Bibliographic record
Abstract
Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyksen laajennuttua täysimittaiseksi sodaksi kansainvälisissä Itä-Euroopan tutkimuksen piireissä on herännyt keskustelua alan Venäjäkeskeisyydestä ja sekä venäläisen imperialismin että ukrainalaisen kansallisen identiteetin ottamisesta vakavasti.Suurelle osalle alan asiantuntijoita Venäjän täysimittainen hyökkäys tuli yllätyksenä.Tutkijoiden tehtävä ei toki ole ennustaa tulevaisuutta.Silti se, että niin monet aluetutkimuksen asiantuntijat täydellisesti yllättyivät tapahtumasta, osoittaa heidän arvioineen väärin sen, mikä oli mahdollista.Yksi olennainen syy siihen on Venäjän poliittisen perinteen imperialistisuuden aliarvioiminen ja niin sanottuja lähiulkomaita koskevien venäläisten näkemysten riittämätön kyseenalaistaminen.Tämä koskee enemmän niitä tutkijoita, joiden tutkimuskohde on nimenomaan Venäjä kuin niitä, jotka tutkivat entisiä neuvostotasavaltoja sekä etnisesti ei-venäläisiä Venäjän keisarikunnan osia, joihin jälkimmäisiin Suomikin kuuluu.Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän ja Neuvostoliiton etnisesti ei-venäläisten alueiden tutkimus on edennyt tuntuvasti, mistä voi vakuuttua esimerkiksi lukemalla Ab Imperio tai Nationalities Papers -lehtiä.Ukrainan kohdalla monien idäntutkijoiden Venäjä-keskeisyys on voimakkaampaa kuin monen muun Venäjän imperiumin aiemman osan kohdalla.Länsimaisessa tutkimuksessa on liian usein kyseenalaistamatta omaksuttu venäläisen kansallisen mytologian käsitys Ukrainasta.On syytä ymmärtää, että tämä käsitys on imperialistinen.Venäläisten suhtautuminen Ukrainaan on toki kiinnostava tutkimusaihe, mutta Ukrainan ymmärtämiseksi sitä on tarkasteltava ensisijaisesti sen omien asukkaiden eikä imperiumin keskuksen näkökulmasta.1800-luvun Venäjällä vakiintuneet käsitykset Kiovan Rusista ensimmäisenä Venäjän valtiona ja Ukrainasta Venäjän osana eivät edistä, vaan haittaavat Ukrainan ymmärtämistä, on kyse sitten historiasta tai maan nykypäivästä. Venäjä-keskeisyyden ongelmat aluetutkimuksessa IDÄNTUTKIMUS 4/2023 43Ukrainalaisten näkeminen venäläisinä vakiintui vasta 1800-luvulla Venäläisten keskuudessa vallitsevassa historianäkemyksessä Venäjän oma historia juonnetaan keskiaikaisesta Kiovan Rusista, jonka keskusalueet ovat nykyisen Ukrainan alueella, mutta joka ulottui myös nykyisen Venäjän alueelle.Moskova perustettiin ruhtinaskuntana vasta 1200-luvulla Kiovan Rusin lopullisen hajoamisen ja mongolivalloituksen jälkeen.Moskovan suuriruhtinaskunnassa alettiin 1400-luvulla silloin tällöin viitata hallitsijasuvun dynastiseen jatkuvuuteen Kiovan hallitsijasuvusta.1600-luvulle tultaessa ukrainalaisia ei kuitenkaan Venäjällä pidetty oman kansan jäseninä.Maiden välillä koettua eroa kuvaa hyvin, että Puola-Liettuan ortodoksisten asukkaiden muuttaessa Venäjälle heidät kastettiin siellä uudestaan, koska heidän uskoaan ei pidetty täysin oikeana.Ukrainan kasakoiden vannoessa vuonna 1654 uskollisuutta tsaari Alekseille se oli kummallekin osapuolelle käytannöllispoliittinen valinta, eikä kumpikaan kutsunut sitä jälleenyhdistymiseksi.Näkemys ukrainalaisten ja venäläisten kansallisesta