Jules Vernen romaanin Le Tour du monde en 80 jours neljä suomennosta uudelleenkääntämisen näkökulmasta
Bibliographic record
Abstract
Tutkielmassa vertaillaan neljää Jules Vernen romaanin Le Tour de monde en 80 jours eriaikaista suomennosta uudelleenkääntämisen näkökulmasta. Suomennokset on julkaistu vuosina 1874, 1901, 1956 ja 2008. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli selvittää, toteutuuko suomennoksissa uudelleenkääntämishypoteesi, jonka mukaan teoksen ensimmäinen käännös on aina eniten kohdetekstisuuntautunut, ja uudet käännökset puolestaan palaavat lähemmäs lähdetekstiä. Toisena tarkoituksena oli selvittää, onko tutkielmassa ensyklopedisiksi tekstijaksoiksi nimitetyt alkuteoksen kohdat käännetty eri tavalla kuin muut kohdat sen suhteen, miten lähellä käännökset ovat lähdetekstiä. Ensyklopedisissa tekstijaksoissa lukijalle annetaan tietoa erilaisista aiheista varsinaisen kerronnan ulkopuolella. Läheisyys lähdetekstiin määriteltiin niin, että käännös on sitä lähempänä lähdetekstiä, mitä vähemmän siitä on löydettävissä poikkeamia lähdetekstistä. Vertailussa keskityttiin ennen kaikkea siihen, miten lähdetekstin sisältö on mukana käännöksessä. Käännösten analysoimiseen sovellettiin hiukan muunneltuna Andrew Chestermanin pragmaattisten strategioiden luokittelua, joka on yksi Chestermanin laajemman käännösstrategioiden luokittelun alaluokka. \n \nTutkimuksessa kävi ilmi, että käännöksistä ensimmäinen oli kaikkien kauimpana lähdetekstistä, kun taas järjestyksessä toinen käännös oli lähimpänä sitä. Kolmas ja neljäs käännös poikkesivat lähdetekstistä jonkin verran enemmän kuin toinen, mutta selvästi vähemmän kuin ensimmäinen. Näin ollen tulokset eivät kokonaisuudessaan tue uudelleenkääntämishypoteesia. Tutkimuksessa kävi ilmi myös se, että vuosien 1874 ja 1901 suomennoksissa ensyklopediset tekstijaksot oli käännetty jonkin verran tarkemmin lähdetekstin mukaisesti kuin muut tekstijaksot, kun taas vuosien 1956 ja 2008 suomennoksissa ensyklopedisten jaksojen käännökset poikkesivat lähdetekstistä huomattavasti useammin kuin muiden tekstijaksojen käännökset.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.002 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.005 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.004 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.004 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.189 | 0.069 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".