Epäonnistujat: rehellinen auktori englantilaisessa satiirissa Marprelatesta Popeen
Bibliographic record
Abstract
Auktorin vilpittömyys englantilaisessa satiirissa Satiirista kirjallisuutta käsittelevä kirjallisuuskritiikki on perinteisesti tulkinnut satiiria moraalisena kirjallisuutena, jonka tarkoituksena on kritisoida paheita ja ylistää hyveitä. Satiirikkoja on myös pidetty utopistisina kirjailijoina, joiden kriittisen ja solvaavan retoriikan takana piilee unelma ihanteellisesta yhteiskunnasta. Tätä näkemystä vastustavat kirjallisuudentutkijat ovat väittäneet olevan naiivia olettaa, että satiirin lukijoille on tarpeen kertoa hyveellisyyden kannattavan ja paheiden turmelevan. Sen sijaan satiiria tulisi heidän mukaansa lukea genrenä, joka mahdollistaa erilaisten moraalisten näkökulmien kriittisen tutkimisen. Kriitikot ovat myös huomanneet, että satiirit näyttävät usein muuttuvan monimutkaisemmiksi mitä enemmän he niistä keskustelevat. Tutkimus osoittaa, että varsinkin 1700-luvun englantilaisen satiirin tarkoituksena oli nimenomaan luoda eriäviä tulkintoja ja eripuraa kriittisten lukijoiden kesken. Väitöskirja keskittyy auktorin hahmoon, jonka retoriikan läpinäkyvä vilpillisyys oli perua renessanssin ajan satiirista. Martin Marprelate, presbyteeriradikaalien luoma 1500-luvun lopun auktorihahmo, edustaa tutkimuksessa puhtaasti fiktiivistä auktoria, jonka kirjallinen terrorismi sabotoi oppineen keskustelun. Marprelaten epäkunnioittava ja anarkistinen satiiri pakotti kirkon vastaamaan satiiriin satiirilla ja vaikka Marprelate-kirjailijoiden provosoima debatti ei johtanut konkreettisiin tekoihin, hänestä kehkeytyi suosittu kirjallinen trooppi. Thomas Nashen kaltaiset kirjailijat näkivät Marprelate-kirjoittajien retoriikassa myös uusia mahdollisuuksia kirjalliselle ilmaisulle ja auktorin hahmon manipuloinnille. Nashen teokset kiehtovat edelleen lukijoita, sillä hän problematisoi fiktiivisen ja aidon auktorin intention suhteen. Hänen innovatiivinen retoriikkansa jatkoi elämäänsä 1700-luvun englantilaisessa satiirissa, joka sovelsi auktorin hahmon perinnettä omaan aikaansa. Marprelate-kirjoittajien ja Nashen tarkoitus oli saada lukijansa ottamaan aktiivisesti osaa lukukokemukseen, mutta vain johtaakseen lukijat harhateille hermeneuttisiin umpikujiin. 1600- ja 1700-lukujen vaihteen satiirin mestarit John Dryden, Daniel Defoe, Jonathan Swift sekä Alexander Pope jatkoivat tätä perinnettä kukin omalla tavallaan. Tutkimus väittää, että materialistisen uuden valistusfilosofian myötä satiirikot halusivat lumota lukijansa seuraamaan vilpillisiä argumentteja mahdollistaakseen lukijoiden kokemuksen tulkinnan epäonnistumisesta. Toisin sanoen he kirjoittivat teoksia, joita ei ollut tarkoituskaan tulkita onnistuneesti. Tutkimus kartoittaa heidän tarkoitusperiään ja retoriikkaansa olettaen, että teksteistä voi nähdä tulkinnan ongelmalla olleen keskeisen roolin englantilaisen satiirin historiassa ja että tämän ansiosta mahdottomien tekstien retoriikkaa voi lähestyä kirjallisuudenhistorian näkökulmasta. Auktorin intention tahallinen epämääräisyys oli tietenkin kirjailijoiden tapa suojella itseään kritiikiltä, syytöksiltä ja vainolta. Mutta tutkimuksessa analysoitavien kanonisten kirjailijoiden teksteissä voi havaita myös itsesuojeluvaistoa abstraktimman filosofisen kysymyksen, joka koskee kirjallisuuden kykyä ilmaista auktorin vilpitön intentio. Kun intention kommunikoinnin epäonnistumista käytetään retorisena tehokeinona, intention mahdollinen vilpittömyys tai vilpillisyys synnyttää hermeneuttisen pattitilanteen, jota 1700-luvun satiirikot käyttivät hyväkseen. Heidän tahallisesti sabotoimansa teokset antavat joka tapauksessa ymmärtää, että auktorin ja lukijan välisen kommunikoinnin epäonnistuminen kertoo lukijalle usein paljon enemmän aidosta inhimillisestä auktorista ja hänen intentioistaan kuin täysin läpinäkyväksi ja vilpittömäksi väitetty retoriikka.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.000 |
| Scholarly communication | 0.003 | 0.001 |
| Open science | 0.000 | 0.002 |
| Research integrity | 0.001 | 0.001 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.071 | 0.021 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".