Lounais-Suomen vesihuollon nykytilanne 2019: Läntisen Suomen vesihuoltostrategia 2050
Notice bibliographique
Résumé
Selvityksessä on kuvattu vesihuollon nykytilannetta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Selvitys on toiminut tausta-aineistona vuoteen 2050 tähtäävään Läntisen Suomen vesihuoltostrategian laadinnassa. Selvityksen laadinnassa on hyödynnetty viime vuosikymmenten aikana laadittuja alueellisia suunnitelmia ja selvityksiä. Nykytilanneselvityksen tilastotiedot pohjautuvat pääosin vesihuollon tietojärjestelmään VEETIin tallennettuihin tietoihin. Tietoja on täydennetty ja korjattu ELY-keskusten asiantuntijoiden toimesta. Tietojen keräämisessä on hyödynnetty myös muita ympäristöhallinnon tietojärjestelmiä. Lounais-Suomessa on 69 vesihuoltolaitosta ja 11 tukkulaitosta, jotka huolehtivat laitosten vedenhankinnasta tai jätevesien käsittelystä. Lisäksi alueella toimii yli 260 muuta vesihuoltopalveluita tarjoavaa vesihuolto-organisaatioita (esimerkiksi vesihuolto-osuuskunnat tai -yhtymä). Yhteisen vedenjakelun piirissä on Lounais-Suomessa 93 % väestöstä. Viemäröinnin piirissä on 80 % asukkaista. Käytetyn veden määrä on ollut 41–43 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jätevedenpuhdistamoille käsiteltäväksi tuleva jätevesimäärä on ollut 63–73 miljoonaa kuutiota vuodessa. Lounais-Suomen alueella on vesijohtoverkostoa yli 14 500 ja viemäriverkostoa yli 7 700 kilometriä. Lounais-Suomen alueella on runsaat pohjavesivarat. Yli 70 % laitoksista on omaa vedenottoa. Suurimpien kaupunkien vedenhankinnan turvaamisen osalta on kuitenkin jouduttu toteuttamaan mittavia veden johtamisjärjestelyjä. Noin puolet Lounais-Suomen talousvedestä on tekopohjavettä. Pohjaveden osuus on noin kolmannes ja pintaveden reilut 10 %. Hyvän vedenkäsittelyn ja toisaalta puhtaan pohjaveden ansiosta Lounais-Suomessa käytettävän talousveden laatu on pääosin erittäin hyvä ja laatuvirheitä on vähän. Yhdyskuntien jätevesien puhdistus on keskittynyt aiempaa suurempiin ja tehokkaampiin laitoksiin alueellisen yhteistyön ansiosta. Jätevedenpuhdistamoiden määrä onkin Lounais-Suomessa vain vajaa 40 kappaletta. Lounais-Suomen asutuksesta vain noin neljä prosenttia on kiinteistökohtaisen vedenhankinnan varassa. Kiinteistökohtaisen jätevedenkäsittelyn varassa on vajaa 20 % asukkaista. Tiedoston saavutettavuus on tarkistettu.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction machine sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Le volet Gemma est une étiquette directe du modèle pour chaque travail de la base, lue sur la notice réduite au titre. Le volet Codex est un classifieur appris des 10 348 étiquettes directes de Codex et calibré sur les taux pondérés de l'échantillon; les champs sans appui suffisant ne portent aucun appel Codex. Le mode candidate est l'union des deux volets; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont pas des étiquettes humaines.
Scores du classifieur distillé par catégorie (deux têtes)
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,000 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,000 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,000 |
| Communication savante | 0,003 | 0,002 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,004 |
| Intégrité de la recherche | 0,001 | 0,002 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,077 | 0,017 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule source (Gemma direct ou Codex distillé), pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».