"Äläkä luota vieraaseen apuun" : Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puitteissa
Bibliographic record
Abstract
Kylmän sodan päätyttyä Suomi on luopunut puolueettomuuspolitiikastaan ja liittynyt Euroopan unionin jäseneksi. Maan uutta turvallisuuspoliittista linjaa ryhdyttiin 1990-luvun alussa kutsumaan sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi. Suomen EU-jäsenyyden aikana unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on kuitenkin kehittynyt ennalta arvaamattoman nopeasti, ja myös sotilaallisen liittoutumattomuuden tulkintaa on jouduttu supistamaan. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa on vuodesta 2004 lähtien esitetty ristiriitaisia näkemyksiä niin siitä, onko Suomi EU:n jäsenvaltiona enää sotilaallisesti liittoutumaton kuin siitäkin, mitä sotilaallinen liittoutumattomuus ylipäätään tarkoittaa kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa. Keskustelu on saanut virikettä erityisesti ratifiointia odottavasta EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta ja sen turvatakuulausekkeesta. Kun sotilaallisen liittoutumattomuuden käsitteestä ja merkityksestä ei ole yhteistä mielikuvaa, puhuvat osapuolet kuitenkin helposti toistensa ohi eikä keskustelu etene. Tutkielma pohjautuu ajatukseen, että yksi tieteellisen keskustelun tehtävistä on yhteiskunnallisen keskustelun lähtökohtien purkaminen ja analysointi. Työn tavoitteena on muodostaa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden merkityksestä kokonaiskuva kolmesta eri tietoteoreettisesta näkökulmasta: objektiivisesta, subjektiivisesta ja intersubjektiivisesta. Objektiivisen näkökulman materiaalina käytetään EU:n perussopimuksia, kun taas subjektiivinen näkökulma perustuu Suomen hallituksen selontekoihin ja pääministerin ilmoituksiin. Kolmas näkökulma pohjautuu Iso-Britannian, Ranskan, Saksan ja Viron turvallisuuspoliittisten vaikuttajien haastatteluihin. Kaikista kolmesta perspektiivistä katsoen Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden nykymerkitys on suppea. Subjektiivisesta näkökulmasta se on kuitenkin edelleen keskeinen Suomen turvallisuuspolitiikkaa kuvaava määre. Toisaalta EU-näkökulman tarkastelussa huomataan, että EU täyttäisi perustuslaillisen sopimuksen myötä jo sotilasliiton määritelmän eikä Suomi ole hankkinut erivapauksia sopimuksesta. Sotilaallisen liittoutumattomuuden diskurssin jatkaminen Suomessa ja muissa liittoutumattomissa jäsenvaltioissa on ollut mahdollista, koska intersubjektiivisessa keskustelussa ei ole koettu tarvetta haastaa jäsenvaltioiden subjektiivisia tarinoita. Suomen EU-kumppanit eivät näe sotilaallisen liittoutumattomuuden tuottavan lisäarvoa, mutta ne eivät myöskään koe sen haittaavan maan osallistumista EU:n puolustusyhteistyöhön. Päinvastoin: Suomen koetaan olevan esimerkillinen ja aktiivinen kumppani Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä. EU:n puolustusyhteistyön tiivistyminen saattaa kuitenkin asettaa tulevaisuudessa Suomen pyrkimyksen pysyä integraation eturintamassa ristiriitaan sen sotilaallisen liittoutumattomuuden kanssa. Tekijän arvion mukaan tällaisessa tilanteessa Suomi tinkii mieluummin liittoutumattomuudestaan kuin vaikutusvallastaan.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.004 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.003 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.037 | 0.008 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".