Hiljaisen diplomatian keinoin? : Suomen suhteet Kiinan kansantasavaltaan 1984-1995
Notice bibliographique
Résumé
Tässä tutkielmassa käsitellään Suomen ja Kiinan suhteiden kehitystä kylmän sodan loppupuolelta Suomen EU- jäsenyyden alkuun asti. Vuonna 1950 Suomi oli ollut muiden Pohjoismaiden rinnalla yksi ensimmäisistä Kiinan kansantasavallan tunnustaneista länsimaista. Neuvostoliiton vaikutuksesta johtunut Suomen ulkopolitiikan rajallinen liikkumavara piti yhteydenpidon kuitenkin vähäisenä aina Deng Xiaopingin uudistuspolitiikan kaudelle 1980-luvulle asti. Tutkimuksessa on käytetty Suomen ulkoministeriön arkistoaineistoja, joiden salassapitoaika on 25 vuotta. Kyseessä on vähän tutkitun aiheen ja aikakauden perustutkimus Suomen ulkopoliittisesta linjasta kansainvälispoliittisella murroskaudella. Aineisto koostuu pääasiassa Suomen Pekingin suurlähetystön raportoinnista sekä sen ja ulkoasiainhallinnon välisestä kirjeenvaihdosta. Tutkimuksessa analysoidaan suomalaisten diplomaattien ja ulkoasiainhallinnon virallisia käsityksiä Kiinasta ja maiden kahdenvälisistä suhteista. Suomi kuroi kiinni muiden maiden etumatkaa Kiina-suhteissa Mauno Koiviston kaudella ja se erottautui selvästi omasta viiteryhmästään, kun Tiananmenin aukion väkivaltaisuuksien jälkeen se ei muiden länsimaiden tapaan asettanut Kiinalle pakotteita. Kiinalaiset toivat 1990-luvun alkuvuosina arvostuksensa esille useita kertoja ja maiden välinen kauppa kasvoi räjähdysmäisesti. Suurlähetystön raportoinnissa korostui Kiinan sisäisen tilanteen asteittainen vakautuminen ja Kiinan tulevaisuuden potentiaali nähtiin kokonaisuudessaan positiivisessa valossa. Kaupan lisäksi mukaan tuli uusia yhteistyön muotoja, kuten puolustusala. Ihmisoikeuskysymykset nousivat keskusteluissa keskeiseen asemaan, kun EU-jäsenyyden lähestyessä Suomi alkoi sovittamaan ulkopolitiikkansa lähemmäksi muita länsimaita. Myös vierailuvaihto kasvoi voimakkaasti, lyhytaikaisesta Tiananmenin aiheuttamasta alennustilasta huolimatta. Suomen ulkoministeri ja pääministeri vierailivat Kiinassa ja Kiinan presidentti teki historiallisen ensimmäisen vierailun Pohjoismaihin, kun Jiang Zemin kävi Suomessa vuonna 1995.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,000 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,002 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,002 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,000 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,000 | 0,001 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,029 | 0,003 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».