A Call to Remember : Local negotiations over the memory of Indian Residential Schools in Canada
Bibliographic record
Abstract
Tutkielma käsittelee vaikean menneisyyden sosiaalista muistamista alkuperäisväestön lasten asuntolakoulujen kontekstissa Kanadassa. Muistamista käsitellään tutkielmassa sosiaalisena toimintana, jonka kautta menneisyys tehdään merkitykselliseksi nykyisyydelle. Tutkielma keskittyy erityisesti paikallisen muistitoiminnan rooliin vaietun historian tuomisessa julkiseen keskusteluun ja osaksi laajempaa historian rekonstruoinnin prosessia. \n \nAsuntolakoulujärjestelmää hallinnoivat Kanadan valtio ja eri kirkkokunnat, ja sen alkuperäinen tavoite oli alkuperäisväestön lasten sulauttaminen eurokanadalaiseen siirtolaisyhteiskuntaan erottamalla heidät kulttuurisesta taustastaan. Vaikka koulut olivat toiminnassa yli sadan vuoden ajan 1800-luvun lopulta 1900-luvun viimeisille vuosikymmenille, ne pysyivät 1990-luvulle asti historiallisesti vaiettuna aiheena. Tutkielma analysoi pohjoisontariolaisen Shingwauk Residential Schoolin ympärille muodostunutta kommemoraatioon ja historiatietoisuuden kasvattamiseen keskittyvää muistitoimintaa ja pyrkii siten osoittamaan, kuinka neuvottelu vaikean menneisyyden merkityksestä tapahtuu julkisen, poliittisen keskustelun ja paikallistason sosiaalisen toiminnan rajapinnoilla. \n \nMuisti sosiaalisena ilmiönä voi tutkielmassa esitetyn käsityksen mukaan olla muutakin, kuin perusta sosiaaliselle identiteetille ja yhteisön kesken jaetulle käsitykselle yhteisestä menneisyydestä. Muistamista käsitellään sen sijaan sosiaalisena ja poliittisena toimintana, jonka olennaisina ulottuvuuksina nähdään myös neuvottelu menneisyyden merkityksistä sekä niiden haastaminen ja muuttaminen. Tutkielma osallistuu keskusteluun menneisyyden ja nykyisyyden suhteesta koloniaalisen historian kontekstissa: nähdäänkö asuntolakoulut yksittäisenä menneisyyteen sijoittuvana instituutiona, vai tunnistetaanko ne osana laajempaa koloniaalista historiaa, jonka vaikutukset ulottuvat myös tämän päivän kanadalaiseen yhteiskuntaan. \n \nTutkielman analyysi perustuu kesällä 2016 toteutettuun kolmen kuukauden kenttätyöjaksoon Sault Ste. Marien kaupungissa Ontariossa. Tutkimus toteutettiin pääasiassa entisen Shingwauk Residential Schoolin alueella, missä nykyään toimii paikallinen yliopisto Algoma University. Tutkimus keskittyi seuraaviin toimintoihin, jotka ovat kehittyneet vanhan asuntolakoulun muistamisen ympärille 1970-luvulta alkaen: historiallinen dokumentointi- ja arkistointiprojekti, entisten asuntolakouluoppilaiden yhdistys, sekä koulun historian säilyttämiseen ja siitä valistamiseen keskittyvä arkisto- ja tutkimuskeskus. Tutkimusmenetelminä käytettiin teemahaastatteluita ja sekä osallistuvaa että suoraa havainnointia. Lisäksi tutkimuksen tukena hyödynnettiin arkistolähteitä. \n \nPaikallista neuvottelua asuntolakoulujen muistosta käsitellään tutkielmassa suhteessa kolmeen eri tutkimuskontekstin elementtiin. Analyysin ensimmäinen osa keskittyy paikallisen muistitoiminnan alkuvaiheisiin ja sen vuorovaikutukseen samoihin aikoihin heränneen, asuntolakouluja käsittelevän julkisen keskustelun kanssa. Tutkielma esittää, että paikallinen toiminta on edistänyt sekä asuntolakouluja ympäröineen julkisen hiljaisuuden purkamista että koulujen historian dokumentointia. Toinen osio käsittelee sosiaalisen muistin ja paikan suhdetta: kuinka vanha Shingwauk School muistin paikkana on mukana neuvottelussa asuntolakoulujen historiallisesta merkityksestä. Vanhaa koulua tarkastellaan paikkana, jonka kautta muistoa menneisyyden vääryydestä välitetään eteenpäin, sekä erottamattomana osana tuon menneisyyden perintöä koskevaa väittelyä niin paikallisella kuin kansallisella tasolla. Analyysin viimeisessä osassa käsitellään arkistokeskuksen historiakasvatuksellisia toimintoja sosiaalisina tiloina, joissa neuvotellaan asuntolakouluhistorian ja sen laajemman koloniaalisen kontekstin merkitystä eritaustaisten kanadalaisten jaetulle muistille. \n \nTutkielma esittää, että paikalliset kommemoraation ja historiakasvatuksen toiminnot toimivat vastavoimana vaientamista ja unohtamista vastaan. Luomalla sosiaalisia tiloja julkisen keskustelun ja ihmisten arkikokemusten rajapinnoille tällaiset paikallisprojektit tuovat historian lähemmäksi niille, joille se saattaa muuten näyttäytyä etäisenä ja merkityksettömänä. Tutkielmassa käsiteltävässä paikallisessa toiminnassa kohtaavat paikalliset ponnistelut Shinhwauk Residential Schoolin muiston säilyttämiseksi ja laajempi huoli muiden kuin alkuperäisväestöön kuuluvien kanadalaisten ymmärryksestä ja kiinnostuksesta asuntolakoulujen historiaa kohtaan. Tutkielman mukaan menneisyyden ja nykyisyyden välistä jatkuvuutta painottavat paikallisprojektit voivat haastaa retoriikan, jolla pyritään häivyttämään kolonisaation jatkuva perintö kanadalaisessa yhteiskunnassa sulkemalla asuntolakoulut jo taakse jääneeseen menneisyyteen.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.000 |
| Scholarly communication | 0.000 | 0.000 |
| Open science | 0.000 | 0.000 |
| Research integrity | 0.000 | 0.000 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.001 | 0.000 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one teacher head, not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".