Kielenopetus peruskoulussa : Säädökset, pohdinta ja kysymykset peruskoulun kielenopetuksesta eduskunnassa vuosien 1970 ja 1985 välillä

Tutkimuksen teemana on peruskoulun ja peruskouluun rinnastettavien koululaitosten kielen opetusasetukset ja lait vuosien 1970 ja 1985 välillä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään eri kielten asemaa toisiinsa nähden, kuinka Suomen virallisten kielten, suomen ja ruotsin, asema erosi lainsäädännössä ja eduskunnassa ilmenneissä asenteissa peruskoulussa opetettavista vieraista kielistä, englannista, saksasta, ranskasta ja venäjästä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös vieraiden kielten välisiä eroja niin lainsäädännössä kuin eduskunnassa ilmenneissä asenteissa. Tutkimuksessa myös selvitetään Suomen vähemmistökielten, saamen ja romanikielen asemaa peruskoulussa sekä lainsäädännön että eduskunnassa ilmenneiden asenteiden kautta. Näiden tutkimuskysymysten avulla pyritään selvittämään, tapahtuiko tutkittujen kielten asemassa ja opetuksessa kehitystä mihinkään suuntaan tutkittavana aikana. Tutkimuksessa käytetään Suomen valtiopäivien pöytäkirjoja, asiakirjoja ja liitteitä, sekä Suomen asetus- ja säädöskokoelmia, ja komiteanmietintöjä. Puolue- ja hallitusohjelmilla selvitetään tutkittuna aikana eduskunnassa vaikuttaneiden puolueiden asenteita peruskouluun ja kielten opetukseen. Aikaisempien tutkimusten avulla selvitetään asiatietoja ja lähestymiskulma tälle tutkimukselle. Peruskoulu ja kielten opetus mainitaan aina säännöllisesti eri puolueiden ohjelmissa mutta keskustelun paino oli enemmän opetuksessa kuin eri kielten välisessä hierarkiassa. Vuosien 1970 ja 1985 aikaisten hallitusten ohjelmissa peruskoulu ja kielten opetus mainitaan harvemmin. Painopiste on ollut enemmän itse koulujärjestelmän kehittämisessä ja epäkohtien korjaamisessa. Peruskouluun liittyviä säädöksiä muutettiin tutkittavana aikana jatkuvasti. Peruskoulun opetusta eriarvoistavista tasoryhmistä luovuttiin, vieraiden kielten opetuksen järjestämistä helpotettiin merkittävästi ja Suomen kielivähemmistöjen asema koululainsäädännössä kehittyi myös huomattavasti. Kansanedustajien aloitteissa ja kysymyksissä nousivat useimmiten esille opetusryhmien koosta ja tasoryhmittelystä seuranneet ongelmat, sekä monipuolisen kielitaidon merkitys Suomessa. Äidinkielen asema nousi peruskoulussa harvemmin esille vieraisiin kieliin verrattuna, mikä saattoi johtua vieraiden kielten, toisen kotimaisen kielen ja vähemmistökielten viemästä huomiosta vastikään uudistetussa koulujärjestelmässä. Peruskoulussa ruotsin kielen asema oli toisena kotimaisena kielenä turvattu sen ollessa yksi yhteisistä oppiaineista, eikä sen asemaa yksikään tutkitun ajan hallitus pyrkinyt muuttamaan. Esille nousivatkin juuri ruotsinkielisen opetuksen toteuttamisen käytännön ongelmat. Ruotsinkielisten oppilaiden asemasta tai opetuksesta huolestuneet kansanedustajat eivät olleet mistään yksittäisestä puolueesta, mikä osoittaa toisen kotimaisen kielen turvatun aseman olleen vielä tutkittuna aikana varsin itsestään selvänä pidetty asia. Suomessa oli tutkittavana aikana neljä vieraskielistä koulua: Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu ja Suomalais-venäläinen koulu. Koska vuoden 1968 laki koulujärjestelmän perusteista ja vuoden 1970 peruskouluasetus nostivat kotimaiset kielet ja englannin kielen ”tärkeimmiksi” kieliksi peruskoulussa, jäivät muut vieraat kielet luonnollisesti lainsäädännössä heikompaan asemaan. Englannin kielen suosio johtui paljon myös sekä oppilaiden että vanhempien asenteista. Saksan kielellä oli suhteellisen vankka suosio mutta englantiin verrattuna sitäkin opiskeltiin varsin vähän. Historiallisista syistä Suomessa ei itsenäisyyden aikana opiskeltu paljon venäjän kieltä ennen kuin kiinnostus kielen opiskeluun heräsi 1960-luvulla. Tutkittuna aikana venäjän kielen asema parani peruskoulussa ja sitä opiskelevien määrä kasvoi huomattavasti. Ranskan kieli oli vastaavassa asemassa kuin venäjän kieli, ja senkin asemaa pyrittiin yhtä lailla parantamaan koululaitoksessa. Vaikka ranskan kielen katsottiinkin virallisissa selvityksissä olevan maailmanlaajuisesti tärkeämpi kieli suomalaisille kuin venäjän kieli, ranskan kieli ei saanut lähellekään saman verran huomiota eduskunnassa. Suomessa luotiin sekä ranskan että venäjän kielten opetukselle eräänlaiset turvasatamat ja opetuksen kehittämisen keskukset takaamalla lainsäädännöllä Suomalais-venäläiselle ja Helsingin ranskalais-suomalaiselle koululle mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset. Saamen kieli kärsi samoista käytännön ongelmista kuin muutkin peruskoulussa opetettavat kielet, minkä lisäksi sillä oli omat ongelmansa vähemmistökielenä. Saamelaisten ja saamen kielen aseman selvittämiseksi tehtiin tutkittavana aikana paljon työtä ja saamen kielen opetuksessa tapahtui merkittävää edistystä sekä lainsäädännössä että toteutuksessa. Kuitenkaan kaikki edistys ei aina suoraan parantanut saamen kielen asemaa. Romanikieli ja romanit eivät tutkittavana aikana saaneet osakseen lähellekään saman verran huomiota kuin saamen kieli ja saamelaiset. Voidaan vain pohtia, vaikuttivatko tähän enemmän resurssien ja ajan puute, vai oliko ”mustalaisiin” koetuilla asenteilla myös vaikutusta asiaan. Toivottavaa on, että yhden kielivähemmistön aseman parantaminen auttaa lopulta muitakin vähemmistöjä.

Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.