Hyvää tekemässä? : –Orpokotimatkailun varjopuolet
Bibliographic record
Abstract
Vastuullinen matkailu on jo pitkään kasvussa ollut matkailutrendi, jonka taustalla ovat usein hyvät aikomukset. Vastuullisessa matkailussa on kuitenkin kompastuskiviä, ja koska matkailu vaikuttaa väistämättä kohdealueeseensa, sen vaikutukset voivat olla myös haitallisia. Orpokotimatkailun lisääntymisen myötä on ilmaantunut toimijoita, jotka käyttävät matkailijoiden hyviä aikomuksia taloudellisesti hyväkseen lasten kustannuksella. \n\nOrpokotimatkailulla tarkoitetaan matkailijoiden säätelemätöntä vierailemista orpokodissa ulkomaan matkansa aikana sekä vapaaehtoistyötä ulkomaisessa orpokodissa. Orpokotimatkailun ympärille on kehittynyt haitallinen oheisilmiö, johon viitataan tässä työssä termillä kaupallinen tai voittoa tavoitteleva orpokotitoiminta. Tällainen toiminta muodostaa vahingollisen kierteen, jossa käytetään hyväksi haavoittuvaisia perheitä, orpokodeissa eläviä lapsia ja matkailijoiden hyviä aikomuksia. Kaupalliset orpokodit valjastavat lapset orpokodin varojen keruuseen ja pahimmassa tapauksessa tekevät lapsista matkailunähtävyyksiä. Matkailijoiden lahjoituksia käytetään harvoin lasten hyvinvoinnin edistämiseen, vaan ne rikastuttavat lähinnä orpokotien pitäjiä. Selvimmin voittoa tavoitteleva orpokotitoiminta ilmenee Kambodzhassa, jossa perustettujen orpokotien määrä korreloi selvästi matkailun kasvun kanssa.\n\nTämä opinnäytetyö orpokotimatkailun varjopuolista on tehty toimeksiantona Reilun matkailun yhdistykselle syksyllä 2014. Opinnäytetyön tavoitteena on lisätä tietoisuutta kaupallisen orpokotitoiminnan ja matkailun yhteydestä Suomen matkailualan toimijoiden ja matkailijoiden keskuudessa. Lisäksi työssä tuodaan esiin matkailijoille suunnattuja kansainvälisiä lastensuojelukampanjoita, joiden pohjalta lopuksi pohditaan, mitkä vastaavat tahot Suomessa voisivat tehdä tiedotustyötä orpokotimatkailusta ja sen vaikutuksista. Opinnäytetyön tuotoksena on laadittu Reilun matkailun yhdistyksen käyttöön matkailijoille suunnattu orpokotimatkailun varjopuolia käsittelevä tietopaketti. Materiaali käsittelee Kambodzhan tilanteen pohjalta kaupallisen orpokotitoiminnan tunnuspiirteitä ja vaikutuksia. Lisäksi tietopaketti tarjoaa keinoja voittoa tavoittelevien orpokotien tunnistamiseen. Tietopaketti julkaistaan sähköiseen oppimisympäristöön, Eliademyyn, sekä suoraan Reilun matkailun yhdistyksen verkkosivuille. Sen yhteyteen on laadittu lyhyt testi, jonka lukija suorittaa luettuaan tietopaketin. Tällä hetkellä tietopaketti on ainoa suomenkielinen aiheesta tuotettu kattava tietolähde.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.007 | 0.004 |
| Open science | 0.001 | 0.004 |
| Research integrity | 0.002 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.099 | 0.046 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".