Suomen huumausainelainsäädännön historia vuoteen 1942 : Eliitin etujen turvaamisesta kohti kansainvälistä huumausainelainsäädäntöä
Bibliographic record
Abstract
Tutkielmani aiheena ja tarkastelun kohteena on, milloin huumausainelainsäädäntö sai Suomessa alkunsa ja miksi, sekä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että huumausainelainsäädäntö kehittyi sellaiseksi kuin on kehittynyt vuosikymmenten- ja satojen saatossa. \nTutkimusnäkökulmani on oikeushistoriallinen, jonka avulla käyn läpi lainsäädäntöä alkaen Ruotsin vallan aikaisista privilegioista 1600-luvulta ja päätyen vuoteen 1942, jolloin Suomessa annettiin ensimmäinen huumausaineiden nimellä kulkeva laki. Toiseksi käyn läpi huumausaineita käsitteleviä lehtiartikkeleita 1770-luvulta alkaen. Yhteensä käyn läpi toistasataa artikkelia, jotka edustavat hyvin historian aikana käytyä keskustelua ja sitä arvomaailmaa, joka on heijastunut lainsäädäntöön muokaten sitä vuosikymmenten- ja satojen saatossa. Paitsi lehtiartikkeleista, niin käyn myös oikeudenkäyntiasiakirjoista läpi huumausaineisiin liittyviä oikeudenkäyntejä ja niistä annettuja tuomioita ja niiden herättämää keskustelua yhteiskunnassamme. \nLehtiartikkeleista ja oikeustapauksista käy hyvin ilmi se yhteiskunnallinen tausta, joka kulloinkin on ollut ohjaamassa huumausaineisiin liittyvää lainsäädäntöä maassamme. Samalla selviää se missä määrin ajatusmaailma on ollut vähättelevää tai varoittelevaa huumausaineita kohtaan. Yleisessä kielenkäytössä on puhuttu paljon vähättelevästä asenteesta ennen 1960-lukua, jolloin Suomeen saapui ns. toinen huumausaineaalto ja näistä aineista alettiin puhua aikaisempaa enemmän, tai ainakin meidän sukupolvi muistaa asian näin. \nTutkimusaihe on oikein mielenkiintoinen, sillä aiemmin ei ole tehty huumausainelainsäädännön tutkimustyötä nimenomaan oikeushistorian näkökulmasta näin varhaiselta ajalta. Monissa teoksissa on pieni katsaus aiheeseen, muttei sen syvällisempää. Paljon on kyllä olemassa historian-, sosiaali- ja terveystieteiden näkökulmasta tehtyjä tutkimuksia aiheesta. Tutkielmani tuo uutta tietoa siihen milloin huumausainelainsäädäntö maassamme sai alkunsa ja milloin säädettiin ensimmäiset näiden säädöksien rikkomisesta annettavat rangaistukset ja millaisia ne olivat. Samalla tutkimukseni avaa uutta tietoa kansalaiskeskustelusta ja mielipiteistä suhtautumisesta huumausaineisiin aina 1600-luvulta vuoteen 1942.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.000 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.003 |
| Scholarly communication | 0.005 | 0.003 |
| Open science | 0.000 | 0.002 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.020 | 0.002 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".