Yhteisomistuksen syntyminen kiinteään omaisuuteen läheissuhteissa
Notice bibliographique
Résumé
Tutkielman tavoitteena on pohtia yhteisomistuksen syntymistä kiinteään omaisuuteen osapuolten välisessä suhteessa, kun osapuolina ovat avio- tai avosuhteessa olevat henkilöt. Työn ulkopuolelle on näin ollen rajattu irtaimeen omaisuuteen liittyvät tekijät, omistusoikeuden suuruuden määräytymistä koskevat seikat sekä yhteisomistusoikeuden syntymisen arviointi suhteessa kolmansiin osapuoliin. \nTarkoituksena on aiemman oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön, lainsäädännön ja lain esitöiden perusteella tutkia voimassa olevaa oikeutta ja arvioida sen toimivuutta. Tutkielmassa huomioidaan yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ja niiden suhde lainsäädännön sekä koko oikeusjärjestelmän muutoksiin. \nTyössä keskitytään Suomen oikeusjärjestelmään, mutta lisäksi otetaan huomioon myös muut Pohjoismaat ja vertaillaan erityisesti Ruotsin ja Norjan tilannetta Suomessa sovellettavaan lainsäädäntöön. \nKiinteä omaisuus on merkittävä hankinta, mutta yhteisomistuksen syntymisen määräytyminen kiinteään omaisuuteen avio- ja avopuolisoiden välisessä suhteessa on käytännössä melko epäselkeä ja tulkinnanvarainen. Aiheeseen liittyy useita erilaisia tekijöitä, joiden arviointi on muuttunut ja kehittynyt moneen suuntaan vuosikymmenten aikana. Tällä hetkellä varallisuuskohteen omistajana pidetään henkilöä, jolla on siihen laillinen saanto. Joissain tilanteissa toinen puolisoista saattaa kuitenkin kokea, että kyseinen nimiperiaatteen luoma omistajaolettama johtaa epäoikeudenmukaiselta vaikuttavaan lopputulokseen. \nPuolisolla, jonka nimi on jätetty pois kauppakirjasta, on mahdollisuus riitauttaa nimellisomistajan omistusoikeus puolisoiden välisessä suhteessa, jos hän kokee, ettei kauppakirjan merkintä vastaa todellista omistussuhdetta. Nimiperiaatteen synnyttämästä omistajaolettamasta on mahdollista poiketa, jos salaiseksi jäänyt puoliso osoittaa osapuolilla olleen hankintahetkellä tarkoitus hankkia kiinteä omaisuus yhteiseksi. \nTutkielmassa arvioidaan siis nykyisen mallin toimivuutta ja lopuksi tullaan siihen tulokseen, ettei nykyinen malli ole sellaisenaan riittävän tehokas. Osapuolten tahdon arviointiin liittyy liian monia tulkinnanvaraisia tekijöitä, jotka heikentävät ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta. Tahtoon perustuvaa mallia tulisi näin ollen muuttaa tai siitä tulisi jopa kokonaisuudessaan irtaantua, jotta yhteisomistuksen syntymisen määräytyminen olisi selkeämpää.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,000 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,000 | 0,000 |
| Communication savante | 0,000 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,000 |
| Intégrité de la recherche | 0,000 | 0,000 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,019 | 0,010 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».