"Raportti rappion politiikasta" : Peter Kankkosen kirja Suomettuva Suomi ja sen vastaanotto 1976–1980
Bibliographic record
Abstract
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vuonna 1976 julkaistun Suomettuva Suomi - nimisen teoksen kirjoittamisen syitä ja seurauksia. Tavoitteena on ottaa selville miksi teologian ylioppilas Peter Kankkonen kirjoitti teoksen ja mitä hän tavoitteli teoksen julkaisulla. Tutkimus selvittää myös, miten kirja otettiin vastaan Suomessa sekä muissa maissa, joissa sitä luettiin. Tutkimuksessa käytetään hyväksi laajaa arkistoaineistoa sekä aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. \nPeter Kankkonen julkaisi teoksen Suomettuva Suomi: Raportti rappion politiikasta vuonna 1976. Julkaistessaan teoksensa Kankkonen oli teologian ylioppilas ja opiskeli Åbo Akademissa. Kankkonen oli aktiivinen ylioppilaspoliitikko ja vastusti voimakkaasti presidentti Kekkosen valta-asemaa Suomessa. Kankkonen oli myös mukana Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen toiminnassa sen perustamisesta saakka. \nSuomettuva Suomi kuvasi tapausesimerkkien kautta sitä, minkä Kankkonen kuvasi suomettumis-prosessiksi Suomessa. Tämä tarkoitti niitä tapauksia, joissa Neuvostoliitto tai suomalaiset poliitikot itse pyrkivät vaikuttamaan Suomen sisäpolitiikkaan tai muuhun toimintaan Suomessa Neuvostoliiton edun mukaisesti. \nTeosta ei Suomessa juurikaan huomioitu, vaan se pyrittiin vaientamaan sen epätoivotun sisällön vuoksi. Tämä onnistuikin siihen saakka, kunnes se julkaistiin Ruotsissa vuonna 1979 nimellä Finlandiseringen – ”frivillig” underkastelse. Teos sai Ruotsissa huomattavasti suuremman näkyvyyden ja tämän myötä se huomioitiin muuallakin Euroopassa. Tämä johti osaltaan siihen, että suomettuminen nousi laajaan keskusteluun myös Suomessa vuonna 1980. \nTämän tutkimuksen tulokset tuovat esiin sen todellisuuden, joka Suomessa vallitsi presidentti Kekkosen valtakauden lopulla. Valtion johdon toimintaa ei voinut julkisesti kritisoida, vaan kriittiset äänet vaiennettiin tehokkaasti. Peter Kankkonen nuorena hieman ulkopuolisena toimijana onnistui luomaan tarkan kuvauksen siitä, millainen Suomi oli 1970- luvulla ja miten Neuvostoliiton etu pyrittiin suomalaisessa politiikassa ottamaan huomioon kaikessa.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.002 | 0.003 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.002 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.002 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.000 | 0.000 |
| Scholarly communication | 0.001 | 0.000 |
| Open science | 0.002 | 0.001 |
| Research integrity | 0.002 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.005 | 0.035 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; both teacher heads agree on what is shown here.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".