yhtenäisyydestä esitettiin Kiovassa vuonna 1674 Synopsis-teoksessa, jonka kirjoittajana useimmiten pidetään Kiovan luolaluostarin arkkimandriitta Innokenti Gizeliä.Kiovassa kiisteltiin tuolloin paikallisen ortodoksisen kirkon kuulumisesta joko Konstantinopolin tai Moskovan patriarkaattiin, ja kirjoittajan motiivi oli esittää argumentteja Moskovan puolesta.Hän korosti Venäjän ja Ukrainan yhteistä menneisyyttä Kiovan Rusin kaudella.Synopsiksesta otettiin 1800-luvun alkuvuosikymmeniin asti yhteensä noin kolmekymmentä painosta.Puola-Liettuan toisen jaon yhteydessä vuonna 1793 Venäjä esitti virallisena näkemyksenään, että liitettävän alueen eli nykyisten Ukrainan ja Valko-Venäjän osien väestö kuului samaan kansaan venäläisten kanssa.Muuten jaoissa liitettyjä alueita kohdeltiin Puolan vuosina 1830-1831 tapahtuneeseen marraskuun kansannousuun saakka etnisesti pikemminkin puolalaisina kuin venäläisinä alueina.Historiallisen näkemyksen aiemman Puola-Liettuan itäslaavilaisista alueista Venäjän osina esitti Pietarin yliopiston professori Nikolai Ustrjalov viisiosaisessa Venäjän historiassaan (1837-1841).Ustrjalov tarkasteli Venäjää ja Puola-Liettuan itäosia rinnakkain lopettaen kuvauksensa Puola-Liettuan jakoihin, koska niiden jälkeen Liettuan historian oli hänen mukaansa lakattava.Ustrjalovin näkemys tuli Venäjällä viralliseksi vallitsevaksi tulkinnaksi Ukrainan, Valko-Venäjän ja Liettuan historiasta.Keisarillinen hallitus ja suuri osa Venäjän koulutettua väestöä kannatti niin sanotun suuren venäläisen kansakunnan ajatusta, jonka mukaan isovenäläiset, ukrainalaiset ja valkovenäläiset muodostivat yhden kansakunnan.Vuonna 1863 säädetty muun ukrainankielisen kirjallisuuden kuin koulutetuille lukijoille suunnatun kaunokirjallisuuden kielto perustui katteettomaan näkemykseen, jonka mukaan ukrainan kieltä ei ollut olemassa, vaan se oli vain puolan vaikutuksen turmelema venäjän murre.Puolueetonta kriteeriä kielten ja murteiden erottamiseksi toisistaan ei ole olemassa, mutta käsitys, jonka mukaan ukrainan erilaisuus venäjään nähden johtuisi puolan vaikutuksesta on vailla todellisuuspohjaa.Neuvostoliitto lievensi politiikkaa suhteessa Ukrainaan sikäli, että se tunnusti virallisesti Ukrainan kansakunnan ja kielen olemassaolon.1930-luvulta lähtien vallinnut Neuvostoliiton virallinen historiantulkinta oli silti yhä Venäjä-keskeinen.Venäjän historia juonnettiin Kiovan Rusista kyseenalaistamatta ja pohtimatta tämän yhteyden kompleksisuutta.Väitettiin, että keskiajalla oli olemassa muinaisvenäläinen kansakunta, joka myöhemmin jakaantui venäläisiin, ukrainalaisiin ja valkovenäläisiin.Vaikka ukrainalaisten ja valkovenäläisten olemassaolo näin tunnustettiin, jo otaksutun muinaisvenäläisen kansakunnan nimi asetti nimenomaan venäläiset sen ensisijaisiksi perillisiksi.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.000 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.000 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.003 | 0.001 |
| Open science | 0.000 | 0.002 |
| Research integrity | 0.001 | 0.001 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.036 | 0.010 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".