Kannustinpalkkioiden verotus
Notice bibliographique
Résumé
Työntekijän palkka maksetaan useimmiten rahana. Työntekijän rooliksi jää suorittaa työtehtä- \nvänsä työsopimuksessa sovitulla tavalla. Erilaiset kannustinpalkkiojärjestelmät ovat työnantajayrityksen kannalta kiinnostava tapa järjestää palkkaus uudelleen niin, että työntekijä saadaan \nsitoutettua yritykseen. Kandidaatintutkielman tutkimusongelmana tarkastellaan erilaisten kannustinpalkkiojärjestelmien verotusta. Erityisesti tarkastelun kohteena ovat henkilöstöanti, työ- \nsuhdeoptiot ja osinkopalkkiot. Tutkielma on tehty lainopillisella metodilla. Tutkielman tavoitteena on luoda selkeä kuva kannustinpalkkioiden verotukseen liittyvästä lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä. \nKannustinpalkkioita pidetään Suomen tuloverotuksessa ansiotulona. Muuna kuin rahana maksettavat kannustinpalkkiot eivät ole poikkeus useista pääomatuloa muistuttavista piirteistä huolimatta. Lainsäätäjä on tulkinnut kannustinpalkkiot palkan jatkeeksi, ja siten ansiotuloksi. \nKannustinpalkkion verotuksellisen arvon määritykseen liittyy haasteita, jotka tulee ratkaista, \njotta tiedetään palkkiosta maksettavan veron määrän. Palkkion arvo tulee määrittää laissa säädetyllä tavalla. Jos työntekijä on itse maksanut jotain palkkiosta, vähennetään tämä summa palkkion verotuksellisesta arvosta. Arvonmäärityksen kannalta tulee myös tietää, milloin arvonmää- \nritys tehdään. Julkisen yhtiön henkilöstöannissa arvon määritys on sidottu annista tehdyn pää- \ntöksen ajankohtaan. Muissa yhtiöissä henkilöstöanti arvostetaan annin alkamishetken mukaan. \nTyösuhdeoptiot arvostetaan vasta option käyttöhetkellä. Osakepalkkiot arvostetaan sillä hetkellä, jolloin edunsaaja saa edun. Nykyisen oikeuskäytännön valossa arvostamisajankohtaan ei \nvaikuta mahdolliset luovutusrajoitteet. \nVerotuksen kannalta on myös selvitettävä, kenelle mahdollinen kannustinpalkkio on tarjottu. \nHenkilöstöannin tapauksessa annin on oltava tarjolla henkilöstön enemmistölle, eli oikeuskäytännön mukaan yli 50 prosentille työntekijöistä. Työsuhdeoptioissa on selvitettävä, onko optioita laskettu liikkeelle samoilla ehdoilla myös muille kuin yhtiön työntekijöille. Markkinahintainen optio on työsuhdeoptio ja verotetaan ansiotulona, jos optiota on tarjottu työsuhteen perusteella vain työntekijöille. Jos samaa optiota on samoilla ehdoilla tarjottu myös muille kuin työntekijöille, kyse ei ole työsuhdeoptiosta ja tulot verotetaan pääomatuloina. \nKannustinpalkkioiden verotuksessa palkkiojärjestelmän tekninen toteutus saattaa vaikuttaa merkittävästikin tulon verotukseen. Palkkiojärjestelmien kohtelu verotuksessa ei ole tasavertaista \nverrattuna toisiinsa tai muihin ulkopuolisen sijoittajan instrumentteihin. Nykyisellä lainsäädännöllä työsuhteessa olevalla henkilöllä on verotuksellisesti heikompi asema kuin ulkopuolisella \nsijoittajalla.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,000 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,000 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,000 | 0,000 |
| Communication savante | 0,000 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,001 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,000 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,006 | 0,004 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».