Työnkuva ja työprosessi haltuun - kehittämisprosessi päiväkoti Kuperkeikassa
Notice bibliographique
Résumé
Tämä opinnäytetyö on osa kehittämisprosessia, joka aloitettiin vuoden 2010 alussa päiväkoti Kuperkeikassa Porvoossa. Tarve kehittämiseen nousi arjen työssä todetuista haasteista. Kehittämisprosessin tavoitteena oli työnkuvan ja työprosessin hahmottaminen ja muokkaaminen, jotta arjen toiminnan sujuvuus paranisi. Kehittämisprosessiin osallistui koko työyhteisö ja sitä toteutettiin sekä arjen työssä että pitämällä yhteisiä palavereita kerran kuukaudessa. Kehittämisprosessi jatkuu syksyllä 2010 näkökulmilla ja tavoitteilla, jotka kevään prosessissa muodostuvat keskeisiksi jatkoa ajatellen. \n \nKehittämisprosessin teoreettisia näkökulmia ovat kehittämistyö varhaiskasvatuksessa, yhteisöllinen kehittäminen ja työssä oppiminen, arvioiva työote, systeemiajattelu sekä muutoksen johtaminen. Kehittämisprosessin toteutuksessa oli toimintatutkimuksellisia piirteitä ja prosessi muotoutui ja tarkentui edetessään. Prosessin toteutuksessa käytettiin sekä sovelluksia valmiista menetelmistä että itse kehitettyjä menetelmiä. Olennaista menetelmien valinnassa oli se, että ne mahdollistivat yhteisen oppimisen ja kehittämisen sekä arvioivan työotteen kehittymisen. \n \nKehittämisprosessin arviointitietoa kerättiin eri menetelmillä. Prosessin aikana aineistoa kerättiin arjen työssä kommenttivihkojen avulla, välikyselyillä sekä prosessin ohjaajan muistiinpanoina. Loppuarviointi toteutettiin yhteisessä arviointipalaverissa, jossa nauhoitettiin pienryhmien arvioinnit. Lisäksi jokainen työyhteisön jäsen antoi kirjallisen loppupalautteen prosessin ohjaajalle. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. \n \nArvioinnin perusteella voitiin todeta, että kehittämisprosessi selkiytti työnkuvaa ja auttoi työyhteisöä ymmärtämään työprosessin kokonaisuutta. Prosessin aikana tehtiin myös konkreettisia muutoksia työnkuvaan ja työprosessiin liittyen. Prosessi auttoi työntekijöitä tekemään toimivia ratkaisuja erilaisissa arjen tilanteissa ja toiminnan sujuvuus parani. Arviointi osoitti myös sen, että kehittämisprosessi oli aktivoinut Kuperkeikan työyhteisöä tarkastelemaan työtään kriittisesti ja tekemään tarvittavia muutoksia, jotta kasvatustavoitteet toteutuisivat aikaisempaa paremmin. \n \nHenkilökohtaisena tavoitteena opinnäytetyössä oli lisätä ammatillista osaamista kehittämistyön ohjaamisesta ja muutoksen johtamisesta. Prosessin aikana sekä teoreettinen tietämykseni että käytännön osaaminen kehittämistyön toteuttamisesta lisääntyivät. Opin myös käyttämään menetelmiä, jotka mahdollistavat työn kehittämisen arjessa. Prosessi lisäsi myös arviointiosaamistani sekä omien vahvuuksien ja kehityshaasteiden tiedostamista.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,001 |
| Communication savante | 0,002 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,000 | 0,001 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,062 | 0,014 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».