Sodankäynnin oppeja Saksasta : suomalaisten upseerien välirauhan aikaiset opintomatkat Saksaan
Notice bibliographique
Résumé
Talvisodan päättyminen Moskovan rauhaan 13. maaliskuuta 1940 ei tuonut merkittävää helpotusta Suomen ulkopoliittiseen tilanteeseen. Neuvostoliiton painostus jatkui voimakkaana sen esittäessä rauhansopimukseen kuulumattomia vaatimuksia. Suomi etsi apua Ruotsista ja länsivalloista tuloksetta. Uuden sodan uhka oli ilmeinen. Pohjois-Euroopan geopolitiikassa tapahtui merkittäviä muutoksia kesäkuussa 1940. Molotov–Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti Suomen talvisodasta ulos jättäytynyt Saksa valtasi Tanskan ja Norjan Neuvostoliiton puolestaan miehittäessä Baltian maat. Ison-Britannian kauppasaarron takia Saksa kiinnostui kaupankäynnistä Suomen kanssa ja maiden väliset suhteet alkoivat lämmetä. Barbarossa-suunnitelmaan liittyen Saksa teki aloitteen sotilaallisen yhteistyön aloittamisesta, vaikka sen tarkoitusperät pidettiin Suomelta salassa lähes viimeiseen asti. Neuvostoliiton uhka pakotti Suomen lopulta Saksan syliin. Tässä tutkielmassa käsitellään suomalaisten upseerien osallistumista Saksassa järjestetyille opintomatkoille välirauhan 1940–41 aikana. Opintomatkoilla tarkoitetaan matkoja, joiden tarkoituksena oli sotakokemusten ja sodankäynnin oppien kerääminen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miksi suomalaisupseerit lähtivät opintomatkoille Saksaan välirauhan aikana, ketkä matkoille osallistuivat ja mitä niillä saavutettiin. Näkökulma on opintomatkojen käytännön toteutuksen sekä niiden aikana tehtyjen havaintojen selvittämisessä. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa lähdeaineistoa tulkitaan sen sisällön perusteella. Tutkimuksen kannalta keskeisimmän lähderyhmän ovat muodostaneet arkistolähteet, kuten asiakirjat, kirjeenvaihto ja päiväkirjat. Käsittelyä on syvennetty hyödyntäen Suomen ja Saksan sotilaalliseen yhteistyöhön liittyvää aikaisempaa tutkimusta sekä muistelmia. Aineistoa tulkitsemalla ja analysoimalla on pyritty jäsentämään aiheesta selkeä kokonaiskuva ja vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaisia upseereita vieraili välirauhan aikana koulutustarkoituksessa Saksassa kymmeniä. Opintomatkat suuntautuivat niin itse Saksaan, kuin Saksan valtaamille alueillekin. Matkoille osallistui suomalaisia upseereita kaikista puolustushaaroista sekä useimmista aselajeista. Opintomatkojen aikana suomalaiset pääsivät tutustumaan laajasti saksalaisten käyttämiin toimintatapoihin ja kalustoon. Saksassa käyneet upseerit osallistuivat välirauhan aikana Puolustusvoimien ohjesääntöjen päivitystyöhön, jossa opintomatkojen aikana kerätyillä opeilla täydennettiin Suomen talvisodasta saatuja kokemuksia.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,003 | 0,003 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,004 | 0,002 |
| Bibliométrie | 0,003 | 0,003 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,002 |
| Communication savante | 0,000 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,005 | 0,003 |
| Intégrité de la recherche | 0,003 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,040 | 0,101 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; les deux têtes enseignantes s’accordent sur ce qui est montré ici.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».