Valtioiden rajat ylittävän pankkitoiminnan järjestäminen ja Euroopan Yhteinen pankkivalvontamekanismi: Case Nordea Pankki Suomi Oyj
Notice bibliographique
Résumé
Valtioiden rajat ylittävä pankkitoiminta on viime vuosikymmeninä kasvattanut huomattavasti merkitystään osana maailmanlaajuista pankkijärjestelmää. Rajat ylittävä pankkitoiminta mahdollistaa pankin tehokkaan liiketoiminnan, mutta kasvattaa samalla pankkitoiminnan riskejä. Kun pankki toimii samanaikaisesti usean eri valtion alueella, kriisit leviävät helpommin valtiosta toiseen. Monen valtion alueella toimiminen antaa pankille myös mahdollisuuden hyödyntää sääntelyarbitraasia. Samalla kun suurten monikansallisten pankkien merkitys maailmantaloudelle kasvaa, pankkivalvonnan tehtävä pankkien moraalikadon aiheuttamien ongelmien vähentämisessä korostuu. \n \nMonikansallisten pankkien valvonta nähdään ongelmallisena, koska valvontavaltuudet joudutaan jakamaan usean kansallisen pankkivalvojan kesken. Valvontavaltuudet muodostuvat pankin juridisen organisaatiorakenteen mukaisesti, ja sivuliikemallissa ulkomaista pankkitoimintaa vastaanottavalla valtiolla on vain rajalliset valvontavaltuudet. Pohjoismaissa toimiva Nordea-konserni on vuoden 2017 alussa muuttamassa pohjoismaiset tytärpankkinsa ruotsalaisen emoyhtiönsä sivuliikkeiksi. Rakennemuutos on aiheuttanut Suomessa julkista keskustelua, koska Suomen Finanssivalvonta on esittänyt huolensa Nordean aikeista. Rakennemuutoksen myötä Nordean Suomen liiketoimintojen vakavaraisuuden pääasiallinen valvontavastuu siirtyy Euroopan Yhteisen valvontamekanismin piiristä EKP:ltä Ruotsiin. Yhteinen valvontamekanismi on yksi Euroopan pankkiunionin kolmesta pilarista, jolla pyritään takaamaan yhä vakaammat ja tehokkaammat rahoitusmarkkinat. \n \nTämä tutkimus on kvalitatiivinen haastattelututkimus, jonka aineistonkeruumenetelmänä on käytetty puolistrukturoituja haastatteluita. Tutkimustuloksina voidaan esittää, että rajat ylittävä pankkitoiminta vaatii eri kansallisten valvojien ristiriidatonta yhteistyötä, mutta nykyisellään valvontavaltuuksiin kaivataan muutosta. Suomen Finanssivalvonta on huolissaan Nordean rakennemuutoksen vaikutuksista, koska muutoksen myötä Suomen etujen huomiointi esimerkiksi Nordean pääomapuskureita määrittäessä ei ole itsestään selvää. Nordean motiivit rakennemuutoksen takana kytkeytyvät hallinnollisen taakan keventämiseen ja valvontakustannusten minimointiin, mutta taustalla voi vaikuttaa myös muita syitä. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan esittää, että moraalikato lisää pankkitoiminnan riskisyyttä etenkin rajat ylittävien pankkien tapauksessa. Jaettujen valvontavaltuuksien sijasta toimivampi ratkaisu voisi olla yksi yhteinen monikansallinen pankkivalvoja. Lisäksi nykyinen pankkisääntelyn ja -valvonnan kehikko ei tue riittävästi tehokasta pankkiliiketoimintaa samalla, kun se tyydyttäisi pankkivalvojien tiedontarpeita.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,002 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,004 | 0,005 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,006 | 0,003 |
| Bibliométrie | 0,004 | 0,002 |
| Études des sciences et des technologies | 0,003 | 0,004 |
| Communication savante | 0,001 | 0,002 |
| Science ouverte | 0,008 | 0,004 |
| Intégrité de la recherche | 0,004 | 0,003 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,022 | 0,027 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».