Aleksityymisten piirteiden yhteys depressio-oireiden pysyvyyteen
Notice bibliographique
Résumé
Aleksitymialla tarkoitetaan persoonallisuuden piirteistöä, johon liittyy heikentynyt kyky tunnistaa ja ilmaista tunteita, vähäinen mielikuvitus sekä taipumus ulkokohtaiseen ajatteluun. Aleksitymian ajatellaan käyttäytyvän persoonallisuuspiirteen tavoin eli sen stabiliteetti on varsin hyvä. Aleksitymiaa esiintyy noin 10 %:lla aikuisväestössä, ja se on miehillä yleisempää kuin naisilla. Aleksitymia on liitetty laajasti erilaisiin mielenterveyden häiriöihin, kuten masennus- ja ahdistuneisuushäiriöihin. Lisäksi aleksitymialla on yhteys somaattisiin ongelmiin ja sairauksiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää aleksityymisten piirteiden yhteyttä depressio-oireiden pysyvyyteen. \n \nTämän tutkimuksen aineistona käytetään FinnBrain-tutkimushankkeessa kerättyä tutkimusaineistoa, johon on rekrytoituna vuosina 2011-2015 yli 3800 perhettä äidin ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Tutkittavien 5-vuotisseurannat on toteutettu vuosina 2016-2020. Tutkimuksessa käytettävä aineisto sisältää ne äidit (n = 1292) ja isät (n = 725), joista on käytettävissä sekä 20-kohtaisella Toronto Alexithymia Scale (TAS-20) -itsearviointimittarilla saatu tieto tutkittavan aleksityymisyydestä että Edinburgh Postnatal Depression Scale (EPDS) -mittarilla arvioitu tieto depressio-oireista kahdesta aikapisteestä: kuusi kuukautta ja viisi vuotta synnytyksen jälkeen. Tutkimuksessa aineisto jaettiin kolmeen ryhmään TAS-20-pistemäärän perusteella (matala, kohtalainen ja korkea aleksitymia) sekä kahteen ryhmään EPDS-pisteiden perusteella (todennäköinen masennus ja ei masennusta). Tutkittavista huomioimme taustamuuttujina iän, sukupuolen sekä äitien koulutus- ja tulotason. \n \nTutkimuksessa havaittiin aleksitymian olevan yhteydessä depressio-oireiden pysyvyyteen. Aleksitymian ja myöhemmän masennuksen välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys sekä äideillä (p = 0,001) että isillä (p < 0,001). Korkean aleksitymian esiintyvyys oli isillä korkeampi äiteihin verrattuna sekä ensimmäisessä (2,7 % vs. 5,7 %) että toisessa aikapisteessä (3,3 % vs. 5,2 %). Kohtalaiseen ja korkeaan aleksitymiaryhmään kuuluvien äitien koulutus oli keskimäärin alhaisempi kuin matalaan aleksitymiaryhmään kuuluvilla äideillä (p < 0,001). \n \nLöydökset korostavat aleksitymian ja masennuksen välistä yhteyttä, mutta jatkossa tarvitaan lisätutkimuksia aleksitymian ja masennuksen syy-seuraussuhteen selvittämiseksi.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,000 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,001 | 0,001 |
| Communication savante | 0,002 | 0,001 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,002 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,065 | 0,017 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».