Laitossijaishuollosta kohti itsenäistä elämää : Turvallisen kiintymyssuhteen merkitys sujuvalle elämänhallinnalle
Bibliographic record
Abstract
Suomessa oli vuonna 2017 noin 17 500 lasta ja nuorta, jotka eivät voineet asua syntymäperheessään. Heistä noin 10 000 on otettu huostaan. Noin 2 300 heistä asui lastensuojelulaitoksessa. Nuorten itsenäistymisprosessi on hyvin erilainen silloin, kun he kasvavat syntymäperheessään, sijaisperheessä tai lastensuojelulaitoksessa. Mutta samat elämänhallintataidot täytyy kuitenkin oppia. Monissa lastensuojelulaitoksissa on yksityiskohtainen ja hyvin dokumentoitu itsenäistymisohjelma. Oli jonkin verran yllättävää huomata, että joissakin laitoksissa tällaista ohjelmaa ei ole tai ohjelman päivittämistä kaivataan.\n\nTässä opinnäytetyössä tehtiin kysely kuntien lasten sijoitusprosesseista vastaaville sosiaalityöntekijöille,\nlastensuojelulaitoksissa itsenäistymisprosessia tukeville nuorten omaohjaajille sekä nuorille itselleen.\nKyselyjen lisäksi pidettiin teemahaastattelu. Kaarinalaiselle Aapeluskodit-lastensuojelulaitokselle laadittiin uusi itsenäistymisuunnitelma tutkimuksessa tehtyjen kyselyjen ja haastatteluaineiston sekä jo olemassa olevien nuoren itsenäistymisuunnitelmien pohjalta. Tämän lisäksi laadittiin sekä nuorten ja omaohjaajien yhteinen nuoren itsenäistymisvaiheita käsittelevä opas. Tutkimus koostui\nsekä survey-kyselyistä että ryhmäteemahaastatteluista, johon kokonaisuudessaan osallistui yhteensä viisi omaohjaajaa, kaksi itsenäistymisvaiheessa olevaa nuorta, viisi jo itsenäistynyttä nuorta sekä kaksi sosiaalityöntekijää. Sosiaalityöntekijät osallistuivat vain survey-tutkimukseen. Osallistujajoukko\nvalikoitui mukaan vapaaehtoisuuden perusteella, ohjaajat ja sosiaalityöntekijät myös ammatillisen toimenkuvansa perusteella. Otannan pienuus ja valikoituneisuus ei mahdollista tutkimustulosten laajaa yleistämistä. Tulosten perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että ne tuovat esiin vastaavanlaisten,aiemmin toteutettujen tutkimusten kaltaisia tuloksia, joiden perusteella voimme päätellä,että laitossijaishuollossa itsenäistyvien nuorten elämänhallintaan liittyvät emotionaaliset ja sosiaaliset haasteet tulisi ottaa huomioon osana itsenäistymissuunnitelmaa.\n\nOpinnäytetyössä käsiteltiinmyös nuoren elämänhallintaan liittyviä elementtejä ja haasteita. Elämänhallintaan vaikuttavat yksilön temperamentti, mutta myös sosiaalinen vuorovaikutus ja ympäristö,jossa hän kasvaa. Opinnäytetyön tekijät pitävät mahdollisimman hyvin sujuvan elämänhallinnan perustana jo varhaislapsuudesta luotavaa turvallista lapsen ja vanhemman tai hänen muun kasvattajansa välistä kiintymyssuhdetta.\n\nTutkimuksen teoreettinen tausta pohjautuu nuorisotutkimukseen, lastensuojelun nuorisotutkimukseen, elämänhallintateoriaan sekä kiintymyssuhdehäiriöteoriaan.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.002 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.007 | 0.003 |
| Open science | 0.001 | 0.004 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.166 | 0.059 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".