Verkostoyhteistyö kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi
Notice bibliographique
Résumé
Työttömyys passivoi sekä heikentää yksilön terveyttä ja hyvinvointia. Työttömyydestä aiheutuu kustannuksia myös yhteiskunnallisella tasolla. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on vahvistaa pitkään työttömänä olleen henkilön elämänhallintaa ja työllistymisen edellytyksiä. Lapinlahden kunnassa kuntouttavan työtoiminnan palvelut olivat hajanaisia, yksiköissä oli erilaisia toimintatapoja ja asiakkaiden saama tuen määrä vaihteli opinnäytetyöprosessin alkaessa syksyllä 2024. Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää verkostoyhteistyötä Lapinlahden kunnan ja kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoajien välillä kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi. Metodologia oli toimintatutkimus. Ensimmäisessä syklissä tehtiin kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoitus oli kartoittaa aikaisempi tutkimustieto siitä, miten verkostoyhteistyön avulla edistetään kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymistä. Tutkimuskysymys oli, miten verkostoyhteistyön avulla edistetään kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymistä. Katsauksessa tarkasteltavat pääkäsitteet määriteltiin PCC-menetelmän avulla. Tutkimuksille määriteltiin sisäänotto- ja poissulkukriteerit. Aineistoa haettiin viidestä tietokannasta, ja koko tekstin perusteella kirjallisuuskatsaukseen valikoitui 10 tutkimusta. Tulosten perusteella kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymistä verkostoyhteistyön avulla edistää verkoston yhteiset toimintaperiaatteet ja käytännöt, työnantajayhteistyö, asiakkaan tarpeiden huomiointi sekä oppiminen ja innovointi. Toisen syklin tarkoitus oli kartoittaa kunnan ja kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoajien välisen verkostoyhteistyön ongelmia ja ratkaisuehdotuksia kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymisen edistämiseksi. Tutkimuskysymys oli, mitä ongelmia ja ratkaisuehdotuksia Lapinlahden kunnan ja kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoajien välisen verkostoyhteistyön kehittämiseksi on, kun edistetään kuntouttavassa työtoiminnassa olevien asiakkaiden työllistymistä. Aineisto kerättiin 6-3-5-menetelmällä projektiryhmän osallistujilta (n=4). Tulosten perusteella verkostoyhteistyön ongelmia olivat tieto asiakkaasta, asiakkaan tarpeita vastaava työtoiminta, työntekijöiden osaaminen ja tietoisuus verkostoyhteistyöstä. Ratkaisuja olivat perehtyminen ennakkoon työtoimintapaikkaan, yhteiskeskustelut, keskustelut asiakkaan ja verkoston välillä, asiakkaan työkyvyn huomiointi, siirtymävaiheen tuki, kartoittava kuntouttava työtoiminta, paikallistuntemus, asiakkaan vahvuuksien tunnistaminen, tiedon hyödyntäminen, verkostoyhteistyön jatkuvuus sekä asiakaslähtöisyys. Kolmannen syklin tietoperusta muodostettiin yhdistämällä kirjallisuuskatsauksen ja 6-3-5-menetelmän avulla saadut tulokset SWOT-analyysin avulla. Tavoitteena oli tulosten yhdistämisen avulla saada syvälliset tulokset verkostoyhteistyön vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista. Kolmannen syklin tarkoitus oli kuvata kunnan ja kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoajien välinen verkostoyhteistyöprosessi kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymisen edistämiseksi. Kehittämiskysymys oli, millaisen kunnan ja kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoajien välisen verkostoyhteistyöprosessin avulla edistetään kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymistä. Verkostoyhteistyöprosessin kuvaus laadittiin työpajoissa kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoajien ja asiakkaan kanssa palvelumuotoilun periaatteiden mukaisesti Service blueprint-prosessikaaviota soveltaen. Kolmannen syklin sivusyklissä pilotoitiin verkostoyhteistyöprosessiin sisältyvä työn hakemisen harjoitustilanne laaditun pilotointisuunnitelman mukaisesti. Pilotoinnin tarkoitus oli kartoittaa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden, yksilövalmentajien ja työnantajien kokemuksia työn hakemisen harjoitustilanteesta. Kehittämiskysymys oli, miten verkostoyhteistyön avulla edistetään kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymistä työn hakemisen harjoitustilanteessa. Arviointiaineisto kerättiin asiakkaiden (n=3), yksilövalmentajien(n=2) ja työnantajien (n=3) ryhmähaastattelujen avulla. Tulosten perusteella työn hakemisen harjoitustilanteessa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaan työllistymistä edistää tuki asiakkaalle työnhakuasiakirjojen laatimiseen, osaamisen sanoittaminen, työhaastatteluun valmistautuminen keskustelun avulla, ennalta harjoiteltava työhaastattelu, autenttinen ja vastavuoroinen työhaastattelu, työnantajan osaamisen tukeminen asiakkaan työkyvyn huomioimiseksi, asiakkaalle sopivan työpaikan löytäminen, työnhakuprosessiin liittyvien vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistaminen, dialoginen keskustelu asiakkaan ja verkostotoimijoiden välillä, työn hakemisen kokonaisprosessin perehdytys, asiakkaan palveluntarpeen tunnistaminen ja työnantajien tietoisuus asiakkaiden osaamisesta. Neljännessä syklissä laadittiin verkostoyhteistyöprosessin kuvauksen implementointisuunnitelma Ottawa-mallin mukaisesti. Neljännen syklin tarkoitus oli kuvata verkostoyhteistyöprosessin implementointisuunnitelma, joka tukee kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymistä. Kehittämiskysymys oli, minkälainen on verkostoyhteistyön implementointisuunnitelma, joka tukee kuntouttavassa työtoiminnassa olevan asiakkaan työllistymistä. Toimintatutkimus päättyi neljänteen sykliin. Eri syklien tulokset mukailivat toisiaan, mikä vahvistaa tulosten luotettavuutta. Opinnäytetyön johtopäätöksenä voidaan todeta, että opinnäytetyössä onnistuttiin kehittämään verkostoyhteistyötä Lapinlahden kunnan ja kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjoajien välillä kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi. Opinnäytetyön tuotos oli verkostoyhteistyöprosessin kuvaus ja sitä tukeva implementointisuunnitelma. Lisäksi opinnäytetyössä innovoitiin työn hakemisen harjoitustilanne. Verkostoyhteistyössä on huomioitava asiakkaan tarpeet ja asiakaslähtöisyys, yhteiset toimintaperiaatteet ja käytännöt sekä yhteistyön koordinointi. Työnantajayhteistyö paikallisten työnantajien kanssa oli merkittävä asiakkaiden työllistymistä edistävä asia. Yhteisten keskustelujen avulla voidaan vahvistaa työntekijöiden osaamista ja verkostoyhteistyö mahdollistaa yhteisen innovoinnin.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,002 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,006 | 0,003 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,003 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,046 | 0,013 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».