”Voi raukkaparkaa – hän on yliopisto-opiskelija”: Kehysanalyysi Suomen ylioppilaskuntien liiton kannanottoa ironisoivan kolumnin herättämästä keskustelusta
Notice bibliographique
Résumé
Tässä tutkielmassa tarkoituksena oli selvittää ja analysoida, millaisia reaktioita Annamari Sipilän ironinen kolumni ”Voi raukkaparkaa – hän on yliopisto-opiskelija” sai aikaan valtamediassa. Tässä yhteydessä valtamedialla tarkoitetaan yleisesti tunnettuja sanoma- ja aikakauslehtiä sekä niiden verkkosivuja. Sipilä otti kolumnissaan kantaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kannanottoon ”Miksei opiskelijoilla ole oikeutta lepoon ja lomaan?”. SYL:n kannanottoa ironisoiva kolumni herätti keskustelua etenkin suomalaisten, pääasiassa korkeakoulututkintoon tähtäävien, 20‒30-vuotiaiden opiskelijoiden ja keskiluokkaisen noin 40‒60vuotiaan väestön välillä. Tässä opiskelijoita koskevassa keskustelussa käsiteltiin niin työhön ja toimeentuloon kuin yleiseen jaksamiseen ja mielenterveyteen liittyviä teemoja. Keskustelu kytkeytyy laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun sukupolvista ja ageismista, jotka ovat myös tässä tutkimuksessa käytettyjä keskeisiä käsitteitä. \n \nTutkimusaineisto koostui kuudesta verkossa julkaistusta Annamari Sipilän kolumniin kantaa ottavasta mielipiteellisestä kirjoituksesta, joista suurin osa oli kolumneja. Tarkoituksena oli selvittää kehysanalyysin avulla, minkälaisten näkökulmien ja kehysten kautta Sipilän kolumnin ajatuksia opiskelijoista tulkittiin. Sen selvittämiseksi oli oleellista tarkastella, millaisen kuvan korkeakouluopiskelijoista Sipilä luo kolumnissaan ironiaa käyttäen. \n \nAnalyysin perusteella aineiston mielipidekirjoituksissa on useita yhtäläisyyksiä ja vain hieman eroavaisuuksia. Keskustelijat kehystävät keskustelua yhteensä seitsemän eri kehyksen kautta, mutta kehysten käytössä esiintyy myös päällekkäisyyttä. Nuoriin ja opiskelijoihin kohdistuvaan syyllistämiseen ja pilkkaamiseen kantaa ottaminen on jokaisessa aineiston kirjoituksessa yksi hallitseva näkökulma. Aihetta kehystetään myös väärinymmärtämisen, sukupolvierojen ja vertailun, taloudellisen epävarmuuden, ongelmien ennaltaehkäisyn, opiskelijoiden välisen kilpailun sekä mielenterveysongelmien kautta. \n \nTulokset osoittavat, että Sipilän kolumnin ironia on tulkittu aineiston mielipidekirjoituksissa hauskan ja oivaltavan sijasta vähätteleväksi ja ilkeäksi opiskelijoita kohtaan. Lisäksi Sipilän kolumnia kannatellutta sukupolvien välistä vertailua pidetään aineiston kirjoituksissa tyypillisesti epäoleellisena tai virheellisenä. Sipilän sivuuttamat mielenterveysongelmat puolestaan korostuvat kehyksenä mahdollisesti sen vuoksi, että näkökulman sivuuttamisen takia Sipilän on koettu vähättelevän ironisoimansa aiheen vakavuutta.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,002 | 0,002 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,002 | 0,002 |
| Bibliométrie | 0,003 | 0,003 |
| Études des sciences et des technologies | 0,003 | 0,002 |
| Communication savante | 0,000 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,002 | 0,001 |
| Intégrité de la recherche | 0,002 | 0,003 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,006 | 0,004 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».