Pirkanmaan vesihuollon nykytilanne 2019: Läntisen Suomen vesihuoltostrategia 2050
Notice bibliographique
Résumé
Tiivistelmä Pirkanmaan vesihuollon nykytilanneselvitys on laadittu osana Läntisen Suomen vesihuoltostrategia 2050 -työtä ja on yksi neljästä alueellisesta nykytilaselvityksestä, joiden pohjalta on tehty koko suunnittelualuetta koskeva Vesihuollon nykytilanne ja kehitys Läntisessä Suomessa -raportti. Strategia kattaa Kanta- Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen sekä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. Hanketta koordinoivat alueen ELY-keskukset (Varsinais-Suomi, Häme, Etelä-Pohjanmaa ja Pirkanmaa). Pirkanmaan väestönkasvu on ollut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana toiseksi voimakkainta Manner-Suomen maakunnista. Toteutuneen kehityksen ja väestöennusteiden osoittaessa erityisesti Tampereen seudulle edelleen merkittävää kasvua, edellyttää alueen vedenhankinnan varmistaminen pitkäjänteistä työtä ja suunnitelmallisuutta. Seudun kuntien yhteinen tekopohjavesihanke on esimerkki toimenpiteestä, jolla pyritään turvaamaan vedenhankinta pitkälle tulevaisuuteen, sillä jatkossa tulee olemaan tarvetta myös uusille vesilähteille. Pinta- ja pohjavesivarojen suojelun eteen tehtävä työ on myös olennainen osa Pirkanmaan alueen vesihuollon toimivuutta. Pilaantumista aiheuttavan ihmistoiminnan lisäksi ilmastonmuutos lisää vesivaroihin kohdistuvia riskejä mikä korostaa entisestään suojelutoimien kuten kuntien laatimien pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien merkitystä. Pirkanmaan vesihuoltopalveluista vastaa 130 vesihuoltolain mukaista vesihuoltolaitosta ja tämän lisäksi muita, lähinnä talousvettä toimittavia laitoksia, joita on yli 90. Näistä arviolta 150 toimii talkoovoimin ilman palkattua henkilöstöä. Talkoopohjaisten osuuskuntien ja vesiyhtymien yleisenä haasteena on hankaluus saada uusia vastuuhenkilöitä ikääntyvien henkilöiden tilalle ja osassa osuuskunnista toiminnasta haluttaisiin luopua kokonaan. Myös kuntien omistamilla laitoksilla on usein vähäiset henkilö- sekä taloudelliset resurssit, mikä vaikuttaa muun muassa puutteina pitkän aikajänteen strategisessa suunnittelussa. Tarkoituksenmukaisen vesihuollon laitosrakenteen etsiminen tullee olemaan lähitulevaisuudessa ajankohtaista monessa kunnassa. Haasteena on varmistaa, että vesihuoltolaitoksilla on tulevaisuudessa riittävä osaaminen ja sellaiset resurssit, joilla pystytään vastaamaan alan tekniseen ja lainsäädännölliseen kehitykseen. Tällä hetkellä verkostojen saneeraustarve haastaa vesihuoltokentän niin kansallisesti kuin myös Pirkanmaan alueella. Avaintoimijoita tässä ovat kunnat ja niiden alueella toimivat vesihuoltolaitokset. Lähivuosikymmenten aikana verkostojen saneerausinvestointien tarve on 2–3-kertaa suurempi kuin viime vuosien toteutuneet saneeraukset. Saneeraaminen on vesihuoltolaitosten omistajien omaisuuden hallintaa, joka, yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin kyseessä ollessa edellyttää pitkäjänteistä ja kestävää päätöksentekoa ja sitoutunutta johtoa. Tiedoston saavutettavuus on tarkistettu.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,002 | 0,003 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,004 | 0,002 |
| Bibliométrie | 0,002 | 0,003 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,002 |
| Communication savante | 0,000 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,003 | 0,001 |
| Intégrité de la recherche | 0,003 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,114 | 0,028 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».