Hevosen koliitti : Kirjallisuuskatsaus ja potilastapaukset Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa 2016-2020
Notice bibliographique
Résumé
Koliitti eli paksusuolen tulehdus aiheuttaa hevosille äkillistä ripulia, joka voi johtaa kuolemaan tai eutanasiaan. Koliitin muina oireina on usein ähkytyyppistä vatsaontelokipua sekä kuumetta ja verinäytteessä nähdään usein leukopeniaa. Koliitin aiheuttajat voidaan jakaa infektiivisiin ja ei-infektiivisiin aiheuttajiin. Infektiivisistä aiheuttajista erityisesti hevosten koronavirusta on alkanut esiintyä enenevissä määrin myös Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Muista infektiivisistä aiheuttajista Suomessa on tiedettävästi ollut yksi salmonella epidemia vuonna 2001. Ei-infektiivisien aiheuttajien määrää haittaa Suomessa yleinen hevosten hiekansyönti, mikä voi aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin koliitti, joten tämä erittelydiagnoosi olisi hyvä pitää mielessä ripulipotilasta tutkiessa. Tämä tutkimus oli osa kanadalaisen yliopiston, Ontario Veterinary College, University of Guelph kansainvälistä tutkimusta koliitin esiintyvyydestä eri maissa vuosina 2016-2020. Kriteereinä oli, että potilas on yli yhden vuoden ikäinen ja ripuli on alkanut enintään 48 tuntia ennen sairaalaan saapumista tai 24 tuntia sen jälkeen. Kriteerit täyttäviä potilaita löytyi 156 vuosien 2016-2020 välillä. Potilaista kerättiin kattavasti tietoa Yliopistollisen hevossairaalan potilastietokannasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin kriteerit täyttävien hevosten esitietoja, statusta ja oireita sairaalaan tulohetkellä, sairaalassa tehtyjen tutkimusten tuloksia, hoitoa ja lopputulosta. Hevospotilaista eniten oli suomenhevosia, toiseksi eniten puoliverisiä ja potilaita oli eniten syksyllä ja talvella. Hevosille annetuista diagnooseista yleisin oli ähky (105kpl), seuraavaksi yleisin koliitti (33kpl), sitten muu ripuli (10kpl), ohutsuolentulehdus (4kpl) ja muu diagnoosi. Ähkyistä 39:llä ja koliiteista kahdella havaittiin kuitenkin myös kliinisesti merkittävä määrä hiekkaa paksusuolessa ja lisäksi kaikista tapauksista 12:lla hiekkaa oli pieni määrä. Potilaista vain 25:ltä tutkittiin ulostenäyte, suurimmalta osalta salmonella ja lisäksi muutamalta Clostridium difficile ja vain neljältä potilaalta koronavirus. Näistä ulostenäytteistä vain yhdellä oli positiivinen tulos ja se oli koronavirusta. Ensimmäinen koronavirusnäyte otettiin vuonna 2019, joten aikaisemmista potilaista ei voida tietää onko sitä ollut muillakin. Ylipäätään ulostenäytteitä on otettu todella vähän tutkimuksen teon aikoihin, joten aikaisempien ripulipotilaiden infektiivisyyttä ei voida täysin poissulkea. Viimeisen viiden vuoden aikana koronapotilaiden määrä on kuitenkin ollut nousussa Suomessa ja myös muissa Pohjoismaissa. Tuloksista saadaan hyvää dataa koliitin esiintymisestä Suomessa, mutta tulosten luotettavuutta varten dataa pitäisi kerätä spesifimmin juuri Suomen oloista ja tänne sopivilla kriteereillä, kun nyt kriteerit tulivat Kanadasta.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,002 | 0,003 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,009 | 0,003 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,005 |
| Intégrité de la recherche | 0,002 | 0,003 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,241 | 0,115 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».