Nurnbergin oikeudenkäynti Suomen sanomalehdissä 1945-1946
Notice bibliographique
Résumé
Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee toisen maailmansodan jälkeen 20.11.1945−1.10.1946 järjestetyn Nürnbergin kansainvälisen sotarikosoikeudenkäynnin kuvaamista Suomen sanomalehdistössä. Sisällönanalyysillä analysoitu tutkimusaineisto koostuu oikeudenkäyntiä koskevasta kirjoittelusta yhdessätoista sanomalehdessä, joihin kuuluu sekä pääkaupunkiseudun valtalehtiä että pienempiä maakuntalehtiä. Johtavan sanomalehdistön ja maakuntalehtien kirjoittelun aktiivisuudessa oli suuria eroja, joten oikeudenkäynnistä ei syntynyt Suomessa yhtenäistä kuvaa. Eri puoluekantoja edustaneista lehdistä porvarilehtien kannoissa ei ollut suuria eroja mutta äärivasemmiston lehdissä suhtauduttiin muita jyrkemmin natsismiin ja suopeammin Neuvostoliittoon. Liittoutuneiden järjestämässä oikeudenkäynnissä sodan hävinneen Saksan johtajia syytettiin salaliitosta, rikoksista rauhaa vastaan, sotarikoksista ja ihmiskunnan vastaisista rikoksista. Syytetyistä huomion saivat osakseen Suomessa ennestään tunnetut henkilöt. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring oli Suomesta katsoen oikeudenkäynnin keskeisin henkilö, jonka puolustus ja etenkin muutama tunti ennen kuolemantuomion toimeenpanoa tapahtunut itsemurha herättivät laajaa huomiota. Ulkoministeri Joachim von Ribbentropin oikeudenkäynnistä huomio kohdistui Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan. Oikeudenkäynnin yhteydessä seurattiin mielenkiinnolla Suomen asioiden käsittelyä, kuten aseveljeyden alun taustoitusta ja Saksan suhtautumista Suomeen. Sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin liittyneessä kirjoittelussa äärivasemmisto vertaili prosesseja toisiinsa ja vahvisti käsitystään Suomen ja Saksan yhteistoiminnasta sodan käymiseksi Neuvostoliittoa vastaan. Muilla oikeudenkäynnit eroteltiin, mikä korosti tapausten eroja ja aseveljen petollinen toiminta vahvisti käsitystä Suomen lähtemisestä sotaan omien päämääriensä vuoksi. Oikeuden paljastusten myötä Saksa hyväksyttiin toisen maailmansodan aloittajaksi. Hallinnon sotainnon, sotarikosten, miehityspolitiikan raakuuden ja juutalaisvainojen kokonaisuuden paljastuminen järkyttivät Suomessa ja näiden myötä asenne oikeudenkäyntiä kohtaan muuttui hyväksyvämmäksi. Ennen prosessin alkua siltä oli toivottu hyökkäyssotien tuomitsemista, lopulta tähän löytyi uskoa lähinnä äärivasemmiston lehdissä. Muille liittoutuneiden erimielisyyksien kärjistyminen kylmän sodan alussa johtivat käsitykseen, että tuomitseminen oli mahdollista vain hyökkääjän tappion myötä. Osin tuomiot tulkittiin sodan häviäjän rankaisemiseksi. Tuomioistuimen työtä kuitenkin kiitettiin ja tuomioihin oltiin valtaosin tyytyväisiä. Prosessin tärkeimmäksi merkitykseksi tulkittiin Saksan toimeenpanemien hirmutekojen julkituominen ja varoittava esimerkki natsismin seurauksista. Äärivasemmiston kannanotoissa prosessista toivottiin laajemmin fasismin tuomitsevaa oikeudenkäyntiä ja kapitalismin lopun alkua.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,000 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,001 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,000 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,000 | 0,001 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,040 | 0,005 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».