Työn, perheen ja opiskelun yhteensovittaminen aikuisopiskelijoilla ja koettu työpaikan tuki
Notice bibliographique
Résumé
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miltä työn, perheen ja opiskelun yhteensovittaminen aikuisopiskelijoilla näyttäytyy ja miten aikuisopiskelijat eroavat toisistaan yhteensovittamisen onnistumisessa. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli, miten he kokevat työpaikkansa tukevan yhteensovittamisessa ja onko tällä yhteyttä sen onnistumiseen. Tutkimuksen kohteena olivat ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijat, jotka työskentelivät opintojen ohella joko osa-aikaisesti tai kokoaikaisesti ja olivat perheellisiä (N = 140). Perheellisellä tarkoitettiin henkilöä, joka asuu puolison tai kumppanin ja/tai lapsen tai lasten kanssa. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin ja aineiston keruu tapahtui kyselylomakkeella. Aineistoa analysoitiin kuvailemalla ja tutkimalla muuttujien välisiä yhteyksiä toisiinsa. Lisäksi tutkittavat jaettiin ryhmiin koetun työn, perheen ja opiskelun välillä tasapainoilun kuormittavuuden ja miellyttävyyden mukaan. Ryhmiä vertailtiin toisiinsa ristiintaulukoinnin ja yksisuuntaisen varianssianalyysin (Oneway ANOVA) avulla. Tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia oli, että suurin osa ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijoista koki työn, perheen ja opiskelun yhteensovittamisen kuormittavana. Kuitenkin eri elämänalueiden välillä esiintyi keskimäärin enemmän rikastavuutta kuin ristiriitaa, eli enemmän myönteistä vuorovaikutusta kuin kielteistä. Lisäksi työpaikan esimiehen ja työtoverien tukea merkittävimmiksi tuen lähteiksi yhteensovittamisen kannalta osoittautuivat puoliso, opiskelutoverit sekä ystävät tai muut läheiset. Työpaikan joustavilla työkäytänteillä ei havaittu yhteyttä siihen, miten elämänalueiden yhteensovittaminen onnistui. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kuormittuneet aikuisopiskelijat kokevat työn ja opiskelun toisistaan erillisinä elämänalueina, ja tuki opiskelun yhdistämiseen perheen ja työn kanssa saadaan ensisijaisesti muualta kuin työpaikalta. Lisäksi aikuisopiskelijan monien elämänroolien voidaan arvioida sekä ehdyttävän että lisäävän aikuisopiskelijan voimavaroja arjesta suoriutumiseksi.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,002 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,003 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,001 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,043 | 0,007 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».