Ekokriisi Perusopetuksen suunnitelman perusteissa 2014
Bibliographic record
Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kestävän kehityksen ja ekokriisin kontekstista, millaisia tekijöitä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2014 löytyy. Aiheen tarkastelua halusin tehdä henkilökohtaisesta motiivistani ympäristöasioihin ja huomioista siitä, että ympäristön tila heikkenee hälyttävästi. Huomio siitä, että seuraavat sukupolvet, joiden symboliseksi edustajaksi olen ottanut myös ympäristöaktivisti Greta Thunbergin, tulevat nykytiedon valossa kärsimään ympäristöongelmista ja niiden aiheuttamasta ekokriisistä, huomattavasti meitä edellisiä polvia enemmän. Tästä lähtökohdasta halusin selvittää, miten opetussuunnitelma (2014), joka on opetusta ohjaava ylin asiakirja, tunnistaa ekokriisin ja ohjaa kestävään kehitykseen. Tutkimuksen teoria ammentaa luonnontieteellisestä paradigmasta ja havainnoi ihmisen toiminnan monitahoisuutta sekä peilaa sitä klassisiin inhimillisiin vietteihin. Nämä aiheuttavat epäsymmetrisiä ja vaikeasti käsiteltäviä viheliäisiä ongelmia, joita myös hyperobjekteiksi kutsutaan. Ne kuvaavat maailmaa, johon koululaitoksen perusopetus kasvavaa lasta opetussuunnitelman avulla valmistaa. Opetussuunnitelman (2014) filosofinen ja teoreettinen tarkastelu oli metodina luontevin, koska se sallii pohdinnalle laajaa roolia vaikeaan ja monisyiseen aiheeseen. Opetussuunnitelmasta välittyy monien tahojen motiiveja, jotka ovat ristiriidassa keskenään, kuten kestävän elämäntavan välttämättömyys ja talouskasvuun tähtäävä elinikäinen oppiminen. Ekokriisi tunnistetaan opetussuunnitelmassa, mutta maininnat asian vaatimalla vakavuudella jäävät enemmän lukijan tulkittaviksi kuin selväksi puheeksi. Ne ikään kuin istuvat rivien välissä, mutta eivät tarjoa juuri konkreettisia keinoja niiden toteuttamiseen. Opetussuunnitelma (2014) myös lanseeraa uuden käsitteen: ekososiaalinen sivistys, joka on raskassisältöinen, mutta jonka tarpeellisuus jää hieman epäselväksi. Opetussuunnitelman (2014) runsaat ympäristö-, luonto-, ja kestävä kehitysteemat uhkaavat jäädä puheiksi käsitetasolla, mutta viesti siitä, että jotakin pitäisi tehdä tulee kuitenkin ilmi selvästi. Tutkimuksessa pohdin myös kasvavaa jännitettä sukupolvien välillä, joka on opetusnäkökulmasta hyvin huomionarvoinen asia.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.004 | 0.003 |
| Open science | 0.000 | 0.004 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.047 | 0.007 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".