LIIAN MONTA ÄITIÄ. Sotalapsista syntyneiden huoltajuusriitojen käsittely vuosina 1946-1954

Talvi- ja jatkosodan aikoina Suomesta siirrettiin muihin Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin, noin 75 000 lasta. Nämä poikkeuksellisen laajat lastensiirrot syntyivät ruotsalaisten aloitteesta, mutta saivat Suomessa erityisesti sosialidemokraattisen sosiaaliministeri K.-A. Fagerholmin tuen. Lastensiirtoja hoitamaan perustettiin siirto-organisaatioita sekä Suomeen että Ruotsiin. Jatkosodan aikana siirroista vastasi Suomessa Sosiaaliministeriön asettama Lastensiirtokomitea ja Ruotsissa Hjälpkommittén för Finlands barn eli Suomen lasten avustuskomitea. Kotiutusten jo alettua perustettiin sotalasten asioita hoitamaan Ruotsista palanneiden lasten jälkihuoltokomitea.\n\nSiirtojen vielä ollessa käynnissä luvattiin vanhemmille, että kaikki lapset palautettaisiin Suomeen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan noin 15 000 sotalapsen epäillään jääneen pysyvästi Ruotsiin. Useimmiten lapset jäivät maahan vanhempien ja kasvatusvanhempien yhteisellä sopimuksella, mutta toisinaan kiistat lasten holhouksesta kärjistyivät pitkiksi ja repiviksi huoltajuustaisteluiksi, jotka värittivät lastensiirtojen julkisuuden vuosiksi eteenpäin. \n\nTutkimuksessani tarkastelen näitä sotalasten kotiutuksista vuosina 1945–1954 syntyneitä huoltajuuskiistoja. Selvittelen tapausten lukumääriä ja niistä mahdollisesti löytyviä yhteisiä tekijöitä. Pohdin, millaisia mahdollisuuksia vanhemmilla oli ajaa lapsen kotiutusta Ruotsista vastoin kasvatusvanhempien ja lapsen omaa tahtoa sekä sitä, miten Suomen valtio avusti vanhempia kiistojen käsittelyssä. Tarkastelen myös sotalapsista käytyä keskustelua ja siinä käytettyä argumentaatiota kotiutusten puolesta ja niitä vastaan. Mielenkiinnon kohteinani ovat erityisesti vanhempien ja kasvatusvanhempien, kunnan huoltoviranomaisten, erilaisten asiantuntijoiden, siirto-organisaatioissa toimineiden henkilöiden sekä lehdistön näkemykset hyvästä ja sopivasta kodista, lapsen parhaasta sekä siitä, miten asiat pitäisi ratkaista.\n\nLähteinäni olen käyttänyt Kansallisarkistossa säilytettäviä Sosiaali- ja terveysministeriön lastensiirtokomitean asiakirjoja sekä Ruotsista palanneiden lasten jälkihuoltokomitean arkistoa. Ulkoasiainministeriön arkiston asiakirjoista olen käyttänyt erityisesti kokonaisuutta Suomalaisten lasten palautus Ruotsista sekä yksittäisten lasten oikeudenkäyntejä koskevista asiakirjoista koottuja asiakirjavihkoja. Tukholman Riksarkivetista olen käyttänyt Avustuskomitean työhön osallistuneen Nils Östbergin arkistoa, Hjälpkommittén för Finlands barnin arkistoa sekä Korkeimman oikeuden arkistoa. Tutkiessani tapausten lukumääriä olen käyttänyt yksinkertaisia tilastollisia menetelmiä. Käsittelyni on sekä kronologista että temaattista siten, että kulloistakin temaattista osa-aluetta tarkastellaan kronologisessa järjestyksessä. \n\nKun vanhemmat hakivat lapsensa pakkokotiutusta Ruotsista, heidän valittavanaan oli joko sovintotie Avustuskomitean edustajien välityksellä tai oikeudenkäynti, joka voitiin hoitaa ulosottoteitse virka-apupyyntönä tai siviiliprosessioikeudenkäynteinä. Yleensä ensin yritettiin virka-aputietä. Kumpaakin menetelmää käytettiin ja kummassakin sekä onnistuttiin että epäonnistuttiin. Tutkimuksessani löysin 122 varmaa tapausta, joissa lasten kotiutus