Parlamentaarisen finanssivalvonnan sääntelyn kehitys
Notice bibliographique
Résumé
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Suomen parlamentaarisen finanssivalvonnan sääntelyn kehitystä. Keskeisimpänä mielenkiinnonkohteena on vuonna 2007 tehty muutos, jonka myötä valtiontilintarkastusinstituutio lakkautettiin ja uusi tarkastusvaliokunta aloitti toimintansa. Uudistusta tarkastellaan osana pitkää kehitystä. Tutkimuksessa on käytetty sekä oikeushistoriallista että oikeusdogmaattista metodia.\n\nPerustuslain kolmannen pykälän mukaan eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa ja päättää lisäksi valtiotaloudesta, johon sisältyy myös sen valvonta.Parlamentaarisen finanssivalvonnan perusta on parlamentarismissa.Eduskunnan hallitukseen ja hallintoon kohdistama oikeudellinen ja parlamentaarinen valvonta korostaa sen keskeistä asemaa. Finanssivalta on eduskunnan ehkä tehokkain keino ohjata yhteiskuntaa.Lisäksi eduskunnan budjettivallalla ei olisi suurtakaan merkitystä, jollei se voisi myöhemmin valvoa budjetin noudattamista.\n\nParlamentaarinen finanssivalvonta on kehittynyt läheisessä suhteessa parlamentaarisen budjettivallan kanssa.Suomalaisen parlamentaarisen finanssivalvonnan juuret ovat peräisin Ruotsin vallan ajalta. Taantuman ja muuttumattomuuden jälkeen järjestelmä alkoi kehittyä Venäjän vallan loppupuoliskolla. Suomen itsenäistymisen myötä säädetyssä perustuslaissa säädettiin valtiointilintarkastajista.Vuonna 1920 toimintansa aloittanut vatitilintarkastajain instituutio toimi aina vuoteen 2007 saakka.Valtiontalouden toimintaympäristö alkoi muuttua merkittävästi 1980-luvulta lähtien: Varsinkin siirtyminenyksityiskohtaisesta resurssiohjauksesta tulosohjaukseen ja talousarviolain uudistaminen asettivat haasteensa jo yli 80 vuotta käytössä olleelle parlamentaarisen finanssivalvonnan järjestelmälle, joten sääntelyä oli ryhdyttävä uudistamaan.\n\nFinanssivalvonnan uudistukset alkoivat 2000-luvun alussa, kun valtiontalouden tarkastusvirasto siirrettiin eduskunnan yhteyteen vuonna 2001. Seuraava vaihe oli kertomusmenettelyn uudistaminen vuonna 2004. Parlamentaarisen finanssivalvonnan organisoinnin uudistus jatkoi tätä sarjaa. Tarkastusvaliokunnan on tarkoitus olla aktiivinen valvoja, jonka tavoitteena on oma-aloitteisesti seurata valtiontalouden ajankohtaisia asioita, kerätä niistä tietoa ja informoida eduskuntaa nopeasti. Valvontaelimen tuominen osaksi valiokuntalaitosta on tehnyt valvontainformaation käsittelystä luontevamman osan eduskunnan toimintaa.\n\n
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,002 |
| Communication savante | 0,000 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,000 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,001 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,008 | 0,003 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».