Opintolainan korkojen noususta johtuva takaisinmaksuhalukkuus
Bibliographic record
Abstract
Opintolainan korot ovat olleet ennen lähellä nollaa ja opintolainaa onkin markkinoitu opiskelijoille ”ilmaisena lainana”. Nyt korkojen noustua asia on kuitenkin aivan eri, sillä korot nostavat rutkasti opintolainan takaisinmaksuerien summia. Opintolainan korkojen nousu saattaakin aiheuttaa monille ahdistusta taloudellisesta tilanteesta sekä hidastaa myös opintolainan takaisinmaksua. \n \nTässä opinnäytetyössä tutkittiin korkojen noususta johtuvaa opintolainan takaisinmaksuhalukkuutta. Tavoitteena oli selvittää, onko opintolainan korkojen nousu vaikuttanut opintolainaa ottaneiden ja sitä nyt takaisin maksavien henkilöiden takaisinmaksuhalukkuuteen. \n \nOpinnäytetyön tietoperusta koostui opintolainasta, inflaatiosta ja koroista. Nämä termit avattiin auki ja kerrottiin tarkemmin esimerkiksi opintolainan hakemisesta sekä miten inflaatio ja korot liittyvät toisiinsa. \n \nTämän opinnäytetyön tutkimus toteutettiin kvantitatiivisella eli määrällisellä tutkimusmenetelmällä. Aineistoa kerättiin Webropol-ohjelmalla tehdyllä kyselyllä, joka jaettiin Instagramissa ja Linkedinissä huhtikuun 2024 alussa. Kyselyyn vastasi 40 henkilöä, joista 36 vastaukset analysoitiin, sillä ei-kohderyhmään kuuluvat henkilöt karsittiin pois. Opinnäytetyöllä ei ollut toimeksiantajaa. \n \nTämän opinnäytetyön tutkimuksen tulosten mukaan melkein puolet vastaajista haluaisi maksaa opintolainaansa nopeammin takaisin nyt korkojen noustua, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista.16,7 % vastaajista maksaa opintolainaansa takaisin nopeammin korkojen nousun takia. Yli kolmasosalla vastaajista taas korkojen nousu ei ole vaikuttanut takaisinmaksuhalukkuuteen, vaan he jatkavat takaisinmaksua nykyisen maksusuunnitelmansa mukaisesti \n \nMahdollisia jatkotutkimuksia tähän aiheeseen liittyen voisi olla sen tutkiminen, että onko opintolainan käyttökohde muuttunut korkojen noustessa. Ovatko esimerkiksi opintolainaansa aiemmin sijoittaneet henkilöt alkaneetkin käyttämään opintolainaansa elämiseen inflaation kiihtyessä. Toinen jatkotutkimusaihe voisi olla, että onko korkeakouluun hakevien henkilöiden mielikuva muuttunut opintolainasta, nyt kun se ei olekaan enää ”ilmaista lainaa”.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.003 | 0.008 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.001 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.000 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.006 | 0.004 |
| Open science | 0.001 | 0.003 |
| Research integrity | 0.003 | 0.005 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.087 | 0.022 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".