Rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen pienen työyhteisön arjessa
Notice bibliographique
Résumé
Opinnäytetyön aiheena on rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen hoiva-alan työyhteisössä. Työmme aihe nousi käytännön työelämän tarpeesta, eli pienen 12 jäsenisen työyhteisön arjessaan kokemista haasteista liittyen rakentavan palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen. Kyseessä on ikääntyneiden ympärivuorokautista hoitoa antavan palvelukodin työyksikkö, jonka arki on vahvasti aikataulutettua ja kolmivuorossa toteutettavaa. Alan tehokkuuspaineiden lisääntyessä työtahti ja -määrä kasvaa ja tilanteita konkreettiseen, arkityön lomassa tapahtuvaan palautteen antamiseen on yhä vähemmän. Tämä aiheuttaa sen, että rauhalliselle keskustelulle ja asioiden läpikäymiselle työyhteisön jäsenten kesken ei ole tarpeeksi aikaa. Asioita jätetään kiireessä herkästi sanomatta tai niistä puhutaan epäsuoraan, välikäsien kautta. \n \nYksikön esimiehen toiveena oli saada työyhteisöön konkreettisia työkaluja, joiden avulla palautetta ja vuorovaikutusta saataisiin lisättyä sekä palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyviä taitoja parannettua. Työyhteisön jäsenet toivoivat enemmän aikaa ja mahdollisuuksia kiireettömälle keskustelulle sekä selkeää toimintatapaa konfliktitilanteita varten. \n \nKehittämistyön tavoitteena oli tuottaa välineitä, käytäntöjä ja toimintatapoja, joiden avulla kaikki työyhteisön jäsenet voivat kokea rakentavan palautteen antamisen ja vastaanottamisen jokapäiväisessä työssään helpommaksi ja mutkattomammaksi. Kehittämisen lähtökohdaksi otettiin aikaisempaan tutkimustietoon pohjautuva ajatus siitä, että palaute kuuluu kaikille ja on luonteeltaan yhteisöllistä. Sen vuoksi kaikille työyhteisön jäsenille haluttiin tarjota mahdollisuus kohdata toisensa kiireettömässä ja luottamuksellisissa puitteissa, jossa rakentavan palautteen antamista ja vastaanottamista voidaan yhteisesti pohtia, analysoida, harjoitella ja sitä kautta kehittää uudenlaista palautekulttuuria osaksi työyhteisön jokapäiväistä toimintaa. \n \nKehittämistyön menetelmiksi valikoituivat työpajat, joita vuorotyön vuoksi pidettiin kaksi samansisältöistä. Työpajoissa hyödynnettiin niin itsetuntemusta kuin vuorovaikutustakin vahvistavia menetelmiä, joista saadun aineiston pohjalta rakentui opinnäytetyön konkreettinen tuotos, eli työyhteisön käyttöön tarkoitettu huoneentaulu. Tämä huoneentaulu nivoo yhteen ja kiteyttää ne palautteen antamisen ja vastaanottamisen tavoitteet, käytännöt ja toimintatavat, joihin koko työyhteisö on halukas sitoutumaan. Huoneentaulun avulla rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen helpottuvat ja kynnys niihin madaltuu kiireisenkin työn lomassa. Huoneentauluun kirjattiin myös yhteisesti sovittu toimintaohje konfliktitilanteiden käsittelyyn. \n \nLaajemmin opinnäytetyömme tuo kontribuutiota kaikkia organisaatioita ja yhteisöjä koskettaviin kysymyksiin vuorovaikutus- ja palautekulttuurin rakentumisesta. Avointa vuorovaikutusta ja jatkuvan, yhteisöllisen palautteen käytäntöjä lisäämällä voidaan kasvattaa työyhteisöjen luottamusta ja sosiaalista pääomaa, jotka puolestaan ovat lähtökohtia organisaatioiden ja yksittäisten työntekijöiden hyvinvoinnille ja menestymiselle.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,002 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,005 | 0,003 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,003 |
| Intégrité de la recherche | 0,002 | 0,004 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,060 | 0,021 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».