”Red Death is Better Than a Black Life” : The Legitimation of Suicide Missions and Political Violence in the Lebanese Hizballah and the Sri Lankan Tamil Tigers
Notice bibliographique
Résumé
Tämä väitöstutkimus käsittelee väkivallan, erityisesti itsemurhaiskujen, oikeuttamista libanonilaisessa Hizballahissa ja srilankalaisessa Tamilitiikereissä (LTTE). Shiialainen Hizballah perustettiin 1980-luvun alussa vastustamaan Israelin miehitystä. Se toimii edelleen aktiivisesti sekä poliittisena puolueena että aseellisena organisaationa. Velupillai Prabhakaranin 1970-luvulla perustama Tamilitiikerit-järjestö taisteli 30 vuotta itsenäisen Tamil Eelamin muodostamiseksi Sri Lankan pohjois- ja itäosiin. Sisällissota päättyi vuonna 2009, kun järjestö kukistettiin lopullisesti. Itsemurhaisku on eräs terrorismin historian tuhoisimmista "keksinnöistä". Siinä tekijän pääasiallinen tavoite ei ole itsensä tappaminen vaan muiden kuolema. Iskuja tekevät organisaatiot tavoittelevat poliittisia päämääriä. Hizballah ja Tamilitiikerit olivat ensimmäisiä järjestöjä, jotka alkoivat käyttää itsemurhaiskuja vastarintansa välineenä. Tutkimuksessa hyödynnetään terroristisiksi nimettyjen järjestöjen tuottamaa materiaalia, jota on käytetty terrorismin tutkimuksessa melko vähän. Kriittisen terrorismin tutkimuksen periaatteiden mukaisesti tutkimus antaa äänen järjestöille itselleen, pyrkien ymmärtämään niiden toimintaa niiden omasta näkökulmasta historiallista kontekstia unohtamatta. Aineistona käytetään järjestöjohtajien puheita, lausuntoja ja haastatteluja, joita analysoidaan kriittisen diskurssianalyysin avulla. Kontekstin ymmärryksen lisäämiseksi tutkimuskysymyksiä lähestytään käsitteiden kautta. Näitä ovat väkivallan oikeuttaminen, viholliskuvat, epäsymmetrinen sodankäynti, itsemurha ja marttyyrius. Itsemurhaiskuja yksilön, organisaation ja yhteisön kannalta on käsitelty omassa luvussaan. Väkivaltaa pitäisi tutkia osana liikettä, ei erillisenä ilmiönä. Empiirisissä luvuissa hahmotellaan ensin Hizballahin ja Tamilitiikerien identiteettiä, politiikkaa sekä suhtautumista väkivaltaan ja aseelliseen taisteluun. Sitten käsitellään ajatuksia liittolaisista ja vihollisista ja lopuksi marttyyriuden erityispiirteitä organisaation näkökulmasta sekä itsemurhaiskuja tukeviin yhteisöihin luotua kuoleman kulttuuria. Loppuluvussa kootaan yhteen Hizballahin ja Tamilitiikerien näkemykset ja voidaan hahmottaa kahden kulttuuriselta, historialliselta ja uskonnolliselta taustaltaan hyvin erilaisen järjestön puheesta melko samankaltaisia oikeuttamisen diskursseja. Defensiivinen diskurssi osoittautui kaikkein hallitsevimmaksi. Molemmat järjestöt näkivät taistelunsa itsepuolustuksena, oikeutettuna vastarintana kolonialismia ja miehitystä vastaan. Väkivalta nähtiin välttämättömänä keinona vastustaa ylivoimaista vihollista. Järjestöt kokivat, että vihollinen itse oikeutti väkivallan itseään kohtaan. Nationalistinen diskurssi. Nationalismi ilmeni konflikteissa eri tavoin: Hizballah keskittyi ulkopuolisen miehityksen vastustamiseen, kun taas Tamilitiikerit, jotka olivat itse Sri Lankan kansalaisia, asettuivat oman valtionsa vastustajiksi. Kertomuksista tamilien oikeudesta omaan maahansa ja muslimien oikeudesta vapautua miehityksestä tuli jokapäiväisiä. Uskonnollinen diskurssi. Hizballah hyödynsi jihadia väkivallan oikeutuksessa, mutta sen uskonnollinen retoriikka pysyi maltillisena. Vaatimus islamilaista valtiosta hiipui, mutta Palestiinan vapauttaminen säilyi keskiössä. Tamilitiikereissä uskonnolla ei ollut merkittävää roolia ja nationalismi korvasi uskonnon oikeutuksen perustana. Laillisuusdiskurssi. Termiä "laillinen oikeus" käytettiin paljon, mutta sen merkitys jäi epäselväksi. Hizballah ei luottanut kansainvälisiin sopimuksiin ja piti neuvotteluita epätasa-arvoisina. Sen keskeiseksi kysymykseksi nousi Israelin olemassaolo ja palestiinalaisten pakolaisten tilanne. Tamilitiikerit vetosivat ihmisoikeuksiin ja hakivat tukea kansainväliseltä yhteisöltä, syyttäen Sri Lankaa tamilien syrjinnästä ja kansanmurhasta. Molemmat järjestöt pitivät tiukasti kiinni oikeudestaan aseistautua. Kärsimysdiskurssi. Kollektiiviset traumat nousivat sekä historiasta että lähimenneisyydestä. LTTE toi kärsimyskokemuksensa esille näkyvämmin kuin Hizballah, vaikka kummankin aineistossa yksityiskohtaiset tapauskuvaukset olivat harvinaisia. Toisaalta kärsimys haluttiin lopettaa, toisaalta se käännettiin voimavaraksi, joka toi lopullisen voiton lähemmäksi. Terrorismidiskurssi. Molemmat järjestöt kokivat terroristijärjestöksi leimaamisen epäoikeutetuksi. Hizballah ei keskittynyt määrittelemään suhdettaan terrorismiin, mutta määritteli kyllä vastustajiensa toimintaa. LTTE taas nosti esiin valtioterrorismin jo 1980-luvulla. Syyskuun 11. iskujen jälkeen molemmat pyrkivät etäännyttämään itsensä terrorismista ja siviilikohteisiin kohdistuvista iskuista. LTTE myös pyrki aktiivisesti luomaan rauhanomaisempaa vastadiskurssia. Marttyyriusdiskurssi kietoutui kaikkiin edellisiin esiin nostettuihin diskursseihin. Marttyyrius oli järjestöissä aktiivista ja systemaattista ja poliittisen taistelun väline. Itsemurhaiskut toteutettiin marttyyriuden aatteen tukemana ja iskut nähtiin lahjana yhteisölle. Yhteisö jäi kiitollisuuden velkaan ja järjestön tehtävä oli pitää marttyyrit "hengissä". Tällaisessa "kuoleman kulttuurissa" itsemurhaiskujen tekijät olivat kunnioitettuja sankareita, heidän tekojaan ylistettiin ja niille annettiin moraalinen oikeutus, mitä vahvistettiin muun muassa puhein, seremonioin ja juhlapäivin. Marttyyrin verestä tehtiin arvokkaampaa kuin mistään muusta. Punainen kuolema oli parempi kuin musta elämä.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,000 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,000 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,002 |
| Communication savante | 0,000 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,000 | 0,000 |
| Intégrité de la recherche | 0,000 | 0,000 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,000 | 0,000 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule tête enseignante, pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».