Nord Stream 2 -kaasuputken energiaturvallisuus: Policy-analyysi Suomen ja neljän muun valtion suhtautumisesta Nord Stream 2 -hankkeeseen
Bibliographic record
Abstract
Suomalainen ja kansainvälinen tutkimus ei ole vielä kovinkaan syvällisesti tarkastellut energiaturvallisuutta ja sitä, miten se tulisi ymmärtää. Aikaisempi tutkimus on keskittynyt lähtökohtaisesti vain erilaisten energiamuotojen teknisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin. Tämän lisäksi energiaturvallisuus on nähty yksinkertaisesti energian saannin turvaamisena. Energia on kuitenkin muodostunut 2000-luvun keskeisimmäksi valtioiden suhteita määritteleväksi asiaksi. Energia on siis muuttunut entistä poliittisemmaksi ja se määrittelee yhä merkittävämmin kansainvälistä politiikkaa. Tästä syystä energiaturvallisuutta on ryhdytty tutkimaan entistä laajemmin, ottaen huomioon sen vallan käytön ulottuvuuden sekä erilaiset riippuvuussuhteet joita energia voi synnyttää. \n \nValtioiden muodostaessa päätöksiä ja tiettyjä politiikkalinjoja energiapolitiikan suhteen, on herätty tarpeeseen tarkastella näitä energiapoliittisia päätöksiä myös akateemisen tutkimuksen keinoin. Yksi suuri energiapoliittinen päätös jonka Suomi on ottamassa vuonna 2018, on venäläistaustaisen Nord Stream 2 -kaasuputken rakennuttamisen kannattaminen. Kaasuputkea on Suomessa haluttu käsitellä energiaturvallisuuden perinteisten näkökulmien kautta, jossa kaasuputkea ja sen turvallisuutta analysoidaan puhtaasti energian ja kaasuputken fyysisten ominaisuuksien näkökulmasta. \n \nTämän tutkielman tarkoitus on selvittää, millä perusteella Suomi on kannattamassa Nord Stream 2 -kaasuputken rakennuttamista ja onko se energiaturvallisuuden näkökulmasta kannatettavaa. Tutkielma pureutuu viiden valtion päätöksenteon taustoihin ja arvioi kunkin valtion valittua politiikkalinjaa, eli policya. Suomi on yksi näistä valtioista ja tutkielman analyysi osoittaakin selvästi, että keskeisenä valtioiden Nord Stream 2 -päätöksentekoa ohjaavana ulottuvuutena toimii arvot ja yleiset poliittiset suhteet valtioiden välillä. \n \nTutkielman johtopäätökset osoittavat, että putki todennäköisesti päätetään toteuttaa, EU:n vastustuksesta huolimatta. Tämä fakta ohjaa myös Suomen valittavaa policya kaasuputken suhteen. Tilanteessa jossa putki päätetään rakentaa, Suomen tulisi panostaa entistä enemmän EU:n energiaunionin muihin tavoitteisiin ja tukea niitä kaikin mahdollisin keinoin. EU:n legitimiteettiä tulisi vahvistaa ja mahdollistaa dialogin jatkuminen EU:n sisällä energiaturvallisuuden suhteen yleisesti. Baltian maiden suhteen Suomen tulisi pyrkiä entistä vahvempaan yhteistyöhön ja dialogiin, perustellen omaa kantaansa avoimesti sekä osoittaen ymmärrystä Baltian maiden policyja kohtaan, jottei syntyisi vastakkainasettelun tilannetta, jossa Suomi voisi joutua yksinäiseksi valtioksi hankkeen tukijana. Tutkielma myös osoittaa Nord Stream 2 -hankkeen todellisen poliittisen ulottuvuuden ja kokoaa yhteen kaikkien hankkeessa mukana olevien toimijoiden intressit putken rakennuttamisen suhteen.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.003 | 0.003 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.002 | 0.002 |
| Bibliometrics | 0.004 | 0.004 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.003 |
| Scholarly communication | 0.000 | 0.002 |
| Open science | 0.004 | 0.002 |
| Research integrity | 0.004 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.007 | 0.003 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; both teacher heads agree on what is shown here.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".