"Toivola tulee pakanain kirjaan" – luterilainen vapaaseurakuntaliikehdintä Marttilan seudun yhteisöissä 1920–1930 -luvuilla
Bibliographic record
Abstract
Tutkielman aiheena on luterilainen uskonnollinen separatismi Varsinais-Suomen Marttilassa ja sen lähiseudulla 1920–1930 -luvuilla. Tutkielman tarkoituksena on tutustua evankelisen herätysliikkeen piiristä erkaantuneen itsenäiset luterilaiset kirkot muodostaneeseen liikkeeseen paikallistasolla ja selvittää, mitkä seikat vaikuttivat tällaisen liikehdinnän käynnistymiseen tutkimusalueella. Lisäksi tutkielmassa verrataan näitä syitä ja niiden seurauksia muihin vastaaviin yhteisöihin muualla Suomessa sekä tarkastellaan, millä tavoin tällainen pieni uskonnollinen yhteisö käytännön tasolla järjesti toimintansa paikallistasolla. Tutkittavana yhteisönä on 1900-luvun alkupuolen evankelisen herätysliikkeen kannattajakunta Varsinais-Suomen Marttilassa ja sen lähiseudulla. Erityisen tarkastelun kohteena on se osa liikkeen jäsenistöstä, joka muodosti 1920-luvulla itsenäisen seurakunnan. Kyseinen seurakunta oli muodostamassa Suomen vapaata evankelis-luterilaista seurakuntaliittoa. Seurakunnan vaiheita tutkitaan 1930-luvun loppuun saakka, samalla tarkastellen liikkeen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisälle jääneen pääuoman tilannetta alueella. \n \n1920-luvulla luterilaista oppitunnustusta korostaneen evankelisen herätysliikkeen piiriin levisi ajatus itsenäisen, valtiosta riippumattoman luterilaisen kirkon perustamisesta. Tämä ajatus juonsi juurensa osin evankelisen herätysliikkeen ja tunnustuksellisuuden kiistanalaisesta asemasta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä, osin myös ulkomaisista esikuvista erityisesti Saksasta ja Yhdysvalloista. Luterilainen vapaakirkkoaate ei saanut kovinkaan suurta kannatusta, osin herätysliikkeen johdon asetuttua sitä vastustamaan, mutta siihen liittyi kuitenkin useita satoja ympäri Suomea, jotka muodostivat itsenäisiä seurakuntia. \n \nTutkielma on mikrohistoriallinen, sillä sen tarkoituksena on paikallisen tason kautta tehdä päätelmiä paitsi tutkimuksen kohteena olevasta ryhmittymästä yleisesti myös löytää jonkinlaisia yleisiä lainalaisuuksia uskonnollisen yhteisön muotoutumisesta. Lähdemateriaalista merkittävän osan muodostaa eri aikoina koottu muistitieto sekä erilaiset lehtiaineistot. Myös omaelämäkerrallista materiaalia on ollut käytettävissä. \n \nTutkielmassa selville saatujen tulosten perusteella paikallisilla konflikteilla herätysliikkeen ja papiston välillä oli merkittävä rooli yhteisön syntymiselle. Kuitenkaan näitä syitä ei nähty ainoastaan paikallisina, vaan eronneet itse perustelivat eroamistaan kirkon huonoksi kokemallaan tilalla. Koska yksi kritiikin kohteista oli se, että papisto saattoi opettaa luterilaisen tunnustuksen vastaisesti oli tämän syyn toteaminen paikallistasolla luonnollisesti hyvinkin mahdollista. Niinpä aina ei ole mahdollista erottaa toisistaan yleisiä ja paikallisia syitä. Myös Heikki Ylikankaan teoria kehittyvien syrjäkylien ja herätysliikkeitten kannatuksen välisestä yhteydestä näyttää soveltuvan myös tutkimani kaltaisiin yhteisöihin. Mielenkiintoinen havainto oli myös osan muuta yhteisöä voimakas vieraannuttaminen suhteessa itsenäiseen seurakuntaan huolimatta samasta teologisesta pohjasta
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.002 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.000 | 0.000 |
| Open science | 0.002 | 0.001 |
| Research integrity | 0.001 | 0.001 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.022 | 0.003 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; both teacher heads agree on what is shown here.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".