Isien kertomuksia liikuntaharrastukseen liitetyistä sosiaalisista suhteista
Bibliographic record
Abstract
TIIVISTELMÄ LIIKUNNAN POLKUJA Isien kertomuksia liikuntaharrastukseen liitetyistä sosiaalisista suhteista Tiina Pelkonen Sosiologia Pro gradu-tutkielma Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Ohjaajat: Markku Lonkila, Jyrki Jyrkämä, Anita Saaranen-Kauppinen Kevät 2014 sivumäärä: 60 sivua + 2 liitettä Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä sosiaalisten suhteiden yhteydestä liikuntaan kerrotaan. Tarkennettuna tutkimuskohteena on perheenisien kertomukset liikuntaharrastukseen liitetyistä henkilökohtaisen verkoston jäsenistä. Tutkimus toteutettiin teemahaastattelemalla kuusi suuressa suomalaisessa kaupungissa asuvaa hyvin koulutettua perheenisää, joilla kaikilla oli haastatteluhetkellä vähintään yksi alle 9-vuotias lapsi. Teemahaastattelut litteroitiin, ja niistä muodostettiin narratiivisella analyysillä isien kertomusten polkuja siitä, millainen merkitys eri verkoston jäsenillä on ollut liikunnan harrastamiseen. Tutkimuksen tuloksena on ´hyvän isän´ liikunnan polku -tyyppitarina ja sen kolme variaatiota. ´Liikuntaa sosiaalisen verkoston lomassa´ -polulla kulkevat isät kokevat voivansa liikkua ilman esteitä. He eivät ole koskaan kokeneet olleensa sisäsyntyisesti liikunnallisia, eikä primääriperhe ole kannustanut heitä liikkumaan. Lapsuudessa ja nuoruudessa liikunta oli harrastus muiden lomassa. ´Perhe liikunnan esteenä´ -polulla verkoston eri jäsenet ovat kannustaneet isiä liikkumaan aikuisikään asti paljon, mutta nykyisin perheen priorisoiminen ja vaimon vähän liikkuva elämäntapa estävät liikuntaa. ´Työ ja perhe liikunnan jarruna´ -polun isiä on kannustettu liikkumaan ammatiksi asti ja puoliso tukee liikuntaharrastusta edelleen. Työn ja perheen aikataulutus-ongelmien myötä isät ovat vaihtaneet lajeja joustavampiin. Isien kertomukset noudattelevat liikuntakäyttäytymis-tutkimuksissa löydettyä suomalaisen liikkujan U-käyrää: Ikävuosina 25−54 harrastetaan liikuntaa kaikkein vähiten, kun aika laitetaan työhön ja perheeseen. Kaikkien miesten kertomuksista löytyvät samat teemat: perheen priorisoiminen ja siitä aiheutuva aikapula. Isät haluavat olla ´hyviä isiä´, jolloin perheettömän oman ajan otto nähdään ´julmana´. Perheen kanssa liikutaan, mutta tätä ei lasketa liikunnaksi, jota kaivataan. Isät haluavat lisää liikuntaa, joka on itse toteutettua ja nuoruusvuosien kaltaista kovaa treenaamista. Kun isä haluaa lisää liikuntaa, hän ehkä kaipaakin vain omaa aikaa. Avainsanat: liikuntaharrastus, isyys, sosiaaliset suhteet, narratiivisuus
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.002 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.005 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.007 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.005 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.083 | 0.019 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".