Pula-ajan puuarkkitehtuuria - yleishyödyllinen rakennustuotanto Tampereella 1919-1927
Notice bibliographique
Résumé
Valtion ja kuntien lainoittama 1920 -luvun yleishyödyllinen rakennustuotanto käsittää lyhyen, mutta intensiivisen vaiheen Suomen kaupunkirakentamisen historiassa. Tämä diplomityötutkielma käsittelee Tampereen osalta tätä sosiaalisen asuntorakentamisen kannalta merkittävää ajanjaksoa lähinnä kahdella tasolla, toisaalta esitellään itse rakennustoimintaa ja sen erityispiirteitä ja toisaalta rakennustoiminnan tuloksena syntynyttä pienasuntoarkkitehtuuria. Taustakartoituksena esitellään 1910 -luvulla esiin noussutta asuntoreformiaatetta ja sen vaikutusta pienasuntosuunnitteluun. Lisäksi luodaan katsaus Tampereen osalta kaupungin monimuotoiseen perinteiseen työväenasumiskulttuuriin, josta nykypäivään on säilynyt vain muutamia fragmentteja. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen pula-aika ja sisällissodan hävitykset synnyttivät Tampereella huutavan asuntopulan ja muodostivat rakentamiselle tiukat taloudelliset puitteet. Kustannusten minimointiin pyrittiin mm. rationaalisella suunnittelulla ja säästörakennustavoilla. Puusta tuli 20 -luvun taitteessa kaupungissa ylivoimaisesti suosituin rakennusmateriaali. Asuntopulan korjaamiseksi valtio rahoitti vuosivälillä 1920 - 26 kaupunkiemme pienasuntorakentamista korottomilla avustuslainoilla ja halpakorkoisilla kuoletuslainoilla. Näitä myönnettiin kaupunkien oman asuntotoiminnan lisäksi nk. yleishyödyllisten rakennusyhtymien pienasuntotuotantoon sekä omakotirakentajille. Tampere näytteli valtakunnallisesti varsin merkittävää roolia asuntopulan ratkaisupyrkimyksissä ja asuntoreformin ihanteiden soveltamisessa rakennustoimintaan. Asuntojen suhteellinen lisäys oli suurimpia maamme kaupunkien joukossa ja myös laadullisesti pyrittiin hyviin tuloksiin. Kaupungissa kyettiinkin luomaan kestävää ja korkeatasoista klassistista puuarkkitehtuuria ja harmonisia, yhtenäisiä aluekokonaisuuksia. Sosiaalisena rakennustuotantona toteutettiin useita huomattavia puutaloalueita, joista mainittakoon Pyynikinrinteen alue (yhtiötaloja) sekä huomattavia osia Petsamon, Lapin, Viinikan, Nekalan ja Härmälän työväen esikaupungeista. Onkin huomattava, että omakotiliike sai Tampereella 1920 -luvulla absoluuttisesti laajimmat mitat Suomen kaupungeista. Työni lopussa esitän pienessä suunnitteluosuudessa nykyisen Puu-Tammelan eteläosan kahden korttelin eheyttämistä täydennysrakentamisen keinoin. Kyseinen alue sisältää 1920 -luvun yleishyödyllisenä tuotantona toteutettuja omakotitaloja ja yhtiötaloja. Huomattava osa vanhasta rakennuskannasta on tuhoutunut ja jäänyt hoitamatta ja alue onkin nykyään välittömän saneerausuhan alainen.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,002 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,005 | 0,006 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,004 | 0,002 |
| Bibliométrie | 0,007 | 0,009 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,002 |
| Communication savante | 0,001 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,006 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,004 | 0,004 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,084 | 0,152 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».