Notice bibliographique
Résumé
Päärynät ovat ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluvia lehtipuita tai pensaita, usein piikkisiä. Lehdet ovat vuorottaisia, yleensä sahalaitaisia. Valkeat kukat sijaitsevat huiskiloissa tai sarjoissa kääpiöversoilla ja muistuttavat omenan kukkia. Pyrus-suvusta erotetaan lähes 30 diploidista lajia. Useat niistä on löydetty vasta 1960-luvulla Kiinasta. Päärynäpuiden levinneisyys ulottuu Euroopasta ja Vähästä-Aasiasta Itä-Aasiaan ja Pohjois-Afrikkaan. Tarkasti ei ole selvitetty, mitkä kaikki lajit ovat mukana nykyisin viljellyssä päärynässä, P. communis. Kiinassa ja Japanissa on otettu viljelyyn omia itäaasialaisia päärynälajeja, kuten hiekkapäärynä, (P. pyrifolia), ussurinpäärynä (P. ussuriensis) tai risteymälaji P. x bretschneideri. Ussurinpäärynä on kylmänkestävin kaikista päärynälajeista ja sitä on käytetty kantalajina talvenkestävien päärynälajien jalostamisessa. Sekä hiekkäpäärynä että ussurinpäärynä ovat kestäviä tulipoltetta vastaan, mikä on lisännyt niiden käyttökelpoisuutta päärynän perusrunkoina sekä jalostuksessa. Päärynän viljely on yhtä vanhaa kuin omenanviljelykin, arvioiden mukaan noin 5000 vuotta. Aluksi viljeltiin luonnonlajeja ja valittiin niistä käyttökelpoisimpia kantoja. Myös kasvullinen lisääminen varrentamalla on osattu jo kauan. Määrätietoinen päärynän jalostus Euroopassa alkoi 1700-luvulla Belgiassa, ja vanhat belgialaiset ja ranskalaiset lajikkeet ovat monien nykyisten pehmeämaltoisten lajikkeiden taustana. Päärynälajikkeita on olemassa tuhansia, mutta viljelyllisesti merkittäviä on vain vähän. Useimmat niistä ovat diploideja, mutta muutama triploidi ja tetraploidi päärynälajike on kehitetty. Päärynä tarvitsee kuten omenapuukin viileän jakson menestyäkseen. Hyvälaatuisten ja aromikkaiden hedelmien tuottamiseksi se vaatii korkeampia lämpötiloja kasvukaudella kuin omena, ja se vaatii ravinteikkaan, syvämultaisen maan. Päärynällä on voimakkaampi taipumus partenokarpiaan kuin omenalla. Siemenettömiä, täysin pölytyksestä riippumattomia lajikkeita on useita. Toisaalta pölytyksen vaativat lajikkeet ovat hyvin riippuvaisia pölyttäjälajikkeen läsnäolosta, koska oman siitepölyn vieroksunta on voimakkaampaa. Päärynälajikkeita ei voi lisätä siemenestä, ne pitää lisätä kasvullisesti. Yleisimmin käytetty tapa on varttaa ne perusrungolle, nykyisin on myös mahdollista solukkolisätä päärynää ja kasvattaa se omajuurisena. Käytännössä viljelmät ovat perusrungolle vartettuja, koska perusrungolla voidaan vaikuttaa puun kasvutapaan, satoikään tuloon ja talvenkestävyyteen. Perusrunkoina käytetään tavallisen päärynän siementaimia tai kvitteniä (Cydonia oblonga). Siemenperusrungot ovat kestäviä, syväjuurisia ja niille varrennetut puut saattavat elää hyvinkin vanhoiksi. Kvitteni perusrunkona on melko talvenarka mutta se tulee nopeammin satoikään ja pitää puun pienempänä, kuin siemenperusrungoille vartetut. Kasvuahillitseviä perusrunkoja kehitellään jatkuvasti myös niiden talvenkestävyyden parantamiseksi.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,002 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,001 |
| Communication savante | 0,001 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,004 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,003 | 0,014 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».