Notice bibliographique
Résumé
Toisen maailmansodan jälkeen Suomen oli asutettava uudelleen noin 400 000 kotiseutunsa jättämään joutunutta karjalaista. Periaatteena jälleenasutustoiminnassa oli, että siirtoväki pyrittiin sijoittamaan sellaisille alueille, jotka luonnon- ym.olosuhteiltaan vastasivat mahdollisimman hyvin sijoitettavan alkuperäistä kotiseutua. Karjalan kannaksella sijainneen Koiviston pitäjän asukkaat olivat vuosisatoja saaneet toimeentulonsa merellisistä elinkeinoista: kalastuksesta, laivanrakennuksesta, laivanvarustuksesta, rahtiliikenteestä jne. Koivistolaisten sijoittaminen kokonaisuudessaan meren rannikolle kilpistyi vuoden 1945 maanhankintalain ns. kielipykälään, jonka mukaan ruotsin- tai kaksikielisten kuntien kielisuhteita ei saanut muuttaa 2 prosenttia enempää suomenkielisten hyväksi. Koska tämä säädös esti Koiviston suomenkielisen siirtoväen sijoittamisen rannikolle Kotkasta Turkuun ja edelleen Merikarvialta Kokkolaan, heräsi ajatus oman suomenkielisen kunnan perustamisesta lainsäädäntöteitse. Kansanedustajat Eeno Pusa ja Juho Niukkanen jättivät vuoden 1947 valtiopäiville lakialoittteen suomenkielisen Merikoiviston kunnan perustamisesta itäiselle Uudellemaalle Pernajaan. Eduskunnan maatalousvaliokunta sekä laki- ja talousvaliokunta antoivat lakialoitetta puoltavan lausunnon, mutta vaalikausi ehti päättyä ennen kuin asiasta päästiin äänestämään. Uuden eduskunnan kokoontuessa elokuussa 1948 valtiopäiville jätettiin lähes edellisen kaltainen, 23 kansanedustajan allekirjoittama Merikoivisto-aloite. Uusi lakialoite kuitenkin hautautui valiokuntakierrokselle, ja laki- ja talousvaliokunnan lausunnon valmistuessa vuonna 1951 katsottiin Merikoivisto-hankkeen menettäneen merkityksensä. Etenkin RKP:n kansanedustajat vastustivat Merikoivisto-lakialoitetta jyrkästi pitäen sitä “häätölakina” ja loukkauksena koko ruotsinkielistä väestönosaa kohtaan. Hankkeen vastustajat vetosivat mm. presidentti Paasikiveen, joka katsoi Merikoivisto-aloitteen vahingoittavan Suomen kannalta elintärkeitä suhteita Ruotsiin. Täten puhtaasti siirtoväen sijoituskysymyksestä lähteneestä esityksestä syntyi ulkopoliittinen ongelma. Merikoivisto-hankkeelta puuttui ns. poliittinen selkänoja. Yksikään eduskuntapuolue ei asettunut aloitteen taakse; Pusan ja Niukkasen omat puolueet pitivät aloitetta edustajien yksityisenä hankkeena. Myöskään lähinnä ajateltavissa ollut siirtoväen etujärjestö Karjalan Liitto ei antanut Merikoivisto-lakialoitteelle varauksetonta tukeaan. Tästä huolimatta eräät puolueet yrittivät aika-ajoin käyttää Merikoivisto-kysymystä kauppatavarana puoluepoliittiikassa joskin heikolla menestyksellä. Merikoivisto jäi viimeiseksi maauudistuksia koskeneeksi suureksi kiistaksi Suomen historiassa. On tulkintakysymys, oliko kyseessä myös viimeinen suuri kieliriita − itse kieli ei varsinaisesti ollut kiistan ytimenä. Ruotsinkielisessä propagandassa Merikoivisto-aloitetta kutsuttiin vanhan retoriikan termeillä "häikäilemättömäksi aitosuomalaisuudeksi", mutta itse asiassa hanketta ajaneet välttelivät huolellisesti aitosuomalaisia äänenpainoja. Heille kyse ei ollut kielipoliittisesta ongelmasta, vaan asia nähtiin osana karjalaisten oikeustaistelua.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,003 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,002 | 0,002 |
| Études des sciences et des technologies | 0,004 | 0,001 |
| Communication savante | 0,009 | 0,004 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,006 |
| Intégrité de la recherche | 0,003 | 0,003 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,494 | 0,323 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».