Epäonnistujat: rehellinen auktori englantilaisessa satiirissa Marprelatesta Popeen
Notice bibliographique
Résumé
Auktorin vilpittömyys englantilaisessa satiirissa Satiirista kirjallisuutta käsittelevä kirjallisuuskritiikki on perinteisesti tulkinnut satiiria moraalisena kirjallisuutena, jonka tarkoituksena on kritisoida paheita ja ylistää hyveitä. Satiirikkoja on myös pidetty utopistisina kirjailijoina, joiden kriittisen ja solvaavan retoriikan takana piilee unelma ihanteellisesta yhteiskunnasta. Tätä näkemystä vastustavat kirjallisuudentutkijat ovat väittäneet olevan naiivia olettaa, että satiirin lukijoille on tarpeen kertoa hyveellisyyden kannattavan ja paheiden turmelevan. Sen sijaan satiiria tulisi heidän mukaansa lukea genrenä, joka mahdollistaa erilaisten moraalisten näkökulmien kriittisen tutkimisen. Kriitikot ovat myös huomanneet, että satiirit näyttävät usein muuttuvan monimutkaisemmiksi mitä enemmän he niistä keskustelevat. Tutkimus osoittaa, että varsinkin 1700-luvun englantilaisen satiirin tarkoituksena oli nimenomaan luoda eriäviä tulkintoja ja eripuraa kriittisten lukijoiden kesken. Väitöskirja keskittyy auktorin hahmoon, jonka retoriikan läpinäkyvä vilpillisyys oli perua renessanssin ajan satiirista. Martin Marprelate, presbyteeriradikaalien luoma 1500-luvun lopun auktorihahmo, edustaa tutkimuksessa puhtaasti fiktiivistä auktoria, jonka kirjallinen terrorismi sabotoi oppineen keskustelun. Marprelaten epäkunnioittava ja anarkistinen satiiri pakotti kirkon vastaamaan satiiriin satiirilla ja vaikka Marprelate-kirjailijoiden provosoima debatti ei johtanut konkreettisiin tekoihin, hänestä kehkeytyi suosittu kirjallinen trooppi. Thomas Nashen kaltaiset kirjailijat näkivät Marprelate-kirjoittajien retoriikassa myös uusia mahdollisuuksia kirjalliselle ilmaisulle ja auktorin hahmon manipuloinnille. Nashen teokset kiehtovat edelleen lukijoita, sillä hän problematisoi fiktiivisen ja aidon auktorin intention suhteen. Hänen innovatiivinen retoriikkansa jatkoi elämäänsä 1700-luvun englantilaisessa satiirissa, joka sovelsi auktorin hahmon perinnettä omaan aikaansa. Marprelate-kirjoittajien ja Nashen tarkoitus oli saada lukijansa ottamaan aktiivisesti osaa lukukokemukseen, mutta vain johtaakseen lukijat harhateille hermeneuttisiin umpikujiin. 1600- ja 1700-lukujen vaihteen satiirin mestarit John Dryden, Daniel Defoe, Jonathan Swift sekä Alexander Pope jatkoivat tätä perinnettä kukin omalla tavallaan. Tutkimus väittää, että materialistisen uuden valistusfilosofian myötä satiirikot halusivat lumota lukijansa seuraamaan vilpillisiä argumentteja mahdollistaakseen lukijoiden kokemuksen tulkinnan epäonnistumisesta. Toisin sanoen he kirjoittivat teoksia, joita ei ollut tarkoituskaan tulkita onnistuneesti. Tutkimus kartoittaa heidän tarkoitusperiään ja retoriikkaansa olettaen, että teksteistä voi nähdä tulkinnan ongelmalla olleen keskeisen roolin englantilaisen satiirin historiassa ja että tämän ansiosta mahdottomien tekstien retoriikkaa voi lähestyä kirjallisuudenhistorian näkökulmasta. Auktorin intention tahallinen epämääräisyys oli tietenkin kirjailijoiden tapa suojella itseään kritiikiltä, syytöksiltä ja vainolta. Mutta tutkimuksessa analysoitavien kanonisten kirjailijoiden teksteissä voi havaita myös itsesuojeluvaistoa abstraktimman filosofisen kysymyksen, joka koskee kirjallisuuden kykyä ilmaista auktorin vilpitön intentio. Kun intention kommunikoinnin epäonnistumista käytetään retorisena tehokeinona, intention mahdollinen vilpittömyys tai vilpillisyys synnyttää hermeneuttisen pattitilanteen, jota 1700-luvun satiirikot käyttivät hyväkseen. Heidän tahallisesti sabotoimansa teokset antavat joka tapauksessa ymmärtää, että auktorin ja lukijan välisen kommunikoinnin epäonnistuminen kertoo lukijalle usein paljon enemmän aidosta inhimillisestä auktorista ja hänen intentioistaan kuin täysin läpinäkyväksi ja vilpittömäksi väitetty retoriikka.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,000 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,000 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,000 | 0,000 |
| Intégrité de la recherche | 0,000 | 0,000 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,001 | 0,000 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule tête enseignante, pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».