Polven tekonivelleikkaukset ja robottiavusteinen kirurgia
Bibliographic record
Abstract
Polven kokotekonivelleikkaus (total knee arthtoplasty, TKA) on todettu tehokkaaksi hoidoksi pitkälle edenneessä ja vaikeassa polven nivelrikossa. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu noin 10 % potilaista olevan tyytymättömiä leikkaustulokseen. Parempia leikkaustuloksia pyritään saavuttamaan jatkuvasti kehittyvän teknologian avulla. Viime vuosikymmenen aikana on erityisesti noussut esiin robottiavusteinen kirurgia. Tässä katsauksessa tarkastellaan tämänhetkistä kirjallisuutta polven tekonivelkirurgiassa käytettävästä robotiikasta kliinisten ja toiminnallisten tulosten sekä kustannusvaikuttavuuden osalta. Lisäksi aihetta pohditaan Suomen väestön ja terveydenhuollon näkökulmasta. Katsauksessa käsitellään lyhyesti polven nivelrikkoa, polven tekonivelleikkauksen periaatteita sekä nykypäivänä käytettyjä leikkausrobotteja. Lisäksi vertaillaan tutkimuksissa todettuja kliinisiä ja kustannusvaikuttavuuden tuloksia perinteisen ja robottiavusteisen kirurgian välillä. Tiedonhaussa on käytetty ortopedian oppikirjoja, Suomen Artroplastiayhdistyksen vuonna 2022 julkaisemaa Hyvä hoito lonkan ja polven tekonivelkirurgiassa -suositusta sekä lääketieteellisissä lehdissä julkaistuja tutkimuksia ja kirjallisuuskatsauksia. Tietokantana on käytetty PubMediä ja Web of Scienceä. Useat tutkimukset ja meta-analyysit osoittavat leikkausrobottien mahdollistaman lisätarkkuuden proteesikomponenttien asemoinnissa. Tämän merkitystä ei ole kuitenkaan pystytty osoittamaan muissa kliinisissä tai toiminnallisissa tuloksissa. Kustannusvaikuttavuuden tutkimukset ja analyysit ovat tuloksiltaan kyseenalaistettavia. Osa tutkimuksista kuitenkin viittaa robotiikan mahdolliseen kustannustehokkuuteen, mikäli saavutetaan riittävä vuosittainen leikkausmäärä jokaista leikkausrobottia kohden. Uusien leikkausrobottien hankintaa Suomeen ei voida pitää perusteltuna. Jos robottien kustannustehokkuus on kuitenkin riippuvaista niiden käyttömääristä, olisi suositeltavaa tehostaa jo käytössä olevien robottien käyttöä.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.002 | 0.002 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.002 | 0.002 |
| Bibliometrics | 0.003 | 0.002 |
| Science and technology studies | 0.001 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.000 | 0.001 |
| Open science | 0.004 | 0.002 |
| Research integrity | 0.002 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.105 | 0.033 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; both teacher heads agree on what is shown here.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".