Säynätsalon kirkon lasimaalaukset ja alttaritaulut : työläisten mielenvalvojat ja moraalin eheyttäjät
Bibliographic record
Abstract
Tämän pro gradu-tutkielmani tavoitteena on luoda käsitys Säynätsalon kirkon 1920-luvulla tehtyjen lasimaalausten sekä alttaritaulujen isänmaallisuudesta että uskonnollisesta sanomasta. Työni taustalla on ajatus siitä, että monella teoksessa esiintyvillä atribuuteilla olisi symbolinen merkitys, joka on sekä uskonnollinen että yhteiskunnallinen. Lähteinä tutkimuksessani käytän Hanna Rönnbergin tekemää kaksiosaista alttaritaulua ja Antti Salmenlinnan kuoressa, sekä kellotornissa olevia lasimaalauksia, tämän lisäksi olen tutkinut Suomen elinkeinoelämän keskusarkiston arkistoja kirkon rakentamisen ajalta. Kirjallisina lähteinä olen käyttänyt useita yhteiskunnallisia, teologisia ja naisen aseman kehittymiseen liittyviä kirjoja, unohtamatta kuitenkaan internettiä ja muutamia lehtiartikkeleita. Tutkimuksen painopiste on analysoida lähteitä olemassa olevan kirjallisuuden kautta, käyttäen Erwin Panofskyn kolmivaiheista kontekstualisoivaa tutkimusotetta. Ensimmäisessä vaiheessa käydään läpi taideteoksen ihmiset, esineet ja värit. Toisessa vaiheessa luetteloiduille atribuuteille etsitään historiasta ja symboliikasta selityksiä. Kolmannessa vaiheessa taideteos asetetaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa on eletty. Koin tärkeäksi tutkia laaja-alaisesti sitä aikaa, missä teosten syntyaikana on eletty. Pyrin löytämään monista lähteistä vastauksia siihen isänmaalliseen ja uskonnolliseen kulttuuriin, joka on vaikuttanut teosten syntymiseen. Erityisen merkittävää teokseni kannalta on ollut naistehtaanjohtajan asema Säynätsalossa, sekä edellisellä vuosikymmenellä ollut Suomen sisällissota. Nämä kaksi asiaa on vaikuttanut suuresti analyysini tekemiseen. Päädyn tutkielmassani pohtimaan taideteosten symboleita teologisina ja yhteiskunnallisina vaikuttimina. Tulkitsen teosten maailmaa 1920-luvun hengen kautta, sekä peilaan yhteis-kunnallista tilannetta ja ongelmakohtia, mitä sisällissodan jälkeisessä nuoressa Suomessa oli. Ydin ovat taideteokset ja kirkko, niiden sanoma. Päädyin työssäni johtopäätelmään, että kirkon taideteokset ovat toimineet Säynätsalossa yleisenä moraalinvartijana, sekä pitänyt huolta omalta osaltaan yhteiskunnallisten jännitteiden laantumisesta. Naistehtaanjohtajan asema on ollut merkittävä, sillä on ollut kirkon tekemän sosiaalityön kannalta merkitystä. Ajan tapana oli rakentaa tehdasalueille kirkkoja, Säynätsalon kirkko ei ollut tästä poikkeus. Kirkko itsessään rakennettiin myös tehtaan työläisille, sitä kautta tehty sosiaalityö oli merkittävää. Kirkko toi olemassa olollaan alueelle stabiiliutta ja kaivattua moraalin perään katsomista. Taideteokset ovat muistuttaneet rauhan, rakkauden ja pelastuksen tärkeydestä. Lisäksi niillä on ollut tärkeä tehtävä muistuttaa raamatun keskeisistä tapahtumista, eli vapahtajan syntymästä, sekä kuolemasta. Ne kertovat myös ajasta, jossa ihmisten välillä on ollut jännitteitä. Teoksien symboliikasta voidaan löytää moninaisia vivahteita, myös poliittisia. Taidehistoriallisesti teokset ovat aikansa teoksia ja edustavat klassismia, ne ovat hieman alkukantaisia ja puritaaneja, mutta ne ovat seurakuntalaiselle helposti tulkittavissa. Lasimaalausten merkitys kirkkotaiteessa taasen on ollut historian saatossa erittäin tärkeä, joten ne sopivat klassismin ihanteeseen.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.005 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.003 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.043 | 0.010 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".