Arviointitutkimus sosiaalisen innovaation kehittämisestä Polku kotiin -projektissa
Notice bibliographique
Résumé
Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa uudesta nuorisotyön työmuodosta, kotinuorisotyöstä. Työmuotoa kokeillaan nuorille maahanmuuttajanaisille ja -tytöille suunnatussa Polku kotiin -projektissa. Projektin tavoitteena on viedä nuorisotyön palveluja nuorten kotiympäristöön. Kohderyhmänä ovat vapaa-aikansa pääasiassa kotona viettävät nuoret maahanmuuttajanaiset ja -tytöt. Tutkimusaineisto koostui projektin työntekijöiden kirjoittamista viikkokirjoista. Analysoin sisällönanalyysia hyödyntäen neljän henkilön viikkokirjat vuoden 2014 ajalta. Aluksi etsin aineistosta tilanteita ja tapahtumia, joissa oli kokeiltu jotain uutta tai joissa oli oivallettu jotain työn kannalta oleellista, kutsun näitä tilanteita ja tapahtumia projektin käännekohdiksi. Käännekohtia löytyi neljä: asiakasrekrytointi, kotona työskentelyn merkityksen muuttuminen, työkäytäntöjen kehittäminen ja työn tavoitteellisuuden lisääminen. Käännekohtiin johtaneiden tilanteiden ja niiden jälkeisten toimenpiteiden tarkastelu tuotti yksityiskohtaisempaa tietoa monikulttuurisesta kotinuorisotyöstä. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii nuorisotyö ja sille asetetut tehtävät sekä monikulttuurisen ohjauksen käsite, joiden valossa tuloksia tarkastellaan. Tulosten perusteella maahanmuuttajataustaisten rekrytoinnissa projektin asiakkaiksi tulee hyödyntää maahanmuuttajatyötä tekeviä verkostoja sekä käyttää tulkkia apuna ensimmäistä kotikäyntiä sovittaessa. Asiakkaiden kotona työskenteleminen mahdollistaa asiakkaan elämänkenttään tutustumisen ja perheen mukaan ottamisen toimintaan. Kotiympäristö ei kuitenkaan ollut ainoa työympäristö, vaan asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan lähdettiin myös kotiympäristön ulkopuolelle. Työmuotojen kehittämisen osalta huomattiin, että asiakkaat on hyvä jakaa nimikkoasiakkaiksi. Työtä tehtiin pääasiassa yksin, mutta työparityöskentely oli toimivaa silloin, jos asiakkaalla oli lapsia tai kotona oli muita perheenjäseniä. Työn tavoitteellisuutta pyrittiin lisäämään ottamalla asiakkaiden kanssa puheeksi haastavat tilanteet sekä kehittämällä alkukartoitusta siten, että asiakkaan kanssa laaditaan heti työskentelyn alussa tavoitteet toiminnalle. Kotinuorisotyö mahdollistaa työskentelyn sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka eivät oma-aloitteisesti lähde etsimään nuorisotyön palveluita. Asiakkaiden kotona työskentelyn etuna on myös perheiden tavoittaminen ja mahdollisuus työskennellä heidän kanssaan. Polku kotiin -projektissa kokeiltu kotinuorisotyö avaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa nuorten elinympäristöön kuin perinteiseksi mielletty nuorisotyö tai pääasiassa toimistoista käsin tehtävä sosiaalityö.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,002 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,002 | 0,002 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,004 |
| Communication savante | 0,000 | 0,003 |
| Science ouverte | 0,003 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,001 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,005 | 0,003 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».