(De)politicisation of Gender Equality in Finnish Competitive Corporatism

Tässä väitöskirjassa käsittelen suomalaista kilpailukykykorporatismia sukupuolten tasa-arvon ja tarkemmin palkkaeriarvoisuuden näkökulmasta. Ensimmäisenä tutkimustavoitteenani on tuoda esille, miten erityisesti kilpailukyvyn tavoittelu sekä edistäminen muovaa Suomen työmarkkinajärjestelmää sukupuolittuneilla tavoilla; toiseksi pyrin analysoimaan sitä, miten sukupuoleen liittyvät työmarkkinakonfliktit vuorostaan muovaavat työmarkkinajärjestelmää. Lähestyn näitä teemoja politisaation sekä depolitisaation käsitteiden kautta. Politisaation käsitteellä tarkoitan niitä keinoja, joilla eri ilmiöitä tai kysymyksiä asemoidaan poliittisesti ratkottaviksi aiheiksi ja pyritään esimerkiksi saamaan tukea niihin liittyville toimenpiteille. Jälkimmäisellä depolitisaation käsitteellä tarkoitan vuorostaan sellaisia keinoja tai käytäntöjä, joiden avulla eri aiheita pyritään käsittelemään epäpoliittisina tai poliittista päätöksentekoa pyritään rajaamaan. Tutkimusaiheeni myötä olen kiinnostunut erityisesti palkkoja sekä sukupuolta koskevasta politisaatiosta ja depolitisaatiosta. Tutkimukseni kohdentuu kilpailukykykorporatismiin merkittävänä instituutiona Suomessa. Tällä tarkoitan työmarkkinajärjestelmää, jossa työmarkkinaosapuolet – eli ammattiyhdistysliike sekä työnantajajärjestöt – omaavat merkittävää päätöksentekovaltaa kolmikantaisten neuvottelujen kautta. Toisaalta tutkin myös tämän korporatistisen järjestelmän viimeaikaista murrosta, jossa pitkään Suomen talous- ja työmarkkinapolitiikkaa hallinneista keskitetyistä tulopoliittisista sopimuksista on siirrytty joko alakohtaiseen tai paikalliseen sopimiseen. Kutsun korporatistista järjestelmää kilpailukykykorporatismiksi, sillä kansainvälinen kilpailukyky on ollut tulopoliittisen sopimisen aikakautena merkittävästi työmarkkinoita muovaava tekijä. Kilpailukyvyllä on perusteltu erityisesti niin sanotun palkkamaltin tarvetta, jotta Suomen kustannuskilpailukykyä kyetään ylläpitämään kilpailijamaihin verrattuna. Kilpailukyky rinnastuu tyypillisesti erityisesti vientisektorin tehokkuuteen ja kustannustasoon, joiden tasoa on tarkkailtava ja hallinnoitava kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Kilpailukykyä on ylläpidetty niin keskitetyn sopimisen kuin myös viime aikoina esimerkiksi ns. palkkanormin avulla. Palkkanormissa tavoitteena on toteuttaa palkanmuodostus niin, että vientisektori toimii työehtoneuvottelujen avaajana, ja sillä toteutuvat palkankorotukset muodostavat katon muiden alojen palkankorotuksille. Omassa tutkimusasetelmassani lähestyn kilpailukykyä kuitenkin ennen kaikkea sen sukupuolittuneiden vaikutusten näkökulmasta. Esitän, että kilpailukykykorporatismin keskeiseksi tavoitteeksi on muodostunut myös nimenomaan naisvaltaisten julkisten sektorin alojen palkkatason kontrollointi. Kilpailukyvyn tavoittelua käsitellään usein politiikassa neutraalina taloudellisena realiteettina, mutta pohjoismaisia työmarkkinamalleja käsittelevä tutkimus on osoittanut, että kilpailukyvyn korostaminen voi hyvin johtaa myös tasa-arvon aktiiviseen ja tietoiseen sivuuttamiseen. Tutkimuksessani esitänkin, että kilpailukykykorporatismin keskeinen elementti on erityisesti julkisen sektorin ja vientisektorin palkkaeriarvoisuuden ylläpitäminen. Vaikka tämä tavoite ei ole kilpailukykykorporatismissa väistämättä itseisarvo, käsitys kilpailukyvystä ja sen elementeistä on viime aikoina pitkälti rajautunut vientisektorin tehokkuuteen ja kustannustasoon. Tällöin esimerkiksi julkisen sektorin palkankorotukset voivat näyttäytyä uhkana kilpailukyvylle, mikäli palkankorotuksista seuraisi esimerkiksi veronkorotuksia, tai mikäli muiden sektorien liitot katsoisivat julkisen sektorin korotusten asettavan standardin kaikkien korotuksille. Väitöskirjassani tutkin aihettani eli, sukupuolten tasa-arvon politisaatiota ja depolitisaatiota kilpailukykykorporatismissa, neljän osajulkaisun kautta. Ensimmäisessä osajulkaisussa olen pyrkinyt luomaan pitkän aikavälin katsauksen siihen, miten kilpailukyvyn rooli suomalaisessa korporatismissa on kasvanut tulopoliittisen sopimisen aikakautena, ja miten se on samalla kaventanut julkisen sektorin palvelujen sekä palkkauksen mahdollisuuksia. Toisessa sekä kolmannessa osajulkaisussa tutkin vuorostaan kilpailukykysopimusta, jonka neuvottelujen aikana sukupuolten tasa-arvo sekä kilpailukyky asetettiin vahvasti vastakkain ammattiyhdistysliikkeen vastustaessa hallituksen toimia. Neljännessä osajulkaisussa käsittelen vuorostaan julkisen sektorin työehtoneuvotteluja vuosina 2020 ja 2022, joita