Toisen henkilön kasvonilmeen ja katseen suunnan vaikutus autismikirjon lasten tarkkaavuuden kiinnittymiseen
Notice bibliographique
Résumé
Toisen henkilön kasvot vetävät lapsen huomion muita sosiaalisia ärsykkeitä tehokkaammin puoleensa syntymästä saakka. Kasvoissa tarkkaavuus kiinnittyy esimerkiksi ilmeeseen ja katseen suuntaan, jonka suhteen etenkin suora katse vetää huomion vahvasti puoleensa. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu näyttöä sille, että kasvonilme ja katseen suunta prosessoidaan yhtenä kokonaisuutena, ja että yksilön käyttäytymistä ohjaava lähestymis- ja välttämismotivaatio saattaa vaikuttaa niiden prosessointiin. Autismikirjon häiriössä tarkkaavuuden kiinnittymisen kasvoihin on havaittu olevan poikkeavaa jo varhaisessa vaiheessa kehitystä. Kasvoja esimerkiksi katsellaan vähemmän kuin tavanomaisessa kehityksessä, eikä kasvonilmeen tai katseen suunnan ole huomattu vaikuttavan tarkkaavuuden kiinnittymiseen autismikirjon häiriössä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, miten toisen henkilöllisyyteen liitetty kasvonilme (iloinen tai surullinen) ja katseen suunta (suora tai alas suunnattu) vaikuttavat leikki-ikäisten, kognitiiviselta kyvykkyydeltään heikkotasoisten autismikirjon lasten tarkkaavuuden kiinnittymiseen. Vertailuryhminä käytettiin saman ikäisiä, tavanomaisesti kehittyneitä ja kehitysviiveisiä lapsia. \nTämä tutkimus oli osa laajempaa Autismi ja katse -tutkimusprojektia, ja sen aineisto koostui 13 autismikirjon, 15 tavanomaisesti kehittyneestä ja yhdeksästä kehitysviiveisestä lapsesta. Koeasetelmassa käytettiin kasvoärsykkeenä kahden henkilön kasvoja, ja lapselle opetettiin etukäteen toisen olevan iloinen, toisen surullinen. Lapsen tarkkaavuus kiinnitettiin aluksi tietokoneruudulla näkyviin, keskusärsykkeenä toimiviin kasvoihin, joiden ilme oli koekierroksen alussa neutraali. Ajallisesti limittäin keskusärsykkeen kanssa ruudun reunaan ilmestyi häiriöärsykkeenä toimiva animoitu piirroskuva. Lapsen tuli irrottaa tarkkaavuutensa kasvoista, siirtää se piirrosanimaatioon ja jälleen kasvoihin, minkä jälkeen kasvot alkoivat joko hymyillä tai näyttää surullisilta. Dataa kerättiin silmänliikekameralla. Tarkkaavuuden kiinnittymistä tarkasteltiin kolmen muuttujan suhteen: tarkkaavuuden irrottaminen ja tarkkaavuuden uudelleen kiinnittyminen neutraaleihin, iloisiksi tai surullisiksi tiedettyihin kasvoihin, sekä osuus, jonka lapsi katseli hymyileviä tai surullisia kasvoja. \nTulokset osoittivat, että tavanomaisesti kehittyneiden lasten osalta tiedetyllä tai kasvoilla näkyvällä ilmeellä ja katseen suunnalla oli yhdysvaikutusta tarkkaavuuden irrottamiseen ja kasvojen katseluosuuteen. Lähestymis- ja välttämismotivaation suhteen yhdenmukaiset kasvot (iloiseksi tiedetyt tai iloiset kasvot ja suora katse, sekä surulliseksi tiedetyt tai surulliset kasvot ja alas suunnattu katse) kiinnittivät heidän tarkkaavuutensa vahvemmin kuin kasvot, joiden ilme ja katse olivat tämän jaottelun suhteen ristiriidassa. Tavanomaisesti kehittyneet lapset katselivat kasvoja kokonaisuudessaan enemmän kuin kehitysviiveiset ja autismikirjon lapset. Tarkkaavuus myös kiinnittyi uudelleen nopeammin suoraan kuin alas katsoviin kasvoihin ryhmästä riippumatta. Kehitysviiveisillä lapsilla tiedetyllä kasvonilmeellä ja katseen suunnalla oli yhdysvaikutusta tarkkaavuuden irrottamiseen; autismikirjon lapsilla ei katseen suunnan päävaikutuksen lisäksi noussut esiin tilastollisesti merkitseviä tuloksia. \nSaadut tulokset toivat uutta tietoa paitsi kasvonilmeen ja katseen suunnan vaikutuksesta tarkkaavuuden kiinnittymiseen tavanomaisesti kehittyneillä, alle kouluikäisillä lapsilla, myös näiden ärsykkeiden ilmentämän lähestymis- ja välttämismotivaation merkityksestä tarkkaavuuden kiinnittymiseen. Tulokset tukivat aiempia havaintoja, joiden mukaan autismikirjon lasten tarkkaavuuden kiinnittyminen toisen henkilön kasvoihin on tavanomaisesta poikkeavaa. Laajemmin tarkasteltuna tutkimus toi lisätietoa visuaalisen tarkkaavuuden ja sosiaalisen havaitsemisen kehityspsykologisesta perustasta. Tulokset osoittivat, että lisätutkimusta kasvonilmeen ja katseen suunnan yhdysvaikutuksesta leikki-ikäisten autismikirjon lasten tarkkaavuuden kiinnittymiseen tarvitaan. Parempi ymmärrys sosiaalisen havaitsemisen varhaisessa vaiheessa ilmenevistä poikkeavuuksista erityisesti vakavassa autismikirjon häiriössä on hyödyksi esimerkiksi uusia kuntoutusmenetelmiä kehitettäessä.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,002 | 0,002 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,002 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,003 | 0,002 |
| Communication savante | 0,000 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,002 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,003 | 0,002 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».