Perheystävällisyys rekrytointiviestinnässä
Bibliographic record
Abstract
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten perheystävällisyydestä puhuttiin rekrytointi-ilmoituksissa. Ilmoituksista tarkasteltiin vain perheystävällisyyttä, eikä muita rekrytointiviestinnän elementtejä. Aihe oli ajankohtainen, koska Suomessa syntyvyys on laskenut jo vuosia, ja sen myötä työvoima- ja osaajapula on lisääntynyt työmarkkinoilla viimeisten vuosien aikana. Perheelliset ovat kokeneet haasteellisena työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen. \n \nVuoden 2010 jälkeen syntyvyys on laskenut merkittäväsi. Tutkimuksissa on todettu lapsenhankinnan vähintään lykkääntyvän työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteiden vuoksi. Syntyvyyden lasku tarkoittaa sitä, että työmarkkinoilta on jo yli kymmenen vuoden ajan poistunut enemmän työntekijöitä kuin sinne tulee uusia. Työvoimapulan on todettu haittaavan jo yritysten kasvua rekrytointihaasteiden vuoksi. \n \nTyönantajabrändi tarkoittaa mielikuvaa siitä, millainen työnantaja on ja millaista organisaatiossa työskentely on. Työnantajabrändillä pyritään houkuttelemaan parhaat osaajat itselle, ja se on keino erottua työnantajana kilpailijoistaan. Rekrytointiviestintä on osa työnantajabrändiä. Rekrytointi-viestinnän tarkoituksena on tavoittaa kohdeyleisö ja herättää sen kiinnostus työnantajaa kohtaan. \n \nTyöelämän perheystävällisyys tarkoittaa työn ja muun elämän yhteensovittamisen mahdollistamista eri toimin ja käytäntein. Se on joustavuutta ja empaattista suhtautumista erilaisia perheitä ja elämäntilanteita kohtaan. Työn ja muun elämän yhteensovittaminen on koettu useiden tutkimusten mukaan haasteelliseksi. Joustavilla työaikajärjestelyillä on todettu olevan suurin positiivinen vaikutus työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Perheystävällisyyden on tutkittu lisäävän työntekijöiden sitoutuneisuutta työnantajaan. \n \nTutkimuksen lähestymistavaksi valittiin laadullinen tutkimus. Aineiston hankintamenetelmä oli valmiit aineistot, eli valitut rekrytointi-ilmoitukset. Aineisto analysoitiin laadullisena sisällönanalyysina. Tutkimus toteutettiin perehtymällä aiheesta jo löytyvään teoria- ja tutkimustietoon, sekä tutkimalla ja analysoimalla valittuja rekrytointi-ilmoituksia. Ilmoituksista etsittiin tietoa, miten perheystävällisyydestä on puhuttu ja mitä perheystävällisiä toimia niissä on mainittu. \n \nTutkimusaineisto koostui 29 rekrytointi-ilmoituksesta. Kahdessa ilmoituksessa oli mainittu perheystävällisyys sanana. Perheystävällisiä toimia oli mainittu 18 ilmoituksessa. Etätyö eri muodoissa oli eniten ilmoitettu perheystävällinen toimi. \n \nTutkimuksen keskeinen tulos oli, ettei perheystävällisyydestä juurikaan puhuttu rekrytointi-ilmoituksissa. Kehitysehdotuksena esitettiin, että työnantajat tunnistaisivat niiden jo olemassa olevat perheystävälliset toimet, kehittäisivät niiden rinnalle lisää perheystävällisiä toimia ja viestisivät niistä selkeämmin myös rekrytointiviestinnässä.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.002 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.001 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.008 | 0.007 |
| Open science | 0.002 | 0.005 |
| Research integrity | 0.002 | 0.003 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.062 | 0.033 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".