leimasi yhtäältä julkisen sektorin liittojen tavoite vientisektorin palkankorotusten ylittämisestä ja toisaalta koronan aiheuttama sosiaalinen ja taloudellinen kriisi. Lähestyn tutkimusaiheitani laadullisten menetelmien kautta. Aineiston analyysissa keskityn muun muassa kilpailukyvylle, korporatismille, tasa-arvolle sekä julkiselle sektorille annettuihin merkityksiin, mutta myös niihin moninaisiin strategioihin, joilla työmarkkinaosapuolet sekä valtio pyrkivät edistämään omia tavoitteitaan. Tämän vuoksi olen korostanut myös affektien tai tunteiden merkitystä kilpailukykykorporatismin kannalta, sillä politisaatio tai depolitisaatio vaatii jonkinlaisia keinoja myös sitouttaa yleisö niissä esitettyihin tavoitteihin. Tässä katson affektien olevan keskeisessä roolissa. Tutkielmani aineisto koostuu pääosin julkisesti saatavilla olevista dokumenteista. Olen katsonut tällaisen aineiston sopivan erinomaisesti politisaation tutkimiseen, sillä politisaation tavoitteena on nimenomaan julkinen vaikuttaminen, ja työmarkkinaosapuolten ja valtion viestintä korostaa vahvasti tätä ulottuvuutta. Ensimmäisessa osajulkaisu ei kuitenkaan ole empiirinen tutkimus, vaan nojaa aiemman kirjallisuuden analysointiin. Toista artikkelia varten keräsin ja analysoin 27 eduskuntakeskustelua, mikä käsitti yli 400 sivua. Kolmannessa artikkelissa hyödynsin työmarkkinaosapuolten ja valtion erilaisia ulostuloja, kuten blogeja tai virallisempia kannanottoja aiheen tutkimiseen. Näitä oli yhteensä 383 kappaletta. Neljänteen artikkeliin keräsin vastaavan aineiston, joka oli kooltaan 855 dokumenttia. Lisäksi toteutin viisi taustoittavaa haastattelua työmarkkinaosapuolten kanssa. Tutkielmani johtopäätöksissä tuon esille, että sukupuolten tasa-arvoon voidaan suhtautua työmarkkinoilla hyvinkin välineellisesti. Työnantajajärjestöille sekä valtiolle sukupuolten tasa-arvo on toissijainen kysymys kilpailukykyyn nähden, ja kilpailukyvyn edistämisellä voidaan toisaalta oikeuttaa myös tasa-arvoa heikentäviä toimenpiteitä. Esimerkiksi kilpailukykysopimusta koskevissa neuvotteluissa kilpailukyky kehystettiin Suomen itsemääräämisoikeutta sekä valtiontalouden vakautta korostavan puhetavan kautta, jolloin julkinen sektori sekä sopimusta vastustaneet liitot asemoitiin ennen kaikkea uhaksi koko Suomen yhteiselle hyvälle. Toisaalta ammattiyhdistysliike saattoi käyttää tasa-arvon politisointia ensisijaisesti strategisena välineenä. Esimerkiksi kilpailukykysopimusta koskevissa neuvotteluissa ammattiyhdistysliike ensin kritisoi hallitusta sen sukupuolittuneista leikkauksista, mutta sopimuksessaan työnantajien kanssa kuitenkin toteutti vastaavasti sukupuolittuneesti julkiseen sektoriin kohdentunutta politiikkaa. Ammattiyhdistysliike ehdotti myös ns. Suomen mallin eli aiemmin mainitun palkkanormijärjestelmän kehittämistä Suomeen. Myös muissa osajulkaisuissa toistuu kilpailukyvyn ja turvallisuuden vahva yhteenliittymä. Esimerkiksi 1990-luvun laman aikana turvallisuuspuhe nousi huomattavaan rooliin, ja näin kävi myös pandemian aikana tapahtuneissa julkisen sektorin työehtoneuvotteluissa. Vuonna 2020 pandemian katsottiin lähinnä uhkaavan kilpailukykyä sekä julkista taloutta, minkä vuoksi palkankorotusten ja työtaistelujen katsottiin muodostavan vakavan uhan Suomen kyvylle selviytyä pandemiasta. Vuonna 2022 liitot kuitenkin käänsivät tilanteen toisin päin, ja politisoivat pandemian pohjalta julkisen sektorin työolot. Liittojen mukaan taloudellista kriisiä suurempi uhka oli hyvinvointivaltion kriisi, jonka seuraukset esimerkiksi työvoimavajeen myötä olisivat välittömästi näkyvissä maanlaajuisesti. Yhdistämällä turvallisuutta koskevan puhetavan sekä palkkoja koskevan sukupuolittuneen eriarvoisuuden, ammattiliitot onnistuivatkin poikkeuksellisesti ylittämään Suomessa jo epäviralliseksi normiksi muodostuneen vientisektorien palkankorotuslinjan. Tutkimukseni osoittaakin, että työmarkkinoiden hajautuminen keskitetyn sopimisen päättymisen myötä on aiheuttanut monia muutoksia, jotka ovat mahdollistaneet kilpailukyvyn vallitsevan aseman haastamisen. Tulosteni perusteella väitän, että kilpailukykyä koskeva työmarkkinadiskurssi Suomessa on hyvin depolitisoitunutta. Kilpailukyvyn puute on kehystetty koko Suomen poliittista autonomiaa sekä julkista taloutta koskevaksi ongelmaksi, minkä vuoksi sen on esitetty muodostavan kiistattomat rajat niin poliittiselle päätöksenteolle kuin palkanmuodostukselle. Tämän vuoksi esimerkiksi sukupuolten välisten palkkaerojen vähentäminen voi näyttäytyä uhkana jopa hyvinvointivaltiolle itselleen.

Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.