Universaali perustulo Suomessa: Kannustinvaikutukset ja sopiva määrä
Bibliographic record
Abstract
Perustulo on ajankohtainen aihe, sillä esimerkiksi Juha Sipilän hallitus päätti selvittää perustulokokeilulla vuosina 2017-2018, voisiko Suomen sosiaaliturvaa muuttaa kannustavammaksi sekä samalla yksinkertaistaa Suomen toimeentulotukijärjestelmää. Tässä tutkimustyössä on kaksi tutkimuskysymystä: millaisia työllistymisen kannustinvaikutuksia universaalilla perustulolla olisi Suomessa ja onko universaali perustulo realistinen tapa korvata kaikki toimeentuloturva Suomessa. Tyypillisesti perustulo nähdään ratkaisuna teknologian huiman kehityksen aiheuttamaan työttömyysuhkaan. Perustulolla on yleensä muitakin tavoitteita. Perusteellisimmat tavoitteet ovat sosiaaliturvan luominen ja köyhistä huolehtiminen. Suomessa niitä olennaisempaa olisi kuitenkin toimeentuloturvan yksinkertaistaminen yksilön ja hallinnon näkökulmasta sekä työn vastaanottamiseen kannustaminen. Perustuloa on helppo kritisoida, koska liian suurena se on kallis järjestelmä ja liian matalana se ei huomioisi yksilöllisiä eroja. Lisäksi se rahoitettaisiin yleensä tuloverouudistuksella, joka muodostaa perustulon määrän ja tuloverotuksen tason välille trade-offin. Perustulon vaikutus työllisyyteen on monimutkainen. Esimerkiksi perustulon määrä vaikuttaa työllistymisen kannustimiin, koska pieni perustulo ohjaisi ottamaan vastaan melkein mitä tahansa työtä, kun taas suuri perustulo ohjaisi tulovaikutuksen kautta työn tarjonnan laskuun. Mahdollinen tuloverouudistus voisi kokonaisuudessaan joko lisätä tai vähentää työllisyyttä. Muita olennaisia kannustavia asioita olisivat kannustinloukkujen poistuminen, kannustamattomuus harmaaseen talouteen ja yrittämisen helpottaminen. Ihmisten siirtyminen perustulon avulla töihin työmarkkinoiden ulkopuolelle (esim. kotityöt) olisi työllisyyden kannalta negatiivinen asia. Kustannusneutraali universaali perustulo Suomessa vuonna 2017 olisi ollut 831 euroa kuukaudessa. Luku on saatu jakamalla Suomen vuoden 2017 oikaistu toimeentuloturva vuoden 2017 lopun Suomen yli 18-vuotiaan väestön määrällä ja jakamalla universaali perustulo kuukausittaiseksi. Tässä tutkimustyössä toteutettiin kyselytutkimus vuoden 2017 kustannusneutraalin universaalin perustulon (831 euroa) työllistymisen kannustinvaikutuksista sekä universaalin perustulon sopivasta määrästä. Kyselytutkimus toteutettiin koronaviruksen takia lopulta verkkokyselynä ja siihen vastasi 134 henkilöä, jotka eivät valikoituvuuden takia olleet satunnaisotos perusjoukosta, mikä heikentää tulosten yleistettävyyttä perusjoukkoon. Kyselytutkimuksen mukaan 831 euron universaali perustulo kannustaisi ihmisiä työllistymään hieman nykyistä enemmän. Kyselytutkimuksen perusteella keskiarvo sopivalle universaalin perustulon määrälle on 1 050 euroa ja mediaani 1 000 euroa, joten Suomen toimeentuloturvasta muodostettava universaali perustulo ei ole realistinen tapa korvata kaikkea toimeentuloturvaa. Kyselytutkimus antaa jonkin verran viitteitä, että naiset, iäkkäämmät ja suurituloisemmat pitävät suurempaa universaalia perustuloa sopivana. Tutkimuksen perusteella on olennaista suunnitella perustulokokeiluja mahdollisimman realistisesti, jotta niistä voi vetää luotettavia johtopäätöksiä.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.004 | 0.005 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.004 | 0.002 |
| Bibliometrics | 0.005 | 0.009 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.000 | 0.001 |
| Open science | 0.006 | 0.003 |
| Research integrity | 0.003 | 0.004 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.071 | 0.146 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; both teacher heads agree on what is shown here.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".