Taloudellinen työnantaja Suomen ja Ruotsin vero-oikeudessa
Bibliographic record
Abstract
Tutkielmani tarkoituksena on käydä läpi ulkomailta saapuvien työntekijöiden verotusta Suomen ja Ruotsin osalta pääasiassa taloudellisen työnantajan käsitteen näkökulmasta. Työnantajan määrittelyllä on kansainvälisen henkilöverotuksen osalta merkittävä rooli, sillä kansainvälisissä tilanteissa valtioiden välinen verotusoikeus jaetaan pääsääntöisesti verosopimuksien mukaan, ja verosopimusten palkka-artiklassa verotusoikeus on tavanomaisesti jaettu sen mukaan, onko työnantaja työskentelyvaltiossa. Suomessa ja Ruotsissa sovelletaan tällä hetkellä niin sanottua muodollisen työnantajan käsitettä työnantajaa määriteltäessä, vaikka Suomen osalta ennakkoperintälain 14 § antaa hieman mahdollisuutta tulkintaan työnantajan määrittelyssä. Tämän seurauksena Suomi ja Ruotsi kuuluvat vähenevään ryhmään OECD-valtioita, jotka käyttävät muodollisen työnantajan käsitettä soveltaessaan OECD:n malliverosopimuksen 15(2) artiklaa. Kyseisen artiklan mukaan työskentelyvaltio voi verottaa työntekijän palkkaa, mikäli ulkomailla työskentely ylittää 183 päivää 12 kuukauden ajanjakson aikana, tai jos työnantaja on työskentelyvaltiossa tai työnantajan kiinteä toimipaikka on työskentelyvaltiossa. Tämä johtuu siitä, että malliverosopimuksessa ei ole määritelty työnantajaa, joten työnantajan määritellään kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Suomen ja Ruotsin vakiintunutta tapaa määrittää työnantaja muodollisesti johtaa siihen, ettei Suomi eikä myöskään Ruotsi voi useissa tapauksissa verottaa maassa alle 183 päivää oleskelevaa verosopimuksen mukaan ulkomailla asuvaa työntekijää, vaikka tosiallisesti työntekijä työskentelisi työskentelyvaltiossa olevan työnantajan lukuun. Ruotsi onkin julkaissut luonnoksen koskien taloudellisen työnantajan käyttöönottamista Ruotsissa 1.1.2021 alkaen ja Suomessa sekä Antti Rinteen, että Sanna Marinin hallitusohjelmien mukaan Suomi ottaa käyttöön taloudellisen työnantajan käsitteen ja tämän seurauksena hallituksen esityksen valmistelu onkin jo aloitettu. Tutkielmani keskittyykin Ruotsissa tehdyn hallituksen esityksen luonnoksen läpikäymiseen ja tämän jälkeen Suomen tulevan hallituksen esityksen arviointiin käyttäen kansainvälistä vertailua. Kansainvälisessä vertailussa Ruotsin hallituksen julkaisemaa hallituksen esityksen luonnosta käytetään vertailun kohteena hyvin runsaasti, johtuen sen tuoreudesta ja samalla Pohjoismaiden vahvasta lainsäädäntöyhteydestä.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.003 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.001 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.012 | 0.005 |
| Open science | 0.001 | 0.005 |
| Research integrity | 0.002 | 0.003 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.126 | 0.044 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".