Transgender Identification in Adolescent Population : Sexuality, Suicidality, and Involvement in Bullying
Notice bibliographique
Résumé
Sukupuoli-identiteetti on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ollut lisääntyvissä määrin sekä tutkimuksen, että julkisen keskustelun kohteena. Samalla sukupuoliahdistuksesta kärsivien nuorien lähetemäärät sukupuoli-identiteettiklinikoille ovat olleet kasvussa. Sukupuoli-identiteettiklinikoille ohjautuneet nuoret kärsivät usein samanaikaisista mielenterveyden ongelmista. Väestöpohjaisten kyselytutkimuksien perusteella transgender- identifioituvat nuoret vaikuttavat kärsivän ongelmista lukuisilla elämän osa-alueilla huomattavasti valtavirtaa edustavia ikätovereitaan enemmän. Näiden ongelmien ajatellaan usein liittyvän erilaisiin syrjinnän ja kiusaamisen muotoihin, eli niin sanottuihin ulkoisiin stressitekijöihin, kuten vähemmistöstressiteoriassa esitetään. Aikaisempi tutkimustieto on kuitenkin vähemmistöstressin osalta puutteellista. Monissa tutkimuksissa ei ole otettu huomioon vähemmistöstressin vaikutuksia tutkittaessa transgender- nuorien ja heidän ikätovereidensa välisiä terveyseroja. Tässä tutkimuksessa käytetään kahta valikoitumattomaan väestöön perustuvaa aineistoa. Ensimmäinen aineisto on THL:n Kouluterveys-kysely. Kouluterveys-kysely on poikkileikkaustutkimus, jossa kartoitetaan 8.- ja 9.-luokkalaisten sekä lukion ja ammattikoulun toisen luokan opiskelijoiden terveyttä, terveyskäyttäytymistä ja kokemuksia koulumaailmasta. Tutkimuksen toinen aineisto on 9.- luokkalaisten mielenterveyttä kartoittavasta poikkileikkaustutkimuksesta, Nuorten mielenterveys kohortti- ja replikaatiotutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin transgender-identiteetin yhteyttä vakavaan itsetuhoiseen ajatteluun, kiusaamisosallisuuteen sekä normatiivisiin että negatiivisiin seksuaalisiin kokemuksiin. Tuloksien perusteella transgender-identiteetti assosioitui vakavaan itsetuhoiseen ajatteluun, ja ikätoverisuhdemuuttujat eivät selittäneet itsetuhoisuutta tässä väestössä. Transgender-identiteetti assosioitui kiusatuksi tulemiseen, ja tämä yhteys oli voimakkaampi aineiston myöhäisnuorien keskuudessa. Lisäksi nonbinäärinen identiteetti oli yhteydessä muiden kiusaamiseen. Tulokset vahvistavat aiempaa tutkimustietoa, mutta viittaavat myös siihen, että edelleen myöhäisnuoruudessa kiusaamiseen osallistuvat transgender- nuoret, etenkin nonbinääriseksi identifioituvat, saattavat edustaa kehityksellisisistä haasteista kärsiviä nuoria. Normatiivisten romanttisien ja eroottisien kokemuksien osalta transgender-nuoret eivät eronneet valtavirtaa edustavista ikätovereistaan. Tuloksien perusteella transgender-identiteetti ei vaikuta asettavan haasteita seksuaaliselle kehitykselle nuoruusiässä. Alustavissa monimuuttuja-analyyseissä transgender-identiteetti assosioitui seksuaalisen pakottamisen kokemuksille uhrina sekä parisuhdeväkivallalle tekijänä. Nämä yhteydet kuitenkin katosivat, kun masennusmuuttuja kontrolloitiin analyyseissä. Tulos viittaa siihen, että masennus on voimakkasti transgender-nuorien hyvinvointiin vaikuttava ongelma. Tutkimustuloksista keskustellaan nuoruusiän kehityksen valossa. Ehdotuksia koskien nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia sekä tutkijoita esitetään. Yhteenvetona voidaan sanoa, että kehittyvä nuori tarvitsee riittävästi aikaa ja tilaa sukupuoli- identiteettinsä tutkimiseen, eikä tämä tutkiminen automaattisesti viesti nuoren tarpeesta saada lääketieteellistä apua. Tulevaisuudessa tulisi pyrkiä selvittämään pitkittäistutkimuksien avulla transgender-identiteetin ja tämän populaation kokemien ongelmien yhteys.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,000 | 0,000 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,000 |
| Études des sciences et des technologies | 0,000 | 0,000 |
| Communication savante | 0,000 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,000 | 0,000 |
| Intégrité de la recherche | 0,000 | 0,001 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,000 | 0,000 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule tête enseignante, pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».