oli riitautunut. Epävarmoja tapauksia oli kymmeniä. Yhteistä tapauksille oli, että lapset olivat enimmäkseen menneet Ruotsiin hyvin pieninä ja oleskelleet siellä todella pitkään, keskimäärin yli viisi vuotta. Sen sijaan etenkin siirtokarjalaisia ja helsinkiläisiä kiusannut asuntopula ei näytä lisänneen näiden väestöryhmien lasten jäämistä Ruotsiin vastoin vanhempien tahtoa, vaan heidän osuutensa kiistan kohteeksi joutuneista lapsista vastaa heidän osuuttaan sotalapsista. \n\nVastoin yleistä luuloa suomalaislapsia kotiutettiin Ruotsista myös kasvatusvanhempien hankkimien lääkärintodistusten suositusten vastaisesti. Seitsemästä korkeimman oikeuden käsittelemästä tapauksesta kahdessa lapsi palautettiin Suomeen. Ulkoasiainministeriö osallistui aktiivisesti pyrkimyksiin ratkaista kiistoja, mutta sillä ei ollut poliittista tahtoa tukenaan. Tällöin sen tehtäväksi jäi vain oikeudenkäynneissä avustaminen. Vähitellen ministeriössä alettiin ottaa huomioon, oliko tapauksessa menestymismahdollisuuksia ja avustaa vain niissä tapauksissa, joissa mahdollisuuksia oli.\n\nHuoltajuuskiistoissa tuli näkyviin, miten suuri ero Suomen ja Ruotsin olosuhteissa Suomen käymien sotien jäljiltä vallitsi. Ruotsalaisvanhemmat pitivät suomalaisia koteja usein niin puutteellisina, ettei niihin voinut palauttaa lapsia. Suomalaiset taas katsoivat ruotsalaisten hemmotelleen lapset pilalle. Ruotsalaisia kasvatusvanhempia syytettiin lapsenryöstöistä ja Suomen valtiota lapsien myymisestä Ruotsin sota-aikana antaman taloudellisen avun vastineeksi. Ruotsalaisille hyvässä kodissa vallitsivat tietyt taloudelliset edellytykset: esimerkiksi tilaa ja ruokaa piti olla enemmän kuin mihin Suomessa oli mahdollisuuksia. Hygieniakäsityksissä oli suuria eroja, ja Suomessa työn merkitystä ja kuria painotettiin Ruotsia enemmän. Asiantuntijat Suomessa pitivät lapsia niin sopeutuvaisina, ettei siirroista aiheutuisi heille pysyviä henkisiä vaurioita, kun taas ruotsalaisissa lääkärintodistuksissa lasten jäämistä Ruotsiin perusteltiin heille siirroista aiheutuvilla psyykkisillä vahingoilla. Ruotsissa lastenpsykiatria olikin Suomea pidemmälle kehittynyttä. \n\nMaiden erilaisuus sai siirto-organisaatioidenkin edustajien näkemykset kääntymään vähitellen toisiaan vastaan. Ruotsissa epäiltiin, että suomalaislapset haluttiin kotiin väestöpoliittisista syistä ja korostettiin väestöpolitiikan sijaan lapsen parasta, kun taas Suomessa painotettiin vanhempien kiistatonta oikeutta lapsiinsa. Etenkin Avustuskomitean sihteeri Lars Östberg ja Ruotsista kotiutettujen lasten jälkihuoltokomitean sihteeri Edith Stolt kiistelivät siirroista periaatteellisellakin tasolla, ei pelkästään konkreettisia kysymyksiä ratkoen. \n\nLehdistöä on syytetty riitajuttujen repostelusta ja sensaationhakuisuudesta kiistojen käsittelyssä. Osin tämä pitikin paikkansa, mutta kyseessä olivat silloin lähinnä iltapäivä- ja aikakauslehdet. Sanomalehdet ottivat uutisensa enimmäkseen uutistoimiston tuottamasta materiaalista, ja silloin sama uutinen julkaistiin pienin muutoksin sekä Suomessa että Ruotsissa. Ruotsalaislehdet myös puolustivat toisinaan vanhempien oikeutta lapsiinsa ja suomalaislehdet saattoivat vastustaa lasten kotiutusta väkipakolla. \n\n \n\nAsiasanat: sotalapset, 1940-luku, 1950-luku, oikeudenkäynti, lapsen huolto, Suomi, Ruotsi

Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.