Ennallistamisen vaikutukset heikkotuottoisella ojitetulla suolla
Bibliographic record
Abstract
Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli hankkia tietoa suoekosysteemin toiminnasta ja soiden ennallistamisesta. Samoin tavoitteena oli syventää ymmärtämystä ja ottaa selvää onko heikkotuottoisen ojitetun suon ennallistaminen järkevää vai kannattaako suo jättää ennallistumaan luontaisesti ilman toimenpiteitä. Ennallistamisen vaikutuksia tarkasteltiin ilmaston, vesistön, kasvillisuuden, eläimistön, talouden sekä sosiaalisen hyödyn kautta. Opinnäytetyössä on perehdytty aiheesta tehtyihin artikkeleihin, tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. \nSoilla on suuri vaikutus ilmakehän kasvihuonekaasujen, kuten metaanin ja hiilidioksidin pitoisuuksiin. Suot toimivatkin jättimäisinä hiilen pitkäaikaisvarastoina. Soiden ojitus oli laajamittaisinta 1960- ja 1970-luvuilla ja tällöin ojitettiin myös soita, jotka eivät sovellu puuntuotantoon. Näitä heikkotuottoisia ojitettuja soita, joissa puusto kasvaa alle 1 m3/v hehtaarilla tai puustoa on hakkuista riippumattomista syistä alle 30 m3/ha, on 0,5–1 miljoonaa hehtaaria, eli 10–20 % kaikista ojitetuista suometsistä. Ojitus on vähentänyt heikkotuottoisten soiden monimuotoisuutta, suurentanut vesistöön kohdistuvaa kuormitusta sekä lisännyt kasvihuonepäästöjä, mutta odotettua puuston kasvun lisääntymistä ei ole syntynyt. Suomen suot sisältävät noin yhdeksän kertaa enemmän hiiltä kuin elävä puusto. Ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta on tärkeää, että hiili pysyy turpeessa eikä vapaudu ilmakehään. Heikkotuottoisissa ojitusaloissa on myös ravinteikkaita alueita mutta ravinnesuhteiltaan epätasapainoisia. Niiden ennallistaminen lisää luonnon monimuotoisuutta ja voi palauttaa monipuolista lajistoa pienelläkin pinta-alalla. \nTyön perusteella havaittiin, että heikkotuottoisen suon ennallistaminen on perusteltua muun muassa monimuotoisuuden turvaamiseksi. Karut suot ovat vesistönsuojelullisesti turvallisimpia ennallistamiskohteita. Tutkimusten mukaan vähäravinteiset ojitetut suot ovat aika hiilineutraaleja. Ennallistamisen aikaan saama vedenpinnan nousu hillitsee turpeen hajoamista ja siten hiilidioksidin vapautumista ilmakehään. Karuilla soilla ennallistamisen ilmastovaikutukset eivät kuitenkaan ole myönteisiä koska ennallistamisen myötä vapautuu metaania. Ilmastovaikutukset voivat olla negatiivisia jopa 50 vuotta. On myös näkemyksiä ennallistumaan jättämisen puolesta. Kun suoluonnolle annetaan aikaa palautua vähitellen takaisin toimivaksi suoekosysteemiksi, tulos on todennäköisesti luonnonmukaisempi kuin ihmisen ennallistamistoimenpiteillä aikaan saama. Kun ojitettu suo jätetään itsestään palautumaan, voi tästä seurata esimerkiksi vähäravinteista rämettä jäljittelevän suoekosysteemin palautuminen, mutta monimuotoisuudelle tärkeä lopputulos, jossa märät ja rehevät suon osat vaihtelevat on epätodennäköinen. Suot ovat tärkeä osa suomalaista luonnonmaisemaa. Soiden virkistyskäyttö on monipuolista ja luontoelämykset vaikuttavat ihmisten terveyteen ja siten myös kansantalouteen.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.000 |
| Science and technology studies | 0.001 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.001 | 0.001 |
| Open science | 0.000 | 0.001 |
| Research integrity | 0.001 | 0.001 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.025 | 0.005 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".