Koronaviruksen vaikutuksia Finnairin matkustajaliikenteeseen vuonna 2020
Bibliographic record
Abstract
Työn tarkoituksena oli tutkia Covid-19 pandemian aiheuttaneen koronaviruksen vaikutuksia Finnairin matkustajamääriin vuonna 2020, vertailla kysynnän ja tarjonnan suhdetta, sekä tutkia minkälaisiin sopeuttamistoimiin Finnairin piti ryhtyä. Vallitseva tilanne oli ainutlaatuinen, koska ihmisten liikkumisesta oli tullut todella helppoa ja ennen kaikkea edullista. Finnair osoittautui mielenkiintoiseksi tutkimuskohteeksi, koska yhtiön päästrategia suuntautuu Aasiaan ja Helsinki-Vantaan lentokentän maantieteellinen sijainti antaa Finnairille merkittävän liiketoimintaedun Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä. Opinnäytetyön aihe nousi esiin keskutellesani HAMK:ssa potentiaalisista aiheista. Mielenkiintoiseksi aiheen tekee myös se, että työskentelen itse lentoliikenteen parissa. Pääsin seuraamaan aitiopaikalta pandemian konkreettisia vaikutuksia Suomen lentoliikenteelle. Työn lähteinä käytettiin pääasiassa Finnairin, Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen (THL) ja Maailmanterveysjärjestön (WHO) tiedotteita. Tiedotteista koottiin katsaus vuoden 2020 tapahtumista lentoyhtiö Finnairin näkökulmasta. Mittarina maiden asettamille matkustusrajoituksille toimi pääasiassa tarttuttavuusluku, jolla mitattiin tartuntojen määrää sataatuhatta asukasta kohden. Vuoden 2020 aikana Finnair sopeutti toimintaansa muun muuassa useammalla henkilöstön YT-neuvottelukierroksella, koneiden koon sopeuttamiselle suhteessa vähentyneisiin matkustajamääriin, myymällä ja takaisin vuokraamalla käyttöönsä laajarunkokoneitaan sekä ottamalla lainaa Suomen valtiolta. Viruksen aiheuttama COVID-19 tauti jyllää edelleen ympäri maailmaa. Uusia tautiaaltoja esiintyy muutaman kuukauden välein. Vuoden 2020 lopussa kuitenkin saatiin rokotukset virusta vastaan käyntiin ja vuoden 2021 puolella saatiin käyttöön ns. koronapassi, mikä mahdollisti ainakin Euroopan sisäisen liikenteen asteittaisen avaamisen. Nähtäväksi jää kuinka pitkään vielä uudet virusmuunnokset tulevat rajoittamaan kansainvälistä lentoliikennettä.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.002 | 0.003 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.005 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.005 |
| Research integrity | 0.002 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.072 | 0.019 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".