Suomalaisten rahastosijoittamisen muutokset koronapandemian aikana
Notice bibliographique
Résumé
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten koronapandemia on vaikuttanut suomalaisten rahastosijoittamiseen. Opinnäytetyössä selvitettiin myös suomalaisten velkaantumista ja pohdittiin näiden yhteyttä. Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisella tutkimusmenetelmällä käyttäen hyödyksi Tilastokeskuksen, Finanssiala ry:n ja Suomen Pankin tilastoja liittyen suomalaisten rahastosijoittamiseen ja varallisuuteen. Näiden lähteiden avulla työhön saatiin tehtyä kuvia Suomeen rekisteröityjen rahastojen koko pääomakannasta, eri rahastotyyppien pääomakannoista ja velkaantumistilastoista. \n \nOpinnäytetyön tietoperustasta käy ilmi olennaisia asioita rahastosijoittamisesta. Luvussa kerrotaan, miten rahastosijoittaminen konkreettisesti tapahtuu, miten rahastoja luokitellaan ja mitä erilaisia rahastotyyppejä on olemassa. Luvusta löytyy myös rahastosijoittamisen hyötyjä ja riskejä, sekä käydään läpi Suomen rahastomarkkinoita. Luvun lopussa sivutaan suomalaista rahastosijoittajaa Finanssiala ry:n tutkimuksen pohjalta ja käydään läpi suosituimpia rahastoja Suomessa. \n \nOpinnäytetyöstä selvisi, että suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen pääomakanta kasvoi vuosittain ja päätyi ennätyslukemiin vuoden 2021 loppuun mennessä. Etenkin osakerahastojen pääomakanta kasvoi hyvin paljon tutkittavana ajanjaksona. Tämä johtui pääosin yleisestä talouskasvusta ja etenkin osakemarkkinoiden positiivisesta kehityksestä. Rahastosijoittaminen yleistyi ja uusia rahastosijoittajia saatiin vuosittain lisää. Suomalaisten sijoitusvarallisuuteen liittyvät luvut ja tiedot pysyivät melko samoina vuosina 2019 ja 2020. Vuoden 2021 tilastoja ei vielä ole julkistettu, mutta ainakin sijoitusvarallisuuden mediaanin voidaan olettaa olevan suurempi kuin edellisinä vuosina rahastopääoman korkean arvonnousun myötä. \n \nKoronapandemian takia rahaa säästyi erilaisten syiden takia ja tämä näkyi esimerkiksi talletusten kasvuna. Samaan aikaan velkaantuminen kuitenkin lisääntyi. Tutkittavalla ajanjaksolla vuosina 2019–2021 suomalaiset velkaantuivat enemmän kuin käytettävissä olevat tulot kasvoivat. Tämä nosti velkaantumisastetta noin kahdeksan prosenttiyksikköä. \n \nKoronapandemia vaikutti suomalaisten rahastosijoittamiseen siten, että sijoitusten arvot nousivat kovaa vauhtia. Vuonna 2021 osakerahastojen pääomakanta ohitti korkorahastot, vaikka korkorahastojen nettomerkinnät olivat suurimmat. Kokonaisuudessaan rahastoja merkittiin yli 9 miljardilla eurolla. Sijoitusrahastojen pääomakanta oli huipussaan, lähes 160 miljardissa eurossa vuoden 2021 lopulla.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,002 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,000 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,001 |
| Communication savante | 0,003 | 0,002 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,002 | 0,003 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,052 | 0,014 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».