Perheen vuorovaikutuksen yhteys aleksitymiaan suomalaisnuorilla
Notice bibliographique
Résumé
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää perheen vuorovaikutuksen yhteyttä teini-ikäisten nuorten aleksitymiaan. Perheen vuorovaikutuksella tarkoitetaan perheen kommunikaatioympäristön laadullisia piirteitä, ja sitä kuvataan kahden ulottuvuuden, keskusteluorientaation ja yhdenmukaisuusorientaation avulla. Aleksitymia viittaa persoonallisuuden piirteeseen, joka liittyy vaikeuksiin tunteiden kognitiivisessa käsittelyssä ja poikkeavaan ajatustyyliin. Perheen vuorovaikutuksen yhteys aleksitymiaan on hyvin vähälle tutkimukselle jäänyt aihe, mutta muilla perheen kasvatuksellisilla tekijöillä on todettu olevan yhteyksiä lasten aleksitymiaan. Ensimmäinen tutkimuskysymyksemme oli, onko perheen vuorovaikutuksen kahden ulottuvuuden ja aleksitymian kolmen ulottuvuuden välillä yhteyksiä. Oletimme aiemman tutkimuksen perusteella, että perheen vuorovaikutuksen ulottuvuudet ovat keskenään vastakkaisissa yhteyksissä aleksitymian ulottuvuuksiin. Toinen tutkimuskysymyksemme koski aleksitymiaan liittyviä sukupuolieroja sekä perheen vuorovaikutuksen ja aleksitymian ulottuvuuksien välisissä yhteyksissä esiintyviä sukupuolieroja. Oletimme aiempaan tutkimukseen nojaten, että tytöt olisivat aineistossamme poikia aleksityymisempiä ja että perheen vuorovaikutuksen yhteydet aleksitymiaan olisivat vahvempia pojilla kuin tytöillä. Tutkimuksen aineisto kerättiin lukuvuonna 2006–2007 osana Hyvinvoiva Yläkoulu -hanketta kahdesta koulusta Liedon kunnasta. Tässä tutkimuksessa tarkastelemamme aineisto koostui 325 tutkimukseen osallistuneen seitsemäsluokkalaisen vastauksista tutkimuksessa käytettyihin kyselylomakkeisiin. Kartoitimme perheen vuorovaikutusta Revised Family Communication Patterns (RFCP) -kyselylomakkeella. Aleksitymiaa mittasimme Toronto Alexithymia Scale (TAS-20) -kyselylomakkeella. Toteutimme aineistolle korrelatiivisen analyysin muuttujien välisten yhteyksien tarkastelemiseksi sekä t-testianalyysin ryhmien välisten erojen selvittämiseksi. Saamiemme tulosten mukaan yhdenmukaisuusorientaatio oli yhteydessä kahteen aleksitymian faktoriin, tunteiden tunnistamisen vaikeuteen ja tunteiden kuvailun vaikeuteen. Keskusteluorientaatio puolestaan oli yhteydessä aleksitymian kolmanteen faktoriin, ulkopuolelle suuntautuneeseen ajatteluun, joskaan kyseisen faktorin sisäinen reliabiliteetti ei ollut riittävä luotettavien tulkintojen tekemiseen. Perheen sisäisen vuorovaikutuksen orientaatioiden ja aleksitymian faktoreiden yhteydet olivat yleisesti voimakkaampia tytöillä kuin pojilla. Aineistossamme pojat osoittautuivat keskimäärin tyttöjä aleksityymisemmiksi. Tutkimuksemme vahvisti aiemman tutkimuksen tuloksia aleksitymian ja perheen vuorovaikutuksen ulottuvuuksien yhteyksistä ja nosti esiin jatkotutkimustarpeita niiden kysymysten kohdalla, joissa tuloksemme olivat ristiriidassa aiemman tutkimuksen kanssa. Tätä niukasti tutkittua aihetta on tärkeä tutkia lisää sekä teoreettisen tietopohjan rakentamiseksi että käytännön sovellusten, kuten interventioiden, kehittämiseksi.
Récupéré en direct depuis OpenAlex et désinversé. Les résumés ne sont pas conservés dans cette base de données : les index inversés représentent 8,6 Go des 9,3 Go de texte de la base, et le serveur dispose de 13 Go libres.
Comment cette classification a été obtenuedéplier
Prédiction distillée sur la base complète
Imitation des enseignantsNi prévalence calibrée, ni vérité terrain. Validation humaine à venir. Apprise à partir de 10 348 étiquettes directes de Codex et de 10 348 étiquettes directes de Gemma. Le mode candidate est l'union des têtes enseignantes seuillées; le consensus est leur intersection. Ces sorties portent le statut machine_predicted_unvalidated et ne sont ni des étiquettes humaines ni des étiquettes directes de modèles de pointe.
Scores Codex et Gemma par catégorie
| Catégorie | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Métarecherche | 0,000 | 0,000 |
| Méta-épidémiologie (sens strict) | 0,001 | 0,001 |
| Méta-épidémiologie (sens large) | 0,001 | 0,001 |
| Bibliométrie | 0,001 | 0,001 |
| Études des sciences et des technologies | 0,002 | 0,001 |
| Communication savante | 0,000 | 0,000 |
| Science ouverte | 0,001 | 0,000 |
| Intégrité de la recherche | 0,002 | 0,001 |
| Charge utile insuffisante (le modèle a refusé de juger) | 0,001 | 0,001 |
Scores machine (provisoires)
Les deux têtes enseignantes du modèle étudiant, lues sur ce travail. Un score ordonne la base pour la relecture; il n'affirme jamais une catégorie, et le statut de validation accompagne chaque rangée tel quel.
Scores de référence d'un modèle non mature (critères de maturité non atteints, 7 itérations). Un score ordonne; il n'affirme jamais une catégorie.
score_only:v0-immature-baseline · tel quel depuis la passe de notation : score_only signifie que le nombre peut ordonner les travaux, et qu'aucune étiquette de catégorie n'en découleClassification
machine, non validéePrédiction automatique; un appel candidat d’une seule tête enseignante, pas un consensus.
Le détail, modèle par modèle et score par score, se trouve en fin de page sous « Comment cette classification a été obtenue ».